1. yle.fi
  2. Uutiset

Työttömyysvakuutusmaksut ovat nousemassa ensi vuonna – vaikutus palkansaajalle kymmeniä euroja

Koronaviruksen aiheuttama työttömyysmenojen kasvu on vaikuttanut Työllisyysrahaston talouteen merkittävästi.

Työttömyysvakuutus
mies tekee maanmittausta
Esitetyn korotuksen mukaan mediaanipalkan verran ansaitseva työntekijä maksaisi työttömyysvakuutusmaksuja 60,30 euroa enemmän kuin tänä vuonna.Marja Väänänen / Yle

Työnantajien ja työntekijöiden maksamat työttömyysvakuutusmaksut ovat nousemassa ensi vuonna. Työllisyysrahaston hallitus esittää, että työnantajan keskimääräinen maksu nousisi 0,17 prosenttiyksikköä ja työntekijöiden maksu nousisi 0,15 prosenttiyksikköä.

Täten työnantajan keskimääräinen työttömyysvakuutusmaksu olisi 1,42 prosenttia ja työntekijän maksu 1,40 prosenttia palkkasummasta ensi vuonna.

Työllisyysrahasto kertoo, että esitetyn korotuksen mukaan mediaanipalkan verran ansaitseva työntekijä maksaisi työttömyysvakuutusmaksuja 562,80 euroa vuodessa, mikä on 60,30 euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Suomalaisen palkansaajan mediaanipalkka oli 3 350 euroa kuukaudessa vuonna 2019.

Työllisyysrahaston mukaan (siirryt toiseen palveluun) esityksen lähtökohtana on, että valtio osallistuu lomautuspäivärahojen rahoittamiseen myös ensi vuonna. Valtio osallistuu lomautuspäivärahojen rahoittamiseen peruspäivärahan suuruisella osuudella tänä vuonna. Ensi vuoden osalta päätöksiä ei ole vielä tehty.

Esitys työttömyysvakuutusmaksuista pohjautuu rahaston ennusteeseen, jonka pohjalta rahasto laati talousarvionsa ensi vuodelle. Ennusteessa huomioidaan muun muassa rahoitettavien etuuksien määrä ja muut rahaston menot tulevana vuotena.

Työllisyysrahasto kertoo, että koronaviruksen aiheuttama äkillinen ja voimakas työttömyysmenojen kasvu on vaikuttanut rahaston talouteen merkittävästi.

Lue myös:

Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksujen alentamista

Lue seuraavaksi