1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuopiolainen päihdetyöntekijä oli arvostettu narkomaanien auttaja, sitten poliisi pysäytti hänet ja auton takapenkin jalkatilasta löytyi kaksi kiloa amfetamiinia

A-Kiltojen liitto haluaisi työntekijöiden huumetestauksen työhöntulotarkastukseen ja osaksi työsuojelua.

päihteet
Kuvituskuva
Miia Anttila / Yle

Kaksi miestä suljetaan poliisiautoihin savolaisen huoltoaseman pihassa viime maaliskuun iltana Leppävirralla.

Poliisi nostaa hopeanvärisen Toyota Avensiksen takapenkin jalkatilasta valkean kangaskassin, jonka sisällä on kaksi pakettia. Matkustajat tietävät, että kassissa on suuri määrä amfetamiinia.

Toinen matkustajista on kuopiolainen Keijo Laukkanen, aktiivinen seurakuntalainen, harras kristitty, perheenisä, kunnallispoliitikko ja vaikuttaja asuinalueellaan. Hänellä on hyvä maine rehellisenä ihmisenä. Jotkut ajattelevat hänen olevan esimerkki muille ihmisille.

Tämän jutun tiedot perustuvat poliisin esitutkintamateriaaleihin sekä Laukkasen tuttavapiirin haastatteluihin.

Laukkanen on entinen narkomaani. Hän on noussut pohjalta raitistuttuaan noin 15 vuotta sitten. Uskoon tuleminen käänsi nyt 57-vuotiaan Laukkasen elämän päälaelleen. Hänestä tuli päihteettömyyden puolestapuhuja ja päihdealan työntekijä. Niinpä hän perusti oman yrityksen ja veti Koillis-Savon Tuusniemellä päihdekuntoutujien työvalmennuspaikkaa.

Mies vaikutti pyhittäneen elämänsä toisten auttamiselle. Aamuin illoin rukoilevan seurakunnan talonmiehen elämässä kuitenkin muuttui jokin.

Päivää ennen kuin Laukkanen joutui poliisimaijaan, hän istui pienessä paikallispubissa Kuopiossa. Baarin televisiossa tuli uutislähetys, jossa kerrottiin hallituksen harkitsevan Uudenmaan eristämistä muusta Suomesta. Heti tämän kuultuaan Laukkanen tarttui puhelimeen ja soitti ystävälleen.

Olisi haettava huumeita pian, ettei niiden virta ehtisi tyrehtyä.

Poliisi nostaa kassia.
Miia Anttila / Yle

Laukkasen pariskunnalla oli erikoinen järjestely. Vaimo tiesi miehensä käyttävän kannabista. Niin oli nimittäin yhdessä sovittu, koska viina ei sopinut Keijo Laukkaselle. Mies pysyi rauhallisena polttaessaan kannabista. He arvelivat sen olevan viinaa pienempi paha.

Puoliso halusi, etteivät lapset näe isäänsä huumeiden vaikutuksen alaisena. He hankkivat aviomiehelle asunnon Kuopion toisesta kaupunginosasta, jossa hän oleskeli ja yöpyi tarvittaessa. Vaimo myös tiesi miehensä liikkuvan seurassa, jonka harvoin voi kuvitella kuuluvan päihdetyöntekijän tai kaupunginvaltuutetun lähipiiriin. Erään kerran hän nimittäin vei pilveä Laukkaselle moottoripyöräkerho Bandidoksen tallille.

Kiitollisuuden tunne voi mennä överiksi.

Monella alkoholistilla tai narkomaanilla elämä ennen raitistumista pyörii täysivaltaisesti päihteiden ympärillä. Arkeen ei mahdu mitään muuta kuin esimerkiksi seuraavan huumeannoksen hankkiminen. Sanotaan, että entiset narkomaanit eivät raitistuttuaan osaa kohtuullista elämää. Usealla herää auttamisen halu kuivilla ollessa, päivät voivat täyttyä toisten auttamisesta.

– Kiitollisuuden tunne voi mennä överiksi, A-Kiltojen liiton toiminnanjohtaja Yrmy Ikonen miettii.

