1. yle.fi
  2. Uutiset

Pietarsaaren seutu hakee uuteen ilmeeseensä asukkaiden ääntä: tarkoituksena viestiä aiempaa enemmän elämänlaadusta

Maanteiden varsien keltaiset pallot ovat korostaneet pikemminkin elinkeinoelämän laatua.

Pietarsaaren seutukunta
Gult runt plakat med texten Här bor kvaliteten.
Vaikka vanhankin sloganin voi ajatella kertovan myös elämänlaadusta, asukkaiden kokemus halutaan jatkossa aiempaa vahvemmin esiin.YLE/Ida-Maria Björkqvist

Myös Pietarsaaren seutu uusii brändinsä. Viiden kunnan yhteisessä uudessa ilmeessä on tarkoitus tuoda esiin entistä enemmän asukkaiden elämänlaatua ja kokemusta kotiseudustaan.

Aiempi ilme Täällä asuu laatu -lauseineen on lähes kymmenen vuotta vanha, ja se korostaa pitkälti elinkeinoelämää ja teollisuutta.

– Luulen kyllä, että osa mieltää sen kertovan myös elämänlaadusta, arvioi aluekehittäjä Fredrik Sandelin kehittämisyhtiö Concordiasta.

Nyt ihmisten ääni halutaan kuitenkin aiempaa vahvemmin esiin. Verkkokysely aiheesta avattiin keväällä.

Kokkolan uusi ilme vielä salaisuus

Kokkolassa kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kokkolalaisia paljon puhuttaneen uuden brändin. Kaupunkilaisille uusi visuaalinen ilme julkaistaan kuitenkin vasta myöhemmin tässä kuussa.

Aiemmin esillä olleet vaihtoehdot;Kokkola ok ja Ihanan tavallinen saivat kaupunkilaisilta täystyrmäyksen etenkin sosiaalisessa mediassa. Sittemmin slogania ja visuaalista ilmettä on kehitetty lisää aiempien vaihtoehtojen pohjalta.

Vaihtoehdot Kokkolan uudeksi ilmeeksi saivat kaupunkilaiset takajaloilleen – ja voi olla, ettei niistä kumpikaan toteudu

Pietarsaaren seutu haluaa muutoksiin taipuvan brändin

Pietarsaaren seudulla ilmeen muutoksista on keskusteltu sekä asukkaiden että elinkeinoelämän kanssa jo viime vuodesta alkaen erilaisissa tapahtumissa. Kuntien johtoryhmien kanssa on pohdittu, millaisilla keinoilla aluetta voisi markkinoida vielä paremmin.

Syksyllä on tarkoitus tavata muun muassa nuoria, ja brändityö on pääteemana myös syksylle siirtyneessä Future-tapahtumassa.

Uusi ilme otetaan käyttöön ensi toukokuussa.

Tavoitteena on tuoreutettu ilme, joka toimisi eräänlaisena raamina.

– Toivon, että saamme aikaan sellaisen brändin, jota voi kehittää ja joka olisi niin auki, että sen sisältö voi elää. Korona-aika on opettanut entistä paremmin sen, miten tärkeää on olla avoin myös muutoksille koko ajan, sanoo Sandelin.

Hänen mukaansa on tärkeää, ettei brändiä vaihdeta liian usein, koska sen tekeminen tunnetuksi vie aikaa.

Sitä missä kaikkialla uusi ilme näkyy, ei ole vielä päätetty.

– Kyse on enemmän sisällöstä, jota halutaan laajentaa ja syventää.

Lue seuraavaksi