1. yle.fi
  2. Uutiset

Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio: "En ole harkinnut eroa laskutusjupakan takia"

Petäjäveden kunnanhallitus käsitteli maanantaina kunnanjohtaja Eero Vainion matkalasku- ja luottokorttiepäselvyyksistä tehtyä erityistilintarkastusta.

Petäjävesi
Kunnanjohtaja Eero Vainio seisoo Petäjävedellä kadulla olevalla vesipisteellä.
Pretäjäveden kunnnajohtaja Eero Vainio. Arkistokuva. Niko Mannonen / Yle

Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio pysyy jo kesällä kertomassaan kannassa, että hänen matkalasku- ja luottokorttiepäselvyyksissään on kyse huolimattomuusvirheistä.

Petäjäveden kunnanhallitus käsitteli maanantaina 24. elokuuta Vainion matkalasku- ja luottokorttiepäselvyyksistä tehtyä erityistilintarkastusta ja kuuli asiasta uudelleen myös kunnanjohtajaa.

Kunnan Vainiolle liikaa maksamia tai laskutettuja matka- ja päivärahakorvauksia on raportin mukaan yhteensä 1 948,52 euroa.

Raportissa todetaan, että kunnanjohtajan tapa laskuttaa kuluja suurella viiveellä ilman järjestelmällistä omaa seurantaa on kasvattanut virheiden ja väärinkäytösten riskiä.

Laskutusepäselvyydet tulivat ilmi kesällä, kun kunnanhallituksen puheenjohtaja Hanna Hautamäki (kesk.) jätti hyväksymättä Vainion matkalaskuja tuplalaskutuksen takia.

"Virheitä on tapahtunut"

Vainio sanoo nyt, että hänellä on kymmenen huolimattomuusvirhettä vajaan 500:n matka- ja luottokorttilaskun joukossa.

– On hyvä, että tämä tutkitaan. Raportin perusteella siellä ei tavallaan väärinkäytöksiä ole, mutta virheitä tässä on tapahtunut, hän toteaa.

Vainio myöntää tehneensä matkalaskuja pidemmältä ajalta kerrallaan. Tästä on hänen mukaansa seurannut huolimattomuusvirheinä väärin perustein maksuun menneitä laskuja ja matkakorvauksia.

– Oman vastineeni annan näihin aikanaan. Pyydän edelleen anteeksi, että olen virheet tehnyt. Jatkossa teen matkalaskuni tiheämmin. Matkalaskut ovat olleet minulle tärkeysjärjestyksessä viimeinen asia ja parhaimmillaan olen niitä puolen vuoden ajalta tehnyt. Tästä on aiheutunut, että siellä on ollut joitain tapauksia väärin, kuvailee Vainio.

Kunnanjohtaja pitää myönteisenä asiana, että tapaukseen liittyen myös kunnan sisäisiä ohjeistuksia selvitetään ja laaditaan matkustustapaohjeet, jottei vastaavia tilanteita syntyisi jatkossa.

Tähtäimessä Raision kaupunginjohtajuus

Kysymykseen, oletko harkinnut eroa kunnanjohtajan tehtävästä laskustusjupakan takia, Vainio vastaa napakasti.

– En ole harkinnut eroa. Kuntaa on johdettu hyvän hallinnon ja valtuuston hyväksymän talousarvion ja muutenkin kaikkien hyvien periaatteiden mukaan. Itse ajattelen, että rapatessa roiskuu ja nämä ovat huolimattomuusvirheitä, joista maksan kovaa hintaa julkisuudessa, kun näitä on haluttu sen kautta lähteä pyörittelemään.

Vainio on hakenut hiljattain Raision kaupunginjohtajaksi ja edennyt hakuprosessissa loppusuoralle.

– Raisio on isompi kaupunki ja siellä on erinomaisen mielenkiintoisia kehittämishankkeita. Sehän on vetovoimainen, hieno kaupunki. Minua on kysytty moneen paikkaan, onkohan viiteen kaupunkiin tämänkin vuoden aikana. Raisioon ajattelin sitten hakea.

Raision valtuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan 7. syyskuuta.

Vainio odottaa paitsi tietoa Raision johtajavalinnasta myös Petäjäveden kunnanhallituksen päätöksiä laskutusjupakassa.

– Mitä on liikaa minulle maksettu, niin maksan takaisin. On kunnanhallituksen käsissä, miten he asiaa hoitavat. Hyvä, että nyt ollaan avoimia. Kuntaa on mielestäni johdettu kaikkien pelisääntöjen mukaan, eikä hupeloitu mitenkään.

Siihen, liittyykö laskutusjupakkaan mahdollisesti tulehtuneita henkilösuhteita kunnassa, Vainio ei ota kantaa.

– En sitä kommentoi. Meillä on enimmäkseen Petäjävedellä oikein hyvä meininki.

Lue seuraavaksi