1. yle.fi
  2. Uutiset

Kotimaiset matkailijat pelastivat Turun matkailukesää

Uusi trendi on varata retkille mukaan oma opas.

kotimaanmatkailu
Fölin vesibussi Aurajoessa matkalla Ruissaloon.
Aurajoki on yksi suosituimmista Turun matkailukohteista. Arkistokuva.Saana Sjöblom-Hasselblatt / Yle

Kotimaanmatkailijat toivat heinäkuussa toivoa vaikeasta keväästä elpyvään Turun matkailuun, kertoo Visit Turku tiedotteessaan.

Visitoryn tuoreen matkailudatan (siirryt toiseen palveluun) mukaan Turussa kirjattiin heinäkuussa yhteensä 112 000 yöpymistä, joista kotimaisia oli 108 000 ja ulkomaisia 4 200.

Kotimaiset yöpymiset vähenivät kaksi prosenttia ja ulkomaiset 81 prosenttia edellisen vuoden heinäkuusta. Turun saaristossa kotimaiset yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia.

Varsinais-Suomessa kirjattiin yhteensä 197 000 yöpymistä.

– Koronavirustilanne on ollut erittäin haastava koko matkailualalle, mutta tuoreiden tilastojen mukaan heinäkuu oli Turulle parempi kuin keväällä pelkäsimme. Siitä voimme kiittää kotimaanmatkailijoita, sanoo Visit Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.

– Tilastoja tarkasteltaessa on toki muistettava, että etenkin poikkeusaikana matkailijat ovat suosineet yhä enemmän pieniä majoituskohteita, jotka eivät näy tilastossa, sanoo Hellén.

Minilomat ja lähimatkailu jatkavat sesonkia syksyyn

Elokuussa kiristyneen koronavirustilanteen takia syksyn ennusteet ovat vielä epävarmoja.

Kesän aikana moni suomalainen innostui luontokohteista ja kotikulmien helmistä. Matkailijat tuntuivat Visit Turun mukaan olevan liikkeellä paikallisia yrityksiä tukien, ja samaa henkeä toivotaan myös syksyyn.

Suomalaiset ovat tänä kesänä alkaneet ostaa palveluita ja aktiviteetteja myös kotimaassa. Matkakohteissa vuokrataan liikuntavälineitä, ostetaan hoitoja ja otetaan opas mukaan niin kaupunki- kuin luontokohteeseen.

– Toivottavasti trendi on tullut jäädäkseen, toteaa Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja.

Lue seuraavaksi