1. yle.fi
  2. Uutiset

Maailman suurin Suomen lippu liehuu yksinäisenä tyhjässä rannassa – nyt sinne kaavaillaan lipun hengen mukaisia jättipenkkejä

Haminan kaupunki kysyi asukkailta ideoita Suomen lipun aukion viihtyisyyden parantamiseksi keväällä.

Hamina
Haminan suurlipputanko ja lippu salossa.
Suomen lipun aukion parantaminen aloitetaan Haminassa tänä syksynä. Arkistokuva.Tiina Karppi / Yle

Suunnitelma Suomen lipun aukion parantamiseksi on alkanut hahmottua Haminassa.

Aukio sijoittuu kaupunkiin pari vuotta sitten pystytetyn, maailman suurimman Suomen lipun ympärille. Tähän saakka lippu on liehunut 100-metrisessä tangossaan tyhjän hiekkakentän laidassa.

Kaupunki kysyi asukkailta ideoita aukion viihtyisyyden parantamiseksi keväällä. Kysely poiki satoja vastauksia ja ideoita, joista on nyt tehty valmis kokonaissuunnitelma.

Aukion parantaminen aloitetaan tänä syksynä. Suunnitelman yksityiskohtia tarkennetaan töiden edetessä.

Tavoitteena selkeä ja rauhallinen aukio

Kaupungin tavoitteena on rakentaa ilmeeltään selkeä, rauhallinen ja arvokas aukio, jossa päähuomion saa Suomen suurlippu.

Aukiolle on suunniteltu esimerkiksi istuskelu- ja oleskelualueita ja avoimia pitkiä näkymiä suurlipulle. Alueelle tulee myös puistomaisia osioita. Aukion suunnittelussa varataan tilaa tapahtumien järjestämiseen.

100-metrisen lipputangon ympärille aiotaan rakentaa Haminan keskustan ympyräasemakaavan muotoa jäljittelevä kivetty alue. Tapahtumakenttä aiotaan päällystää punertavalla kivituhkalla.

Aukion reuna-alueita tullaan huolittelemaan esimerkiksi istutuksien ja kivetysten avulla. Aukio on tarkoitus liittää sujuvasti Tervasaaren kautta kaupunkirantoja kiertävään rantareitistöön. Lisäksi aukiolle tulee opasteet muihin keskustan ja Tervasaaren kohteisiin ja nähtävyyksiin.

Haminan kaupungin suunnitelma Suomen lipun aukion parantamiseksi
Haminan kaupunki

Alueelle on suunniteltu myös palvelurakennusta, johon voisi tulla esimerkiksi wc-tilat ja infopiste sekä kioski-, kahvila- tai ravintolatoimintaa. Mitään ei ole kuitenkaan lyöty vielä lukkoon. Tällä hetkellä alue on merkitty asemakaavassa viheralueeksi, jolla ei ole rakennusoikeutta, joten rakennus vaatisi asemakaavamuutoksen. Alueella on tällä hetkellä väliaikainen kioskikoju, joka toimii infopisteenä.

Rannalle on tulossa grillaus- ja nuotiopaikka. Lisäksi alueen pohjoisosaan Sibeliuskadun reunaan rakennetaan alue pihapeleille, kuten isoilla pelinappuloilla pelattavalle pihashakille.

– Siitä on suunniteltu viihtyisää puistokaistaletta, Haminan kaupunginarkkitehti Milla Koskivirta sanoo.

Aukiolle on tarkoitus hankkia jättikokoiset kalusteet suurlipun hengen mukaan.

– Siellä voisi olla vähintään kahden istuttavia, tai jopa sellaisia penkkejä, joille koko perhe mahtuu istuskelemaan, pitämään vaikka pientä piknikkiä ja seuraamaan lipun liehuntaa. Penkkien selkänojat voisivat olla laskettuina vähän alas päin, jotta lippua voisi katsella makaavassa asennossa, Koskivirta visioi.

Rakentaminen alkaa tänä syksynä

Suomen lipun aukion rakentaminen aloitetaan tänä syksynä, ja rakennustyöt jatkuvat ensi vuoden puolelle.

Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus viimeistellä aukion pinnat ja rajaukset, tehdä kulkukäytävät, yhdistää jalkakäytävä rantareittiin, lisätä kyltit ja opasteet sekä istuttaa isot taimet. Myös nuotiopaikka rakennetaan mahdollisuuksien mukaan jo syksyllä 2020.

Toisessa vaiheessa rakennetaan aukion kiveys ja istutukset, sijoitetaan kalusteet, viimeistellään peli- ja oleskelualueet, toteutetaan valaistus sekä tehdään köynnösseinämä naapuritalon autokatoksen eteen. Viimeisessä vaiheessa rakennettaisiin aukion mahdollinen palvelurakennus.

Hamina on varautunut Suomen lipun aukion parantamistöihin vuoden 2020 budjetissa. Ensi vuoden talousarvioon varataan määräraha rakennustöiden jatkamiseen.

Aukion rakennustöiden on tarkoitus valmistua ensi vuoden loppuun mennessä.

Lue lisää:

Ensin oli jättilippu ilman tankoa, sitten liki 700 000 euron tanko ilman lippua – eli tarina Suomen korkeimmasta lipputangosta, jolle kaikki nauroivat

Jättimäisen Suomen lipun liehumista voi kohta seurata suorana – kovan onnen tanko sai viimein pysyvän käyttöluvan Haminassa

Lue seuraavaksi