1. yle.fi
  2. Uutiset

Tästä alkoi Kuhmon koronaketju: tartuntaa kantanut sai negatiivisen testituloksen, varmistui positiiviseksi vasta kaksi viikkoa myöhemmin

Viimeiset altistuneiden testitulokset valmistuvat lähipäivinä.

koronavirus
Kuhmon keskustan pääkatu
Suurin osa Kainuun tartunnoista on Kuhmossa. Kuva maanantailta Kuhmon kaupungin keskustasta, joka hiljeni rajoitustoimien myötä.Antti Tauriainen / Yle

Kainuussa viime viikon perjantaina löytyneen koronaryppään alkuketjuun liittyy negatiivinen testitulos (siirryt toiseen palveluun), asiasta kertoi Kainuun Sanomat. Testi uusittiin yli kahden viikon päästä ja silloin tulos oli positiivinen.

Tartuntaa tietämättään kantaneen toimia ei rajoitettu ennen positiivista tulosta. Kainuun pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari muistuttaa, että Kainuussa elettiin koko kesä lähes nollalinjalla eli positiivisia tuloksia tuli vain muutama ja ainoastaan yksi niistä oli kainuulaiselta otettu.

– Jos on paljon altistuksia ja oirekuva ilmeinen niin peruste eristykseen on kliininen eikä testiin perustuva. Jos on ollut kesän aikana tavanomainen hengitystieinfektio ja se on testattu negatiiviseksi, on katsottu, että se on sillä selvä. Lievien oireiden perusteella eristyksiin laittaminen pysäyttäisi tämän maan, Koukkari perustelee.

Koukkari kertoo, että on täysin mahdollista saada negatiivinen tulos vaikka olisi sairastunut koronavirukseen.

– Näyte on varmasti otettu ihan oikein, mutta virusta on silloin ollut muualla kuin näytteenottoalueella eli nenässä ja nielussa. Tämä on mahdollistanut sen, että tulos on ollut negatiivinen ja eristystoimenpiteisiin ei ole tarvinnut alkaa, Koukkari sanoo.

Tiistaina varmistui jälleen uusi koronatartunta Kuhmossa, ja perjantaista alkaen tartuntoja oli ollut yhteensä 17 Kuhmossa ja kaksi muualla Kainuussa.

Päivitämme tähän juttuun tuoreimmat tiedot koronatilanteesta Kainuussa.

Koukkari arvioi loppujen altistuneiden tuloksien valmistuvan lähipäivinä, jopa tiistain aikana. Osa altistuneiden näytteistä on lähetetty Ouluun ruuhkautumisen vuoksi. Myös tartuntaketjun paikannus on valmis, siltä osin kuin viikkojen takaisia asioita pystytään selvittämään.

Altistumisia on myös muissa Kainuun kunnissa, Kuhmon lisäksi ainakin Kajaanissa ja Sotkamossa, mahdollisesti myös muissa kunnissa. Yhtä selkeää paikkaa tartuntaketjulle ei ole. Koukkari kertoi aiemmin Ylelle, että vapaa-ajan illanvietto, harrastustoiminta sekä työpaikat ovat paikkoja, joissa altistumisia on tapahtunut.

– Kokonaisuuden estäminen olisi ollut mahdotonta, koska se tiedetään, että alussa on ollut se yksi negatiivinen tulos, Koukkari sanoo.

Lue myös:

Kuhmossa arki muuttui viikonlopussa, paikallinen: "Ei täällä kylillä viitsi nyt pyöriä" – Kainuussa 18 tartuntaa viime päivinä, suurin osa Kuhmossa

Pahimmillaan jopa puolet koronatestien negatiivisista tuloksista voi olla vääriä – Annen mies oli jo teholla kun tartunta viimein todettiin

Koronatestin onnistuminen riippuu pitkälti oikeasta testausajankohdasta – infektioylilääkäri kertoo, milloin testiin kannattaa mennä

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot.

Lue seuraavaksi