1. yle.fi
  2. Uutiset

Pellon kunnanjohtaja on saamassa palkankorotuksen

Runsaan 7200 euron kuukausipalkkaan ehdotetaan 150 euron korotusta.

palkankorotus
Pellon kunnanjohtaja Eero Ylitalo
Eero Ylitalo on johtanut Pellon kuntaa huhtikuusta 2018 lähtien.Timo Metsäjoki / Yle

Pellon kunnanjohtaja Eero Ylitalo on saamassa palkankorotuksen. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisu Laitamaa (kesk.) esittää Ylitalon palkkaan 150 euron korotusta. Korotus tulisi takautuvasti voimaan huhtikuun alusta.

Laitamaan mukaan Ylitalon palkkaa ei ole tarkistettu kertaakaan, vaikka hän on ollut virassa pian 2,5 vuotta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja perustelee korotusta muun muassa kunnanjohtajan tekemällä hyvällä työllä, jota hän tekee usein kuutena tai jopa seitsemänä päivänä viikossa.

– Ylitalo on oma-aloitteinen, yritteliäs ja rohkeasti uudistuksia tekevä kunnanjohtaja, Laitamaa jatkaa.

Eero Ylitalon kokonaispalkka on tällä hetkellä 7327,21 euroa kuukaudessa.

Pellon kunnanhallitus päättää palkankorotuksesta ensi maanantaina.

Lue seuraavaksi