1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaupustelijat painostavat ikäihmisiä kotiovilla, viranomaiselle sataa valituksia – Anna-Liisa Mattila, 93: "Ennen en pelännyt mitään, mutta nyt pelkään ovikauppiaita"

Erityisesti ikäihmiset katuvat usein myöhemmin kotiovella syntyneitä kauppoja. Sopimuksen peruminen voi olla vaikeaa.

Kuluttaja-asiat
Anna-Liisa Mattila.
Anna-Liisa Mattila koki ovelle ilmestyneen myyjän käytöksen uhkaavana. Keskustan liepeillä sijaitsevalla rauhallisella asuinalueella hän ei ole aiemmin pelännyt mitään.Simo Pitkänen / Yle

Jyväskyläläinen Anna-Liisa Mattila, 93, säikähti, kun hänen kotiovellaan kävi turvajärjestelmäkauppias neljänä peräkkäisenä päivänä.

Ensimmäisellä kerralla Mattila avasi oven.

– Myyjä antoi ymmärtää, että on syytä varoa varkaita ja että tarvitsen hälytysjärjestelmää. Ei se mikään herttainen tapahtuma ollut: pani ajattelemaan ja vähän pelkäämäänkin.

Moni ikäihminen kokee ovikauppiaiden käytöksen uhkaavana tai painostavana. Kotimyynnistä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon valittavat useimmiten ikäihmiset.

– Monesti jälkituntuma kaupoista on ollut, että myyjä ehkä kiirehti allekirjoitusta tai on sanonut, että hinta on vain tänään voimassa, kertoo johtava asiantuntija Raija Marttala Kilpailu- ja kuluttajaneuvonnasta.

Anna-Liisa Mattila.
Mattilasta tuntuu, että hänen korkeaa ikäänsä yritettiin käyttää kotimyyntitilanteessa hyväksi.Simo Pitkänen / Yle

Siististi pukeutunut mies kaupiteli Mattilalle kodin hälytysjärjestelmää esittäen henkilökohtaisia kysymyksiä.

– Käyntikortissa luki pelkkä etunimi. Hän kysyi, että asunko yksin ja mitä teen illalla. Sanoin, että menen nettiin. Hinnasta ei puhuttu mitään.

Mattila sanoi haluavansa harkita asiaa. Myyjä kertoi tulevansa seuraavana päivänä uudelleen. Mattila keskusteli asiasta lastensa kanssa ja he päättivät yhdessä, ettei hän tarvinnut turvajärjestelmää.

Hän ei avannut ovea myyjälle enää seuraavana päivänä.

– Myyjä ryskytti ovea niin paljon, että minua aivan pelotti, että tuleeko hän siitä läpi. Ennen en ole pelännyt asuinalueellani mitään, mutta nyt pelkään ovimyyjiä.

Kahdesta firmaan soitetusta kieltävästä puhelusta huolimatta myyjä tuli Mattilan kotiovelle vielä kahdesti jyskyttämään.

Kotimyynti aiheuttaa valituksia

Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tulee keskimäärin sata yhteydenottoa kuukaudessa kotimyynnistä eli ovelta ovelle tehdyistä kaupoista.

Luvussa ovat sekä kuluttaja-asiamiehelle tulleet ilmoitukset, että kuluttajaneuvontaan tulleet valitukset.

Kotiovella kaupataan nykyisin pölynimurien sijaan huomattavan kalliita tuotteita tai palveluja, kuten remontteja ja kodin turvajärjestelmiä.

Kuluttajaviranomaisen arvion mukaan heille tulevat valitukset ovat todennäköisesti ainoastaan jäävuoren huippu.

– Emme välttämättä saa tietää kaikista ongelmista. Useimmiten kuluttajaneuvontaan valitetaan, kun haluttaisiin perua kauppa. Koetaan esimerkiksi, että ei olla saatu riittävästi aikaa harkita sopimusta, sanoo johtava asiantuntija Raija Marttala Kilpailu- ja kuluttajaneuvonnasta.

Valituksen tehnyt asiakas on useimmiten alkanut pohtia, onko tilattu tuote tai remontti kohteeseen ollutkaan tarpeellinen. Tai selvittelyn jälkeen on ilmennyt, että tuotteen tai työsuorituksen olisi saanut muualta edullisemmin.

