Matti Mörttisen kolumni: Jos kansa pyytää kuria, päättäjän ei pidä aina sitä antaa

Perusopetuksen pitäisi herättää kiinnostus yhteiskunnan päätöksentekoon ja oikeusvaltion toimintaan. Media ei siihen riitä, kirjoittaa Matti Mörttinen.

koronavirus
Matti Mörttinen
Jani Aarnio / Yle

Pese kädet. Pidä turvaväli. Nyt ei ole oikea aika lähteä mökille.

Meitä suomalaisia on ohjeistettu tänä vuonna oikein urakalla. Olemme kuunnelleet ja pääosin totelleet.

Olemme jopa pyytäneet lisää: Käskekää meitä, antakaa nyt se maskisuositus!

Ministerit ovat kertoneet yllättyneensä. Ilmeinen pelko oli, että kansalaiset suuttuvat perusoikeuksien rajoittamisesta. Mutta yleisö päinvastoin pyysikin lisää tiukkoja toimia.

Kliseisesti todeten: kriisissä kaivattiin vahvaa johtajuutta.

Nyt syksyn kynnyksellä kurilla on taas kysyntää. Niin sanottuihin riskimaihin matkustaneilta halutaan evätä koronakaranteeniin joutumiseen liittyvä päivärahakorvaus. Hallitus selvittää, miten rajoitus onnistuisi.

Ihmisiä on tässä keskustelussa leimattu ”kunniattomiksi hupimatkailijoiksi”. On tarvittu apulaisprofessori Pauli Rautiaisen tapaisia valtiosäännön akateemisia asiantuntijoita selittämään (siirryt toiseen palveluun), ettei ulkomailla käyneitä voi kategorisesti tuomita. Matkaan voi olla kunniallisia syitä.

Karanteenit määrää lääkäri sivullisten suojelemiseksi. Lääkäri ei arvioi potilaan talousmoraalia. Jos karanteeni johtaa ansionmenetykseen, saa kohde korvausta lain perusteella.

Niin sanottu kansan oikeustaju on yllättävän usein ristiriidassa oikeusvaltioajattelun kanssa. Poliitikko usein kuuntelee näinä aikoina ensin edellistä ja vasta hetken harkittuaan jälkimmäistä.

Koronakriisin yhteydessä on etenkin virkatyön ja poliittisen päätöksenteon rajaa ollut vaikea tunnistaa.

Suomi on oikeusvaltio, mutta oikeusvaltioajattelu ei ole Suomen DNA:ssa. Se on kehittynyt meillä osin onnekkaiden sattumien tai poliittisen tarkoituksenmukaisuuden kautta – esimerkiksi turvaksi tsaarin ylivaltaa vastaan.

Oikeusvaltioon olennaisesti liittyvässä vallan kolmijaossa poliitikot säätävät lait, virkavalta panee toimeen ja oikeuslaitos tuomitsee. Koronakriisin yhteydessä on etenkin virkatyön ja poliittisen päätöksenteon rajaa ollut vaikea tunnistaa.

Poikkeusoloissa oli luontevaa, että hallitus päätti ja kertoi. Nyt ollaan normaalioloissa.

Sen pitäisi tarkoittaa siirtymistä lähemmäs Ruotsin mallia, jossa poliittiset johtajat ovat päivittäistyössä taka-alalla – ja jossa viranomainen, valtionepidemiologi Anders Tegnell puhuu suoraan kansalle. (siirryt toiseen palveluun)

Suomessa ainakin julkiset esiintymiset ovat pitäneet yllä mielikuvaa, että poikkeusolot jatkuvat. Ministereitä on yhä ruudussa jatkuvasti, ja ministereiltä media haluaa kysyä.

Media on muuttunut nettiaikana. Se ei enää perehdytä yleisöä asioiden taustoihin. Uuden, digitaalisen ansaintapyrkimyksensä nimissä se panostaa tunteiden nostattamiseen ja ”näin sidot kengännauhat” -tyyppiseen lastentarhajutusteluun, jota jossain myös palvelujournalismiksi kutsutaan.

Jos hallitsijoista ja mediasta ei ole jakamaan syventävää tietoa yhteiskunnan toiminnasta, niin kenestä sitten?

Katse kääntyy perusopetukseen. Tarvitsemme teiniliittolaiset ajat ja politiikan opintopiirit takaisin.

Luetaanpa aluksi tuorein mielin Bertolt Brechtin sanoja Oppimisen ylistyksestä: ”Opi perusasiat. Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Tarkista lasku, sinun täytyy se maksaa.”

Politiikan ajaminen ulos kouluista oli politiikkaa sekin, ja sen seurauksista kärsimme yhä.

Teiniliiton mainitseminen on tässä tietysti tahallinen ärsytin. Rehellisesti todettuna suomalaisen kouluelämän ylipolitisoitumisen kausi 1970-luvulla oli monella tavalla kamala ylilyönti.

Mutta överiksi meni myös vastaliike, jonka seurauksena yhteiskunnallisesta keskustelusta tuli oppilaitoksissa vuosikymmeniksi pelottava peikko. Politiikan ajaminen ulos kouluista oli politiikkaa sekin, ja sen seurauksista kärsimme yhä.

Eri tahot vaativat vuorotellen perusopetukseen lisää koodausta, liikuntaa, taidetta ja mitä milloinkin. Mutta miten herätettäisiin kiinnostus vaikkapa oikeusvaltion olemukseen, vallan kolmijako-oppiin sekä kansalaisoikeuksiin ja -vapauksiin?

Vapauksien rinnalla nousisi luontevasti esiin myös kansalaisvastuu, jonka perään esimerkiksi professori Hiski Haukkala kuulutti Suomen Kuvalehdessä. (siirryt toiseen palveluun)

Yhtenäistä kansaa ei voi alistaa. Niinkin laulettiin teiniliittolaisina aikoina. Olisiko kuitenkin parempi julistaa, että oppinutta kansaa ei voi alistaa.

Jos ihmiset alkavat itse edistää autoritäärisen johtamisen nousua, lipsahdetaan herkästi kuuluisalle kaltevalle pinnalle, joka pahimmillaan johtaa ensin Unkarin ja sitten Valko-Venäjän viitoittamalle tielle.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen tietokirjailija ja neuvonantaja, joka tekee Sitrassa selvitystä Suomen johdon toiminnasta koronakriisissä.

Aiheesta voi keskustella 2.9. klo 23:00 asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus