1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lomautus

Opettajien lomautukset jatkuvat Kouvolassa – yhden opettajan vastuulla jopa useita kymmeniä oppilaita

Opetuksen laadusta joudutaan tinkimään lomautusten aikana.

lomautus
Oppilaat tekevät koulutehtäviä
Puolet Kouvolan opettajista on tällä hetkellä pakkolomalla. Kuvituskuva.Antti Kolppo / Yle

Yksittäisten opettajien vastuulla olevat oppilasmäärät voivat kasvaa huomattavan suuriksi Kouvolan lomautusten takia.

Puolet Kouvolan peruskoulun opettajista lomautettiin tiistaina. Lomautus jatkuu ensi viikon keskiviikkoon asti.

OAJ:n Kouvolan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen kertoo saaneensa viestiä, että yhden opettajan vastuulla on lomautusten takia ollut jopa kolme opetusryhmää tai jopa 80 oppilasta.

– Jokainen voi kuvitella, miten siinä asioissa edistytään. Usein lomautusten aikana opettajat joutuvat opettamaan itselleen vierasta ainetta ja vielä isommalle ryhmälle. Pahimmillaan huolehdittavana on kolme opetusryhmää eri kerroksissa. Välillä oppilaat jäävät oman onnensa nojaan, eikä se ole oikein, Hakkarainen sanoo.

Yle ei ole tavoittanut Kouvolan opetuspalvelupäällikkö Kim Strömmeriä tai kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemeä kommentoimaan sitä, että yhdellä opettajalla olisi ollut vastuullaan jopa 80 oppilasta.

Kouvola on yksi niistä yli 20 kunnasta, jotka lomauttavat opettajiaan syksyn aikana. Ensimmäinen lomautusjakso osui lukuvuoden alkuun juuri ennen ensimmäistä koulupäivää. Toinen jakso alkoi tällä viikolla.

Lue lisää: Nämä kunnat lomauttavat opettajiaan syksyllä – yhdessätoista lomautus tapahtuu juuri kun koulut alkavat

Opetus jää jalkoihin

Opettajat joutuvat tinkimään opetuksesta, koska siihen ei ole nyt juurikaan aikaa. Elimäen yhtenäiskoulun rehtorin Niina Paavilaisen mukaan huoltajat ovat olleet huolissaan opetuksen laadusta ja turvallisuudesta. Niiden välillä on selvä arvojärjestys.

– Opetuksesta tingitään, mutta turvallisuudesta ei tingitä, Niina Paavilainen sanoo.

Elimäen yhtenäiskoulussa on varauduttu lomautusjaksoon siten, että pöydillä on valmiina monistettavaa materiaalia, jota voi hyödyntää luokissa nopeasti.

Rehtorin mukaan oppilaat harjoittelevat Teamsin käyttöä siltä varalta, jos luokka joutuisi jossain vaiheessa siirtymään jälleen etäopetukseen koronan takia. Jotkut katsovat opetusohjelmia ja kertaavat aiemmin opittuja asioita.

– Joissakin luokissa pyritään myös etenemään, mutta se on opettajan oma ajatus, että mitä hän pystyy tekemään, Niina Paavilainen kertoo.

Opettajilla on vapaat kädet päättää, mitä koulussa tehdään lomautusten aikana.

– Osa opettajista ratkaisee tilanteen näyttämällä oppilaille elokuvia, osa opettamalla hiukan, kertoo OAJ:n Kouvolan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen.

Koronaepidemia on aiheuttanut omalta osaltaan hankaluuksia opetuksen järjestämiseen lomautusten aikana. Turvaväleistä täytyy huolehtia myös opettajien pakkolomien aikana.

– Nyt ei voida yhdistää voimavaroja siten, että yhdistettäisiin kaksi tai kolme luokkaa liikuntasaliin ja tehtäisiin kahden opettajan tai opettajan ja ohjaajan valvomana jotain. Tämä on nyt kokonaan poissuljettu, kun meidän pitää pyrkiä pitämään luokat omina ryhminään, Niina Paavilainen sanoo.

Heikoimmat kärsivät

Mansikkamäen koulussa noin puolet opettajista on tällä hetkellä pakkolomalla. Luokkia on parikymmentä.

Rehtori Pekka Lipiäisen mukaan luokkia on jaettu tiimeiksi siten, että yksi vastuuopettaja vastaa oman luokkansa ja opettajattoman luokan kokonaisuudesta, kuten poissaoloasioista.

– Lukujärjestys on katsottu ihan tunti tunnilta, kuka opettaja on ryhmästä vastuussa. Monesti opettajalla on silloin oma luokkansakin vastuullaan. Silloin katsotaan, pystytäänkö koulunkäynninohjaaja irrottamaan jostain työpariksi, Pekka Lipiäinen kertoo.

Lipiäisen mukaan lomautusjaksot iskevät pahimmin oppilaisiin, jotka tarvitsevat tukea arjessa. Lomautusten aikana erityisopettajia ja koulunkäynninohjaajia tarvitaan yleisopetuksen perusluokkien avustamiseen.

– Se joukko, joka mielestäni eniten kärsii, on yleisopetuksen ryhmässä olevat oppilaat, jotka saavat perusarjessa paljon koulunkäynninohjaajan tukea. Sitä tukea on vähemmän tarjolla.

Olli-Pekka Hakkaraisen mielestä koulut ovat muuttuneet lomautusten takia oppilaiden säilytyspaikoiksi. Hänen mukaansa Kouvolan kouluissa on käytäntöjä, joita aluehallintovirastojen mukaan ei saisi olla.

– Kouluissa esimerkiksi kuljetaan luokkien välillä. Lomautus sotkee senkin, ettei ryhmiä sekoitettaisi keskenään. Niitä tilanteita valitettavasti syntyy.

Turhautunut ilmapiiri

OAJ:n Kouvolan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen työskentelee luokanopettajana Naukion koulussa. Hän on itsekin joutunut lomautusten takia kulkemaan kahden luokan välillä.

– Joskus hyvällä tuurilla on avustaja apuna, mutta hänellä ei saisi olla vastuuta ryhmästä. Se on mielenkiintoinen tilanne. Kyllä tässä kiireen kanssa saa heilua.

Hakkaraisen mukaan osa vanhemmista on jopa miettinyt, päästääkö lasta ollenkaan kouluun.

– Suuri enemmistö ei tietysti joka asiaan aina reagoi, mutta kyllä tässä on sellainen turhautunut ilmapiiri koko kylässä. Valitettavasti.

Seuraava jakso syyskuussa

Seuraava lomautusjakso Kouvolan peruskoulun opettajilla on edessä muutaman viikon päästä. Silloin lomautetaan vuorostaan ne opettajat, jotka ovat nyt töissä.

– Sinne on niin pitkä aika, ettei vielä viitsi miettiä. Kyllä kaikki ajatukset ovat nyt tässä hetkessä, Olli-Pekka Heinonen toteaa.

Elimäen yhtenäiskoulun rehtori Niina Paavilainen arvioi, että syksyn lomautukset heijastuvat ensi kevääseen asti.

– Jos ajatellaan, että esimerkiksi matikassa pitää käydä tietyt asiat läpi jouluun mennessä, niin varmaan ei saada kaikkia kiinni jouluun mennessä.

Lue lisää: Lukuvuoden suunnittelu venyy Kouvolassa jouluun asti opettajien lomautusten takia – OAJ:n paikallisjohtaja: ''Osa opettajista pettynyt ja turhautunut kaupunkiin''

Voit keskustella aiheesta 29.8.2020 kello 23.00 asti.

Lue seuraavaksi