Isolla joukolla päihdetyöntekijöitä on tausta käyttäjänä. Siitä on apua, koska narkomaanien tai alkoholistien elämää tai haasteita voi olla vaikea ymmärtää ilman omakohtaista kokemusta.

Auttamiseenkin voi väsyä, eivätkä kaikki ole keksineet muuta pakokeinoa päihteistä kuin muiden tukeminen. Tämän takia päihdetyöntekijöiden repsahdukset eivät ole poikkeuksellisia.

– Korostan itsensä hoitamisen tärkeyttä, Ikonen toteaa.

Päihdealalla työntekijät kuitenkin tietävät hyvin, kuinka huumeet repivät parisuhteita, hajottavat perheitä ja aiheuttavat kuolemaa: siksi päihdetyöntekijä huumekauppiaana on poikkeuksellinen tapaus.

Keijo Laukkasen tarina päihteiden voittajasta huumediileriksi on myös suuremman keskustelun aihe. Hänen päivätyönsä tuttavat eivät voineet kuvitellakaan miehen käyttävän tai myyvän huumeita. Suurin osa ei tiennyt hänen käyttävän edes alkoholia. Päihdealan muut työntekijät eivät nähneet Laukkasen tilannetta.

– Tämä on pahinta, mitä voi tapahtua, tiivistää Laukkasen esimies, Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö (Kan) ry:n toiminnanjohtaja Jouko Vuorenniemi.

Hän kertoo käyneensä painia itsensä kanssa Laukkasen tapauksen takia. Hän ei lopulta tiennyt, mikä on totta ja mikä ei. Vuorenniemi kuitenkin uskoo tietävänsä yhden syyn, miksi Laukkasen syöksykierre alkoi.

Laukkanen ei suostunut esitutkinnassa muuttamaan tarinaansa.

Kristillinen yhdistys pyöritti Koillis-Savossa Tuusniemellä paikallista Kan-kotia. Päihteidenkäyttäjät tulivat sinne kuntoutumisjakson jälkeen työvalmennukseen. Paikassa asui kerrallaan neljä kuntoutujaa. Entisellä navetalla tehtiin puutöitä.

Laukkasella oli puutyön perustutkinto ja sen takia hänet oli palkattu Tuusniemelle. Päihdealan koulutusta hänellä ei ollut.

Vuosien saatossa paikka ei enää voinut toimia kuten ennen, koska asiakaskunta muuttui entistä haastavammaksi.

Kun Laukkasen pitkäaikainen työkaveri kuoli syöpään, hän jäi yksin. Hänestä tuli Tuusniemen Kan-kodin ainoa työntekijä.

Tuusniemen paikka tuotti yhdistykselle tappiota ja asiakkaita oli vaikea saada. Yhdistys aikoi lopettaa toiminnan, mutta Vuorenniemi kävi tunteellisen keskustelun Laukkasen kanssa. Hän ei halunnut töiden ja palkan loppuvan. Niinpä Kan-koti sai lisäaikaa.

Viimeisen puolen aikana, jolloin Laukkanen oli jo syvällä huumemaailmassa Kan-kodissa oli kaksi asukasta. He olivat nähneet, että Laukkasella oli vaikeaa.

Kevättalvella Vuorenniemi sai puhelinsoiton Laukkaselta, joka kertoi olevansa pidätettynä ja epäiltynä huumerikoksista.

– Se oli shokki.

Vuorenniemen mukaan Laukkanen ei ole myynyt tai antanut päihteitä Kan-kodin asukkaille. Hän toistaa useaan otteeseen, että ketään ei saa jättää yksin töihin.

– Se tästä on opittu.

Tapaus kiristää testausta

Toinen asia, mitä Kan aikoo tehdä, on kiristää työntekijöiden seurantaa. Tarkoituksena on aloittaa säännölliset huumetestit, jotka voisivat perustua työntekijöiden vapaaehtoisuuteen.

Kan ei suinkaan ole ainoa taho, joka haluaa varmistaa verikokein työntekijöidensä päihteettömyyden.

