1. yle.fi
  2. Uutiset

HSL ehdottaa: Ilmaiset matkat pois lastenvaunujen kanssa kulkevilta

HSL laskee, että ehdotus voisi lisätä lipputuloja jopa 4,5 miljoonalla eurolla.

Helsingin seudun liikenne (HSL)
Kuvassa on kasvomaskeja käyttäviä ihmisiä Helsingin metrossa elokuussa 2020.
HSL:n arvioidaan menettävän koronan vuoksi jopa 120 miljoonan euron edestä lipputuloja tänä vuonna. Ihmisiä nousemassa metron kyytiin 27.08.2020.Silja Viitala / Yle

Helsingin seudun liikenne HSL ehdottaa, että lastenvaunujen kanssa kulkevien olisi jatkossa ostettava matkalippu joukkoliikenteessä. Asia on noussut esiin, kun HSL yrittää paikata koronan ryvettämää taloutta.

HSL:n asiakkuus- ja myyntijohtaja Mari Flinkin mukaan jäsenkunnilta on tiedusteltu, voitaisiinko lastenvaunujen kanssa matkustavien maksuttomuudesta luopua ja näin saada lisää lipputuloja.

– Se on yksi tariffimuutoksista, joista olemme kysyneet jäsenkunnilta näkemystä. Meillä on valtava taloudellinen kriisi. Mietimme pitääkö nostaa lippujen hintoja, vai ollaanko valmiita korottamaan kuntaosuuksia. Myös alennusryhmistä voidaan hakea säästöä, Flink kertoo.

HSL laskee, että ehdotus voisi lisätä lipputuloja jopa 4,5 miljoonalla eurolla.

Espoo linjasi jo tänään konsernijaostossaan, ettei se kannata HSL:n ehdotusta.

– Meillä on koronan takia muutenkin haasteita palveluiden riittämisessä. Tuntuu vähän irvokkaaltakin, että nyt lähdetään kiusaamaan lastenrattaiden kanssa matkustavia, Espoon konsernijaoston puheenjohtaja Maria Guzenina (sd.) sanoo.

Ratkaisuja tarvitaan, sillä HSL:n arvioidaan menettävän koronan vuoksi jopa 120 miljoonan euron edestä lipputuloja tänä vuonna.

Millaisia ajatuksia HSL:n ehdotus herättää? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 1.9. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Valtaosa HSL:n hallituksesta vastustaa lipunhintojen korotuksia – vuorojen karsimisen ja hintojen noston pelättäisiin laukaisevan joukkoliikenteen syöksykierteen

Maskisuositus tuli voimaan: pääkaupunkiseudulla valmistellaan jo maskien jakamista vähävaraisille, HSL ei aio valvoa käyttöä joukkoliikenteessä

Lue seuraavaksi