1. yle.fi
  2. Uutiset

Elokuva-alan pelastajaksi toivottu Tenet veti yleisöä teattereihin – "Nyt voi huokaista helpotuksesta"

Christopher Nolanin ohjaama elokuva on ensimmäinen ensi-iltansa saanut Hollywood-elokuva teattereiden avaamisen jälkeen.

elokuvat
Protanosten och vackra Kat ombord på en snabbgående motorbåt.
Tenet-elokuvan pääosassa nähdään John David Washington. Taustalla näyttelijä Elizabeth Debicki.Warner Bros

Christopher Nolanin ohjaama Tenet nousi viikonloppuna ylivoimaisesti katsoimmaksi elokuvaksi Suomessa.

Keskiviikkona ensi-iltansa saaneen elokuvan on nähnyt tähän mennessä yli 40 000 ihmistä eli useampi kuin mitään muuta elokuvaa koko kesän aikana. Viikonloppuna elokuvan kävi katsomassa yli 26 000 suomalaista.

Tenet on ensimmäinen suuri Hollywood-ensi-ilta elokuvateattereiden uudelleen avaamisen jälkeen. Elokuvalle oli asetettu etukäteen kovat paineet, sillä sen odotetaan nostavan elokuvateatterit koronapandemian aiheuttamasta suosta.

Christopher Nolan regisserar John David Washington i samband med Tenet.
Ohjaaja Christopher Nolan ja Tenet-elokuvan pääosan esittäjä John David Washington.Warner Bros

Nolanin elokuva veti hyvin yleisöä viikonloppuna myös muualla maailmalla. Se sai ensi-iltansa 41 maassa ja tuotti pääsylipputuloja 53 miljoonaa dollaria eli lähes 45 miljoonaa euroa.

Tenetin suosio mitataan kunnolla vasta ensi viikonloppuna, kun se saa ensi-iltansa suurimmilla markkinoilla Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Kiinassa. Etenkin Kiinassa ollaan luottavaisia alan piristymiseen, sillä siellä teatterit ovat avoinna jo lähes normaalisti.

En man står framfölr en bil som exploderat i ett enorms moln av eld.
Tenet on vakoiluelokuva, jossa tarkoituksena on estää kolmas maailmansota.Warner Bros

John David Washingtonin ja Robert Pattisonin tähdittämän Tenetin piti tulla elokuvateattereihin jo heinäkuussa, mutta ensi-iltaa siirrettiin koronapandemian takia monta kertaa.

Elokuvan tekeminen maksoi poikkeuksellisen paljon, 200 miljoonaa dollaria eli vajaat 170 miljoonaa euroa. Jopa normaalioloissa näin kallis elokuva on vaikea saada taloudellisesti kannattavaksi.

"Hollywood-elokuvia saadaan taas kankaille"

Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen on erittäin tyytyväinen nähtyään Tenetin katsojaluvut. Kymmenientuhansien katsojien avausviikonloppuja kun ei ole hetkeen ollut.

– Kyllä huokaisin helpotuksesta.. Tässä on niin paljon pelissä. Siksi oli tärkeää, että elokuva menestyi kaikkialla eikä pelkästään Suomessa.

Koistinen uskoo, että Tenetin menestys saa muutkin Hollywood-studiot ottamaan riskejä ja julkaisemaan taas uusia elokuvia.

– Saadaan varmasti isompia Hollywood-elokuvia taas kankaille, kun studiot avaavat siellä, missä markkinat ovat auki.

Ensi-iltoja ei nähtävästi myöskään enää siirretä, ja esimerkiksi uusi James Bond -elokuva No time to die saataneen teattereihin suunnitellusti marraskuussa.

Närbild på James Bond (Daniel Craig) som kör bil och ser bekymrad ut.
No time to die -elokuvassa James Bondin roolissa nähdään Daniel Craig.Danjaq, LLC, MGM

Koistinen on silti varovainen, sillä viime kuukausien aikana ennustukset ovat menneet usein pieleen.

– Jos nämä siirtymiset jäisivät tähän, niin se olisi tosi mukavaa.

Kotimaiset elokuvat eivät ole siirtäneetensi-iltojaan. Viime aikoina teattereihin ovat tulleet elokuvat Eden ja Seurapeli, ja syksyn aikana on tulossa lisää. Koistisen mukaan kotimaiset elokuvat ovat olleet turvana, sillä ne ovat erittäin tärkeitä elokuvateattereille.

– Tenetin tapauksessa nähtiin se, että yleisö tulee teattereihin, kun siellä on kiinnostavia elokuvia.

Lue myös:

Tätä elokuvaa odotetaan kuin uutta messiasta – se voi nostaa teatterit suosta

Lue seuraavaksi