Kuluttajaneuvonnassa arvioidaan muun muassa, onko kaupan peruutus tapahtunut peruutusajan puitteissa tai onko sopimuksessa peruutusoikeutta lainkaan.

Kuluttaja-asiamies puolestaan voi puuttua yritysten toimintaa yleisellä tasolla, jos käy ilmi, että yritys käyttää esimerkiksi kuluttajansuojalain vastaisia ehtoja tai toimintatapoja.

– Kuluttajasuojalaki antaa tällä hetkellä mahdollisuuden rajoittaa peruuttamisoikeutta tilanteissa, joissa on tilattu mittatilaustuotteita. Tämä aiheuttaa usein näkemys- ja tulkintaeroja myyjän ja kuluttajan välillä, sanoo Marttala.

Nykyisten kotimyyntisäännösten perusteella kauppojen peruminen voi olla hankalaa ja se aiheuttaa usein ongelmia.

Peruuttamisoikeuteen on vireillä lakimuutos, jotta jatkossa oikeus kauppojen peruuttamiseen olisi selkeämpää ja yksinkertaisempaa. Kotimyynnissä pitäisi aina olla peruuttamisoikeus sopimuksen sisällöstä riippumatta.

Sopimuksen harkitsemista ajan kanssa

Kuluttajaviranomaisille tulee myös valituksia kotimyynnissä tehtyjen kauppojen korkeista hinnoista.

Sopimuksen loppuhinta on saattanut yllättää asiakkaan.

– Jos tuote on ehtinyt jo tulla tai remontti on ehditty jo teettää, on hinnasta jälkikäteen valittaminen hankalaa. Hintavertailut kannattaisi tehdä ennen sopimuksen tekemistä, sanoo Marttala.

Kotimyyntikaupan peruminen on ilmoitusasia, jos kuluttaja peruu kaupan 14 vuorokauden peruuttamisajan kuluessa. Jos peruuttamisoikeutta ei ole, asian selvittäminen on helpompaa, mitä nopeammin katumapäälle tullut kuluttaja toimii.

Kuluttajavirastosta neuvotaan harkitsemaan kauppoja rauhassa.

– Sopimusehtoihin kannattaa tutustua tarkasti ja pyytää kauppoihin ainakin yön yli miettimisaikaa. Silloin voi vertailla hintoja ja tutustua huolella esimerkiksi peruuttamisoikeuteen.

Mitä kiireempi myyjällä on saada allekirjoitus sopimukseen, sitä suurempi syy Marttalan mukaan on ottaa aikaa harkitsemiseen.

– Ketään ei tarvitse päästää kotiin, vaikka seuraavalle päivälle olisi sovittu uusi tapaaminen tai joku olisi jo käynyt katolla ottamassa mittoja.

Marttala neuvoo ottamaan kuluttajaviranomaisiin yhteyttä (siirryt toiseen palveluun) (Kilpailu- ja kuluttajavirasto) matalalla kynnyksellä.

Tilanteissa, joissa peruuttamisoikeutta ei ole, mutta tuotteita ei ole vielä toimitettu, kuluttaja voi päästä eroon sopimuksesta maksamalla korvausta myyjälle. Korvauksen määrä arvioidaan tapauskohtaisesti.

Mattilalle kieltokyltti kotioveen

Anna-Liisa Mattila ei aio enää avata oveaan kaupustelijoille.

– Oven kynnys ei ole hyvä ostotapahtuma kuluttajalle. Siinä ei pysty vertailemaan tuotteita ja silloin tekee helposti ostopäätöksen liian nopeasti.

Kaupustelu kielletty kyltti ovessa.
Lainsäädännössä ei ole mahdollisuutta kieltää ovelta ovelle myyntiä, kuten puhelinmyynnissä. Kuluttajavirastossa kuitenkin toivotaan, että myyjät kunnioittaisivat kuluttajien toivetta olla kaupustelematta omalla kotiovella.Simo Pitkänen / Yle

Myyjän ensimmäisen vierailun jälkeen Mattila meni nettiin ja vertaili hälytysjärjestelmien hintoja.

– Tutkin asiaa ja selvisi, ettei kyse ollutkaan mistään halvasta hälytysjärjestelmästä. Päädyin siihen, että minulle riittää, kun ovessa lukee: kaupustelu kielletty.

Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi