Kiellettyjä lyijyhauleja ja rauhoitetun linnun ampuminen – yhteispartio löysi rikkomuksia tehovalvonnassa

Vuolijoella vain kahdella kymmenestä metsästäjästä olivat asiat kunnossa.

metsästys
Erillaisia haulikon patruunoita ase-liikkeen pöydällä
Kymmenestä metsästäjästä kuusi oli laittanut lyijypatruunat haulikonpesään Vuolijoella. Vesilinnustuksessa lyijyhaulien käyttö on kiellettyä. Kuvassa on lyijyhaulien korvaamiseksi valmistettuja panoksia. Kuvituskuva. Sami Takkinen / Yle

Kajaanin Vuolijoella vain kahdella kymmenestä metsästäjästä olivat asiat kunnossa metsästyksenvalvonnan yhteydessä. Poliisi ja Metsähallitus ovat valvoneet metsästystä tehostetusti sorsan- ja karhunmetsästyksen alettua. Oulun seudulla mukana on ollut myös Länsi-Suomen Merivartiosto.

Yhteispartio teki Vuolijoen Otanmäellä noin kymmenen tarkastusta, joista kahdeksan poiki sakkoja metsästysrikkomuksesta. Kuusi näistä koski kiellettyjä lyijyhauleja ja kaksi metsästysaseen kuljettamista suojaamattomana.

Lisäksi partio oli saanut ilmoituksen rauhoitetun metsähanhen ampumisesta, asian tutkinta on vielä kesken. Metsähanhen metsästys on kielletty koko Oulun poliisilaitoksen alueella.

– Alku näytti hyvältä, mutta valvonnan jatkuessa tuli puutteita esiin, sanoo komisario Pasi Rissanen.

Erätarkastaja Markus Aho toteaa, että valvontareissu Vuolijoelle oli tarpeen.

– Ikävä kyllä vesilinnun pyynnissä on sellainen ilmiö, että muutamat metsästäjät ajattelevat päättävänsä onko tarpeellista uskoa kieltoa. Tässä yksittäinen metsästäjä kokee rahallisen tappion, koko metsästäjäkunta kokee imagotappion, Aho sanoo lyijynkäytöstä.

Aho summaa, että metsästäjien asiat ovat kunnossa varsinkin siellä, missä valvontaan on totuttu. Esimerkiksi Liminganlahdella ja Hailuodossa on syksyn aikana tullut esiin vain muutamia puutteita.

Lyijyhaulien käyttökielto vesilinnunpyynnissä on ollut voimassa yli 20 vuotta. Korvaavina hauleina käytetään muun muassa teräshauleja.

Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikö Jussi Partanen kertoo tuntuman olevan, että suurin osa metsästäjistä käyttää korvaavia patruunoita.

– Toivon ja uskon että nämä ovat poikkeuksia, Partanen summaa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta. Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.