1. yle.fi
  2. Uutiset

Handelsbanken ennustaa talouden supistuvan tänä vuonna 3,5 prosenttia

Suurimpana riskinä Suomen taloudelle pankki näkee vientimarkkinoiden epävarmuuden.

talouskasvu
Rekkojen perävaunuja Hangon satamassa.
Handelsbanken näkee riskinä vientimarkkinoiden epävarmuuden. Kuvassa rekkojen perävaunuja Hangon satamassa 31. heinäkuuta. Kuvituskuva.Petteri Bülow / Yle

Handelsbanken ennustaa koronapandemian koetteleman Suomen talouden supistuvan tänä vuonna 3,5 prosenttia. Ensi vuonna Handelsbanken arvioi Suomen talouden kasvavan 2,0 prosenttia. Vuodelle 2022 pankki ennustaa 1,5 prosentin talouskasvua.

Handelsbankenin mukaan Suomen talouden elpyminen on käynnistynyt kevään rajun pudotuksen jälkeen. Pankin mukaan suurin riski Suomen taloudelle on tällä hetkellä vientimarkkinoiden epävarmuus.

Handelsbankenin mukaan Suomen kansantalous on pärjännyt koronapandemian aiheuttaman talouskriisin aikana monia muita maita paremmin ja talous on sukeltanut pelättyä vähemmän. Pankin mukaan kotitalouksien luottamus talouteen on kohentunut, ja lomautusjärjestelmä on hillinnyt työttömyyden nousua.

Vähittäiskauppa on Handelsbankenin mukaan selvinnyt kriisin aikana hyvin, kun taas muulle palvelusektorille koronapandemia on ollut paha isku. Koronan vaikutus teollisuuteen ja rakentamiseen on pankin mukaan ollut verraten vähäinen.

– Vaikka Suomessa talouden vauriot näyttävät jäävän kohtalaisiksi, maailmalla tilanne on huonompi. Tämä pitää yllä epävarmuutta talousnäkymien osalta. Vientisektorin näkymät ovat verraten vaimeat, koska koronakriisi leikkaa talouskasvua päävientimarkkinoilla. Suomen taloudelle suurin riski onkin tällä hetkellä vientimarkkinoiden epävarmuus, pankki kirjoittaa.

Handelsbanken ennustaa maailmantalouden supistuvan tänä vuonna 4,3 prosenttia. Ensi vuonna globaali talous kasvaa 5,2 prosenttia. Vuodelle 2022 pankki ennustaa 3,5 prosentin kasvua.

Handelsbanken ennustaa Suomen työttömyysasteen nousevan tänä vuonna 8,2 prosenttiin ja ensi vuonna 8,3 prosenttiin. Vuonna 2022 työttömyysaste laskee 7,9 prosenttiin.

Lue myös:

Suomen Pankki: Talous supistuu tänä vuonna 7 prosenttia, nopeaa toipumista tuskin nähdään

Lue seuraavaksi