1. yle.fi
  2. Uutiset

Kiina: Yhdysvaltojen vakoilukone lensi Kiinan lentokieltoalueella sotaharjoituksen aikana

Kiinan puolustusministeriö kutsui Yhdysvaltojen toimia provokaatioksi.

Kiina
Yhdysvaltojen U-2 -vakoilukone sotaharjoituksissa Alaskassa Yhdysvalloissa.
Arkistokuva. Yhdysvaltojen ilmavoimien U-2 -vakoilukone sotaharjoituksissa Alaskassa Yhdysvalloissa vuonna 2017.AOP

Kiina kertoo Yhdysvaltojen vakoilukoneen lentäneen Kiinan lentokieltoalueella sotaharjoituksen aikana, Kiinan valtionmedia Xinhua uutisoi.

Kiinan puolustusministeriön tiedottajan mukaan U-2 tiedustelukoneen tekemä lento merellä sijainneen harjoitusalueen yllä rikkoo Kiinan ja Yhdysvaltojen välisiä sääntöjä, uutistoimisto Xinhua uutisoi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kiina ei ole tarkentanut sitä, missä Yhdysvaltojen tiedustelukone oli tarkalleen lentänyt. Kiinalla on käynnissä lukuisia sotaharjoituksia useilla merialueilla.

– Yhdysvaltojen toimet olisivat voineet helposti johtaa väärinkäsityksiin tai onnettomuuksiin, ministeriöstä kerrotaan.

Ministeriö lisää, että Yhdysvaltojen teko oli selvästi provokaatio, jota Kiina vastustaa.

Yhdysvaltojen mukaan tiedustelulento tehtiin kansainvälisten lakien puitteissa.

Kiinan hallinnon ärähdys on osa jatkumoa, jossa maan suhteet Yhdysvaltoihin ovat olleet tasaisessa alamäessä, ja maat ovat olleet napit vastakkain kaupankäynnin, asevoimien ja diplomatian rintamilla.

Asevoimien osalta Yhdysvaltain laivasto on suorittanut säännöllisesti operaatioita lähellä Taiwania ja Etelä-Kiinan merellä. Yhdysvallat on toimillaan haastanut Kiinan aluevaatimuksia alueella.

Lue myös:

Entistä CIA:n työntekijää syytetään vakoilusta Kiinan hyväksi

Kiina kritisoi Yhdysvaltain Hongkongin johdolle määräämiä pakotteita

Yhdysvaltain droonikauppa Taiwanille voi kiristää välejä Kiinaan entisestään – "Kiinan kehittynyt ilmapuolustus pystyy tuhoamaan kourallisen drooneja"

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi