1. yle.fi
  2. Uutiset

PAU Posti-esityksestä: voi mennä joko syteen tai saveen – matalapalkka-ala ei kestä lisää osa-aikatyötä ja heikompia työehtoja

PAU:n mukaan esitys heikentää postipalveluita ja jatkaa postinjakajien hakeutumista muualle töihin.

postin toiminta
Postinjakelija jakaa postia polkupyörällä.
Henrietta Hassinen / Yle

Postin työntekijät joutuvat lyhyen ajan sisällä jo toiseen isoon myllerrykseen.

Valtiosihteerityöryhmän esitys siirtymisestä kolmipäiväiseen jakeluun on alan suurimman työntekijäjärjestön, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen mukaan kiistaton palvelujen heikennys, joka voi johtaa laajoihin osa-aikaistuksiin ja työehtojen heikennyksiin.

Postin työntekijöillä on tuoreessa muistissa viime syksyn työtaistelut ja taustalla ollut työnantajan tarve alentaa kustannuksia.

Työntekijäjärjestön ensisijainen toive on, että uudessa väännössä työajoista ja -ehdoista mahdollisimman moni työsuhde jatkuu kokopäiväisenä.

– Tämä on mahdollista hoitaa pehmeillä keinoilla. Valtio-omisteisen työnantajan pitää pyrkiä siihen, että työntekijöillä on palkka, jolla elää, eikä viimeistä euroa tiristetä, matalapalkka-alaa edustava Nieminen vaatii Radio Suomen Päivän haastattelussa.

Niemisen mukaan jo nyt moni postilainen on jättänyt yhtiön. Työntekijäjärjestön kokemukset isojen muutosten keskellä olleesta Postista eivät tue mahdollisuutta edetä uudessa tilanteessa työntekijät edellä. Neuvotteluista on Niemisen mukaan tulossa joka tapauksessa vaikeat.

Posti on muuttanut jakelua korona-aikana kolmipäiväiseksi

PAUn arvion mukaan esitys ei heti johda isoihin henkilöstövähennyksiin. Yhtiö on jo nyt sopeuttanut muun muassa lomautuksilla jakelua jaettavan postin määrän vähentymisen ja koronan takia lähelle kolmipäiväisyyttä. Tiistaina postia ei pääsääntöisesti ole jaettu ja koronan takia perjantaijakelua on rajoitettu.

Niemisen mukaan pahimmassa vaihtoehdossa yhä isompi osa postin työstä tehdään jatkossa osa-aikaisena. Tuoreen esityksen vaikutusta henkilöstömääriin on Niemisen mukaan vielä vaikea arvioida.

Nieminen kehottaa työnantajaa ja valtio-omistajaa katsomaan Tanskaan. Siellä osa-aikaisuutta ja työnantajan jatkuvaa tarvetta etsiä uusia työntekijöitä on pyritty välttämään.

– Työtehtävien muutokset voidaan hoitaa hyvin tai hyvin huonosti, Nieminen summaa näkymiä.

Pääluottamusmies Lapissa: Toivottavasti työnantaja kuuli puheet hyvästä henkilöstöpolitiikasta

Postin tuotantojen Lapin alueen pääluottamusmies Jyrki Sutinen sanoo, että postin muutosesitykset ovat hieman pelottavia, vaikka niiden tulo oli nähtävissä.

Työnantajan kanssa käytäviin neuvotteluihin Sutinen suhtautuu hieman varauksellisesti.

– Toivottavasti työnantajakin kuunteli valtiosihteeri Olli Kosken puheet. Siinä sanottiin, että edellytetään hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja hyvää yhteistyötä henkilöstöjärjestön edustajien kanssa, Sutinen sanoo.

Sutinen viittaa postin vuodentakaiseen kiistaan, jossa työnantaja halusi siirtää pakettilajittelijat halvemman työehtosopimuksen piiriin.

Kiista johti ensin omistajaohjausministeri Sirpa Paateron eroon tehtävästään ja myöhemmin tehtävästään erosi myös pääministeri Antti Rinne. Rinne tosin on myöhemmin kiistänyt eron johtuneen postijupakasta.

Näköpiirissä on jotain myönteistäkin

Myönteistä tulevaisuusnäkymissä on se, että postipakettien jakelu on kasvussa.

– Verkkokauppa on kasvava ala. Sieltä varmaan löytyy mahdollisuuksia ja pakettien jakelu on aika työllistävä ala.

Lisäksi Sutinen kannattaa jakelun ohessa tarjottavia muita palveluja

– Niiden avulla on mahdollista pitää jakeluverkkoa pystyssä. Esimerkiksi voisimme toimittaa kirjaston kirjoja haja-asutusalueille. Jos jakelu on kolmepäiväistä, niin kaksi päivää jää oheistoiminnoille, Sutinen sanoo.

Lue myös:

Työryhmän ehdottaa: postia jaettaisiin kolmena päivänä viikossa vuoden 2022 alusta

Postilaisten ahdistus purkautui helpotukseen, Teppo Nummela menee heti yövuoroon – "Tämä on ollut kuin Apollo 13, selvitäänkö vai ei"

Lue seuraavaksi