1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kunnalliset palvelut

Lahden taloudessa ammottava aukko – kaupunkilaisilta halutaan kullan arvoisia neuvoja säästötoimille

Lahti kartoittaa asukkaiden näkemyksiä säästöistä kuntalaiskyselyllä. Kaupungin pitäisi tasapainottaa talouttaan 59 miljoonalla eurolla menoja karsimalla ja tuloja lisäämällä.

Kunnalliset palvelut
Busseja Lahden Aleksanterinkadulla.
Miten kaupungin taloutta tulisi hoitaa, tätä kysytään lahtelaisilta kuntalaiskyselyssä.Petteri Bülow / Yle

Lahti on avannut kuntalaiskyselyn, jossa kartoitetaan asukkaiden näkemyksiä talouden tasapainottamisesta. Samalla kerätään lahtelaisten mielipiteitä siitä, mitä kaupungin pitäisi tehdä elinvoiman vahvistamiseksi.

Kyselyssä pääsee ilmoittamaan kantansa kaupungin palveluihin ja niiden hinnoitteluun, veronkorotuksiin, elinvoiman vahvistamiseen ja myös siihen pitäisikö kaupungin myydä omaisuuttaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.) pitää kaupungin talouden tilaa vakavana.

– Tilanne on vakava talouden puolesta. Meidän täytyy nyt etsiä kaikkia mahdollisia keinoja, millä saadaan talous tasapainoon, Hildén toteaa.

– Haluamme saada kaupunkilaisilta ja myös henkilökunnalta mielipiteitä siihen, miten kaupungin taloutta tulisi hoitaa.

Linkki kyselyyn löytyy Lahden kaupungin nettisivuilta (siirryt toiseen palveluun). Jos omaa nettiyhteyttä ei ole, kyselyyn voi käydä vastaamassa Trion Palvelutorilla. Kyselyyn voi vastata anonyymisti.