Pitkän linjan purseri Ami Niemelä: "Ammattikunta tiesi, että tässä käy isommin" – kymmenet lentoemännät kouluttautuivat pikana hoiva-alalle

Finnairin purseri Ami Niemelä järjesti jo keväällä koulutuksen, josta 40 lentoemäntää työllistyi terveydenhuoltoon.

Purseri Ami Niemelä on pitkän uransa aikana ehtinyt nähdä myös talouden nousut ja laskut. Kuva: Ami Niemelä

Purseri Ami Niemelän työpaikka on ollut taivaalla 31 vuotta, joten työuraan on mahtunut myös monta talouden nousua ja laskua.

– Ura on edennyt 10 vuoden kummallisissa sykleissä. Olin jo 90-luvun alussa irtisanottuna. Silloisen laman aikaan meistä 53 nuorinta irtisanottiin, ja kuinka ollakaan, tuuri oli olla juuri siinä porukassa.

Finanssikriisin aikaan lentoyhtiöt olivat jälleen vaikeuksissa, kun ilmailuala horjui siihenastisen historiansa pahimmissa vuosissa. Lakkoilut ja lomautukset koskivat tuolloin myös Finnairin työntekijöitä, Niemelä mukaan lukien.

Viime keväänä koronavirusuutisointia seurannut tieto lentoyhtiön lomautuksista ei yllättänyt Niemelää.

– Aina kun aletaan puhua Kiinasta, niin se koskee meitä [Finnairia] tosi voimakkaasti. Meidän ammattikunta tiesi, että tässä tulee käymään jotenkin isommin.

Keväällä tieto lomautuksesta tippui kuukausi kerrallaan, mutta Ami Niemelä arveli elämänsä olevan selkeämpää, jos hän tarttuisi vapaaehtoisesti heti suoraan kolmen kuukauden lomautukseen.

40 matkustamohenkilökunnan ammattilaista työllistyi terveydenhuoltoon ja hoiva-alalle

Lomautettuna Niemelä ei jäänyt toimettomaksi. Seuratessaan uutisointia terveydenhuollon ammattilaisten venymisestä epidemian alkumetreillä, hän päätti yhdistää oman alansa vapaat kädet ja hoiva-alan käsiparien tarpeen.

Yhdessä kollegansa Ira Linnéa von Witten kanssa Niemelä perusti Valmiusjoukkue-nimisen koulutuksen auttamaan Suomen terveydenhoitohenkilöstöä koronaviruspandemiassa.

– Satuin kysäisemään Twitterissä THL:ltä, että kun mediassa puhutaan terveydenhuollon uupuvista resursseista ja meitä on kohta täällä yli 2 500 käsiparia tekemättä mitään, että olisiko meistä jotain apua?

Niemelä kertoo, että hänen lomautuksensa kuusi ensimmäistä viikkoa meni "yötä päivää" koulutuksen järjestämisessä, joten hän ei edes ehtinyt hoksata olevansa lomautettuna.

– Matkustamohenkilökunnalle annettiin yhteensä viisi päivää kestänyt koulutus, joka antoi valmiudet toimia terveydenhuollon apuna. Mikäli resurssit siellä olisivat kyykänneet totaalisesti, niin meistä lomautetuista olisi ollut mahdollisesti jotain hyötyä.

Kaikkiaan 175 matkustamohenkilökunnan ammattilaista on osallistunut Valmiusjoukkue-koulutukseen.

– Nelisenkymmentä on työllistynyt hoiva-alalle joko koko kesäksi tai osaksi kesää tai vielä nyt syksyksi.

Puolen tusinaa matkustamohenkilökunnan työntekijää on työskennellyt koronatestauspisteissä taustatehtävissä.

Mallia koulutukselle saatiin Ruotsista, jossa voimansa yhdistivät lentoyhtiö SAS ja sairaanhoitajia kouluttava Sophiahemmet Högskolan.

"Se, että lähtisi kälppimään olisi kuin pieni kuolema"

Elokuu on vihdoin ollut Ami Niemelälle työkuukausi. Kolmen kuukauden lomautuksen ja kuukauden kesäloman jälkeen paluu taivaalle tuntui kuin ensi lennolta.

Matkalla Lontoosta kotiin iski kuitenkin haikeus, paluuta lomautusta edeltävään aikaan ei olisi näköpiirissä.

– Tämä työ on niin ihmistyötä. Ja nyt joutui olemaan niin etäisenä. Ei oikein näe ihmisten kasvoja [maskien takaa] tai kuule kunnolla mitä he puhuvat.

– Ja kun sitä on niin tuhatprosenttisesti läsnä työssä yleensä, niin nyt pitääkin vältellä ja väistellä. Se on vähän kuin puolilla valoilla tekemistä, ja se taas ei ole minulle ominaista, Niemelä lisää.

Tiistaina kuullut tuoreimmat uutiset Finnairin jätti-irtisanomisista ja yhä jatkuvista lomautuksista huolestuttavat Niemelää, sillä myös hänen puolisonsa työskentelee samassa yhtiössä.

– Se on vähän sellaista löyhässä hirressä roikkumista.

52-vuotiaalla Niemelällä on vielä runsaat kymmenen vuotta matkaa viralliseen eläkeikään. Hänellä on myös sisustusarkkitehdin tutkinto takataskussa, mutta ajatus työpaikanvaihdosta ei ole ensimmäisenä mielessä.

Ami Niemelä sanoo, ettei hänen ammattinsa ole pelkästään työ, vaan myös elämäntapa.

– Se, että tuosta nyt lähtisi tietoisesti kälppimään toiseen suuntaan, niin se on kuin pieni kuolema tai avioero. Jo pelkästään ajatustasolla se olisi todella vaikeaa.

Lue seuraavaksi: