1. yle.fi
  2. Uutiset

Turku palkkaa valtion koronatuella sata kasvatusalan ammattilaista kouluihin ja päiväkoteihin

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Turun sivistystoimialalle lähes viisi miljoona euroa.

Turku
Kuvassa on koululaisten vaatteita naulakossa.
Turku palkkaa lisäkäsipareja kouluihin ja päiväkoteihin. Arkistokuva.Silja Viitala / Yle

Turun sivitystoimi palkkaa sata työntekijää päiväkoteihin ja kouluihin tukemaan lapsia ja nuoria.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 4,8 miljoonaa euroa koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseen Pois poikkeusoloista –hankkeelle.

Hankkeen kokonaisbudjetti on runsaat viisi miljoonaa euroa ja toteutusaika 1.8.2020 - 31.7.2021, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.

Turussa on noussut huolta eriarvoisuuden kasvusta etenkin erityistä tukea tarvitsevien sekä vieraskielisten oppijoiden keskuudessa.

Turun kaupungin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen runsaasta 24 000 lapsesta ja oppilaasta suurin osa opiskeli poikkeusoloissa kevään poikkeustilan aikana.

Etäopetus vaikutti eri tavoilla

Perusopetus siirtyi suurelta osin etäopetukseen, ja varhaiskasvatuksessa sekä esiopetuksessa yksiköiden täyttöaste laski dramaattisesti. Lisäksi suuri osa esiopetuksen lapsista ei palannut lähiopetukseen enää kevään aikana.

– Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen aikana ja erityisesti niiden jälkeen on noussut huoli eriarvoisuuden kasvusta etenkin vieraskielisten sekä tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien oppijoiden keskuudessa, sanoo sivistystoimialan kehittämispäällikkö Anu Parantainen.

Parantaisen mukaan etäopetus näkyy esimerkiksi lukutaidon heikkenemisenä.

– Osalla lapsista saattaa olla psykosomaattisia oireita, kun kotonaolo on ahdistanut, sanoo Parantainen.

Turku palkkaa kouluihin erityisopettajia, opinto-ohjaajia ja koulunkäyntiavustajia.

– Päiväkoteihin haemme erityislastentarhanopettajia, jotka tällä hetkellä ovat kiven alla, mutta ainakin lastentarhanopettajia palkataan, sanoo Parantainen.

Tästä näet Varsinais-Suomen tuoreimmat koronauutiset.

Lue seuraavaksi