1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronavilkku-sovellus osoittautui menestykseksi – puolet lataustavoitteesta saavutettiin jo muutamissa tunneissa

Koronavilkku-sovellusta on ladattu ensimmäisenä päivänä yli 550 000 kertaa, kertoo THL:n tiedonhallintajohtaja.

Koronavilkku
Kuvassa on puhelin, jonka ruudulla on Koronavilkku-sovellus elokuussa 2020.
Koronavilkku-sovellusta on ladattu julkaisupäivänään yli puoli miljoonaa kappaletta.Silja Viitala / Yle

Suomessa koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen tarkoitettu Koronavilkku-sovellus tuli ladattavaksi maanantaiaamuna, ja se näyttää saavuttaneen heti suuren suosion.

Maanantaina iltapäivällä kello 17 aikaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho kertoi Twitterissä, että sovellusta oli ladattu julkistuspäivänä yli 220 000 kertaa.

Illalla klo 21 sovelluksella oli yli puoli miljoonaa latausta. Yrttiaho kertoi Ylelle, että latausmäärien tiedoissa on muutaman tunnin viive.

– Tavoittelemme ensimmäisen kuukauden aikana noin miljoonaa käyttäjää. Hyötyä saadaan jo pienemmästä käyttäjämäärästä, mutta mitä useampi käyttää sitä, sen nopeammin sovellus tavoittaa altistuneita, kertoi Yrttiaho aiemmin maanantaina.

Koronavilkun löytää Applen ja Googlen sovelluskaupoista tai suoralla latauslinkillä osoitteesta koronavilkku.fi (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

"Olen vähän skeptinen", näin Koronavilkkua kommentoitiin Helsingissä tuoreeltaan – voit keskustella, millaisia ajatuksia uusi sovellus herättää

Tältä näyttää hartaasti odotettu koronasovellus Koronavilkku – tavoitteena miljoona suomalaista käyttäjää

Lue seuraavaksi