Kultasuklaa teki kaupat luonnonmarjoja hyödyntävän lappilaisyrityksen kanssa – sijoittajana Peter Vesterbacka

Kultasuklaa Oy ja Arctic Forest Foods Oy yhdistyvät. Uusi yhtiö tähyää Aasiaan ja Afrikkaan sijoittajien avulla.

yrityskaupat
Miehet maistavat suklaata Kultasuklaan myymälässä
Oman yrityksen suklaa maistuu myös suklaayrittäjäjille, Juha-Pekka Kärkkäiselle (vas.) ja Juri Kaskelalle.Tiina Kokko / Yle

Yritysuutiset viime viikoilta kertovat yt-neuvotteluista, irtisanomisista, lomautuksista ja kokonaisen tehtaan laukkauttamisesta. Iittalassa Hämeenlinnassa käsintehtyjä suklaatuotteita valmistavan Kultasuklaan ja Rovaniemellä välipalapatukoista tunnetun Arctic Forest Foodsin uutinen on iloisempi.

Jo pitkään yhteistyötä tehneet yhtiöt yhdistyvät yrityskaupan myötä Arctic Kultasuklaaksi. Yhtiön toimipaikka ja tehdas sijaitsevat Iittalassa. Tuotekehitys jatkuu Rovaniemellä.

Yhtiön tavoitteena on avata ovia maailmalle. Tähän asti esimerkiksi Kultasuklaassa viennin osuus on ollut alle 10 prosenttia.

– Uudet omistajamme ja sijoittajamme avaavat verkostoja ja uusia tuulia myös kansainvälistymiseen, kertoo Kultasuklaan toimitusjohtaja, suklaayrittäjä Juha-Pekka Kärkkäinen sijoittajien panoksesta.

Ovi raollaan Afrikkaan asti

Yhtiön taustavoimista löytyvät sijoittajat Saga Forss, Peter Vesterbacka, Pasi Joronen ja Kustaa Valtonen. He ovat sijoittaneet jo pari vuotta sitten puhtaita luonnonmarjoja hyödyntävään lappilaisyritykseen.

– Me näemme tämän mielenkiintoisena mahdollisuutena kehittää ruokapuolen terveellisyystrendiä. Koemme, että Suomella on paljon annettavaa omalle maalle, mutta myös laajemmin maailmalle, Kustaa Valtonen sanoo.

Arctic Kultasuklaa haluaa kehittää vientiä muun muassa Aasiaan.

– Maantieteellisesti tiedämme, että Aasiassa arvostetaan puhdasta ruokaa, Kärkkäinen pohtii.

Sijoittajien kautta ovet ovat raollaan myös Afrikkaan. Yhtenä väylänä toimii Ambitious Africa -hanke, jonka taustavoimista löytyy muun muassa Peter Vesterbacka. Hanke on ohjenuorana myös Arctic Kultasuklaan toiminnalle mantereella.

Juha-Pekka Kärkkäinen kertoo videolla Kultasuklaan ajatuksia Afrikkaan liittyen.

Suklaalevy ja suklaapaloja kahden miehen käsissä

Länsi-Afrikassa kasvatetaan yli 70 prosenttia maailman kaakaopavuista. Afrikkassa yhtiö ja sijoittajat haluavat tehdä yhteistyötä kehittämällä vastuullista yritystoimintaa.

Huomiota aiotaan kiinnittää kaakaon kasvatuksen laadullisiin seikkoihin sekä viljelijän asemaan.

Tavoitteena on muun muassa hankkia suklaan raaka-aineita suoraan Afrikasta, auttaa paikallisten suklaatehtaiden perustamisessa ja kehittää suklaaseen ja välipalapatukoihin liittyvää koulutusta.

Lisää työtä ja työpaikkoja

Kultasuklaan ja Arctic Forest Foodsin yhdistyminen ja pyrkimys kansainvälistyä ovat hyviä asioita, Kärkkäinen vakuuttaa.

– Työntekijöille tämä tarkoittaa lisää työtä. Yritykselle se tarkoittaa sitä, että me pystymme rekrytoimaan lisää työntekijöitä eli tarjoamaan työtä.

Tällä hetkellä työntekijöitä on 13. Kiireaikoina työntekijöitä voi olla enemmänkin.

Arctic Superfoods -brändin kehittäjä, perustaja ja Arctic Kultasuklaan tuleva makumestari Jari Kurtti on iloinen, että yrityskaupan avulla arktisia makuja on mahdollisuus viedä maailmalle entistä laajemmin.