1. yle.fi
  2. Uutiset

Lapin yliopiston ylioppilaskunta peruu syyskuun yökerhotapahtumat

Peruminen koskee Fuksiaisten jatkoja sekä Varjoavajaisia mutta ei Fuksiaisten rastikierrosta.

ylioppilaskunnat
Opiskelijan haalari.
Korona iskee myös opiskelijoiden tapahtumiin. Kuvassa opiskelijahaalari.Isto Janhunen / Yle

Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) peruu syyskuulle suunnitellut yökerhotapahtumat. Syynä on koronavirustilanne.

Peruminen koskee Fuksiaisten jatkoja sekä Varjoavajaisia, jotka oli määrä järjestää syyskuun alussa Rovaniemellä. Sen sijaan Fuksiaisten rastikierrosta ei peruta, vaan tapahtuma järjestetään ulkotiloissa viranomaisohjeiden mukaisesti.

Aluehallintoviraston vaatimien turvaetäisyyksien sekä hygieniakäytäntöjen toteuttaminen ja valvominen ei olisi yökerhotapahtumista mahdollista, toteaa ylioppilaskunta.

LYY selvittää mahdollisuutta järjestää vaihtoehtoisia, viranomaisohjeistusten mukaisten tapahtumia.

– Suosittelemme jäseniämme välttämään menoa yleisiin yökerhoihin tapahtumiemme jälkeen. Emme pysty takaaman opiskelijan turvallisuutta, hygieniaa ja jälkihoitoa kaupungin eri yökerhoissa samoin tavoin kuin olimme suunnitelleet nyt peruutetuissa iltatilaisuuksissa takaavamme, ylioppilaskunnan puheenjohtaja Esa-Pekka Tuppi sanoo tiedotteessa.

Lue seuraavaksi