1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. UPM

"Ihmiset muuttavat ja kylä tyhjenee", pelkää jämsäläinen Eila Vihijärvi – kaupunginjohtaja muistuttaa, että vaarassa ovat muutkin kuin tehtaan työpaikat

Jämsän kaupunginjohtaja Hanna Helaste sanoo, että tehtaan sulkeminen tarkottaisi suurta rakennemuutosta koko alueelle. Tehtaan työpaikkojen lisäksi vaarassa on myös alihankkijoiden työt.

Eila Vihijärvi on asunut Jämsässä vuodesta 1962. Tehdas on paikkakunnalla merkittävä työnantaja. Kuva: Saara Heiskanen / Yle

UPM:n aikeet sulkea Kaipolan paperitehdas Jämsässä otettiin vastaan synkein mielin Keski-Suomessa.

Jämsän kaupunginjohtaja Hanna Helaste sanoo, että uutinen tuli jo lähtökohtaisesti hankalaan tilanteeseen. Päälimmäisenä ovat suuri suru ja huoli tulevaisuudesta.

Tehtaalla työskentelee 450 ihmistä. Paperikoneita on kolme.

– Tämä on uutisena varsin järkyttävä ja surullinen. Tämä tulee vaikuttamaan laajasti Jämsässä ja koko seutukunnassa. Huoli kymmenien perheiden tilanteesta on valtava.

Helaste kuvailee työpaikkojen menetystä valtavana tappiona paikkakunnalle.

– Kokonaisvaikutus on vieläkin laajempi, koska tehtaalla on tällä alueella laaja alihankintaverkosto. Niissä on vaarassa vähintään saman verran työpaikkoja tämän päätöksen myötä kuin tehtaalla. Tämä tarkoittaa isoa rakennemuutosta koko alueelle, Helaste summaa.

Jämsän kaupunginjohtaja Hanna Helaste osallistui UPM:n tiedotustilaisuuteen keskiviikkona Kaipolan tehtaalla. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Kaipolan tehtaan sulkemisaikeet eivät tulleet täysin yllätyksenä, sillä asia on ollut ilmassa jo vuosia. Helaste sanoo, että uhka on tiedostettu alueella.

– Paikkakunnat, joissa metsäteollisuus on ollut merkittävässä roolissa työnantajana, ovat osanneet odottaa, että rakennemuutoksia on luvassa. Suunnitelmat on pidetty ajantasalla. On valmistauduttu siihen, miten toimitaan, kun suunnitelmat realisoituvat, Helaste kertoo.

Seuraava askel on äkillisen rakennemuutoksen työryhmän kutsuminen koolle.

– Lähestymme ministeriötä, että saisimme rahoituksen, jonka tilanne vaatii. Huolena ovat alihankkijat ja tehtaalta suoraan työttömäksi jäävät sekä heidän sijoittumisensa työmarkkinoille. Lisäksi on pohdittava tehdasalueen tulevaisuutta.

Vaikka uutinen oli musertava, Helaste luottaa, että paikkakunnalta löytyy myös uskoa tulevaisuuteen.

– Täällä on taistelutahtoa. Kun joku ovi menee kiinni, toinen aukeaa. Muutokset eivät tapahdu silmänräpäyksessä, mutta eteenpäin täytyy mennä.

"Se ei ole vain paikka, jossa koneet pyörivät ja ihmiset ovat töissä"

Uutinen Kaipolan tehtaan sulkemisaikeista kosketti myös Jämsän keskustassa.

– Se on aivan kamalaa. Vaikka se ei kosketa minua mitenkään, mutta monta perhettä se koskettaa. On hankittu talot ja mistä täällä saadaan työtä työttömäksi joutuville? Ihmiset muuttavat ja kylä tyhjenee, Eila Vihijärvi pohtii.

Vihijärvi on asunut Jämsässä vuodesta 1962. Tehdas on ollut merkittävä työnantaja Jämsässä.

– Kaipolan tehtaalla on paljon tuttavia töissä. Tehtaan sulkeminen koskettaa kaikkia täällä, hän sanoo.

Tehdas kuuluu vahvasti Jämsän paikallishistoriaan. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Sira Moksi jakaa Vihijärven ja monen muun kaupungin asukkaan yhteisen huolen. Hän muistuttaa, että monista paikkakunnan palveluista on kiittäminen tehdastoiminnan tuomaa elinvoimaisuutta.

– Jos tehtaat kaatuvat ja ihmisiä irtisanotaan, huoli koskettaa ihan kaikkia, ei pelkästään irtisanottuja, hän summaa.

Moksi on paluumuuttaja. Hän tuli keskisuomalaiseen kotikaupunkiinsa paitsi nauttimaan pikkukaupungin tunnelmasta, mutta myös olemassa olevista palveluista.

– Kuinka paljon niitä putoaa pois? Kaikki vaikuttaa kaikkeen, Moksi pohtii.

Moksikin on seurannut paperiteollisuuden kehitysnäkymiä jo tovin. Hän ei kuitenkaan uskonut, että tehdas tultaisiin sulkemaan jo vuoden loppuun mennessä.

– Björn Wahlrooshan puhui jo keväällä, että tahti tulee tiivistymään. En ajatellut, että näin äkkiä. Se on tosi shokki ja iso järkytys kaikille.

Tehdas kuuluu vahvasti Jämsän paikallishistoriaan.

– Se ei ole vain paikka, jossa koneet pyörivät ja ihmiset ovat töissä. Se on rakentanut toiminnan ja työn kulttuuria laajasti. Tehdaspaikkakunnat tunnetaan paperin tuotannon pitäjinä. Se leima on oleellinen. Se on eräänlainen status, Moksi alleviivaa.

Lue lisää:

Seuraa suorana tiedotustilaisuutta kello 15.20 alkaen

"Monikaan työporukastamme ei osannut ajatella, että koko tehdas suljettaisiin" – työpaikkansa menettävä Marko Ahonen on huolissaan enemmän työkavereistaan kuin omasta tulevaisuudestaan

UPM tehostaa toimintaansa myös Tervasaaressa – tieto yllätti pääluottamusmiehen: "V-käyrä on aika korkealla"