A-Kiltojen liiton toiminnanjohtaja Yrmy Ikonen puhuu vertaistuen puolesta. Hänen mielestään testaaminen kuuluisi osaksi työsuojelua. Työnantajalla on vastuu seurata työntekijöidensä vointia ja tarvittaessa alaista voidaan pyytää testiin.

– Testeillä on oma paikkansa. Niiden takia ei kuitenkaan saa joutua silmätikuksi.

Ikonen sanoo, että vertaistukea antavat täytyy testata samalla tavalla kuin ne, joilla ei ole päihdehistoriaa.

– Testaamisen täytyy olla rakenteissa. Esimerkiksi työhöntulotarkastuksessa, jolloin se on kaikille tasavertainen.

Päihdealalla suurin asia on luottamus.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjaaman työsuojelun mukaan työsuhteen aikana työnantaja voi velvoittaa huumausainetestiin vain tietyissä tapauksissa. Pakkotestaukseen saa passittaa alaisen, jos on perusteltu syy epäillä hänen olevan päihteen vaikutuksen alainen tai huumeriippuvainen.

Se ei kuitenkaan riitä, vaan pakkotestaukseen on täytyttävä toinenkin ehto. Työntekijän on tehtävä sellaista työtä, jossa huumeiden käyttö vaarantaa työntekijän itsensä, muut ihmiset tai ympäristön.

Päihdealalla suurin asia on luottamus. Se puolestaan kumpuaa rehellisyydestä.

Työnantaja on uskonut Laukkasta. Miestä, joka on kertonut poliisille olevansa ystävänsä tukihenkilö, mutta samaan aikaan käyttänyt ja hankkinut huumeita hänen kanssaan.

Arvostetun ja luotetun miehen maineesta jotakin myös kertoo, että Laukkanen nousi 2017 kunnanvaltuutetuksi Kristillisdemokraattien listalta. Laukkaselle alkoi kertyä poissaoloja kokouksista viime syksynä. Kristillisdemokraattien Kuopion valtuustoryhmän puheenjohtaja Björn Cederberg tiedusteli Laukkaselta kykeneekö hän hoitamaan tehtävänsä. Samalla hän kertoi, että luottamustehtävistä voi hakea eroa henkilökohtaisista syistä. Siihen Laukkanen tarttui ja haki eroa.

Puoluetoverit olivat järkyttyneitä kuullessaan Laukkasen syytteistä.

Puoluetoveri Rauno Taskinen kertoo Laukkasen aloittaneen avustusmatkoilla aamut rukoillen ja katsoen Raamatun välissä olevaa lehtileikettä itsestään. Artikkeli kertoi, miten Laukkanen oli noussut pohjalta ja selättänyt huumeet. Illalla Laukkanen toisti kiitollisena rukouksen.

Jostain syystä Laukkasella oli varaa tarjota ja myydä velaksi huumeita.

Kahden kilon amfetamiinisatsi, jonka poliisit nostivat Avensiksen jalkatilasta huoltoaseman pihalla, ei ole myöskään ainoa Laukkasella ollut isompi huume-erä. Pidätyksen jälkeen Laukkasen puhelimesta löytyi kuvia vaaleaa jauhetta sisältävästä paketista. Kuvissa näkyy paketin vieressä korkkiruuvi, keltapäiset sakset ja kakkulapio.

Laboratorio löysi korkkiruuvista amfetamiinia. Oikeus arvioi, että Laukkasen pöydällä oli ollut puolen kilon satsi vahvaa huumetta.

Kristityn esikuvalta vaikuttaneen Laukkasen motiivi huumekauppaan ei käy ilmi esitutkinnassa. Hän tosin sanoo esitutkintamateriaalin mukaan yhdeksi syyksi rahahuolet. Hän kertoo palkkansa puolittuneen ja firman ajautuneen konkurssiin. Tuusniemen työpaikastakin olisi tulossa lopputili. Jostain syystä Laukkasella oli kuitenkin varaa tarjota ja myydä velaksi huumeita.

Jostain Keijo Laukkanen sai rahaa noin 40 000 euroa amfetamiinin ostamiseen. Omien sanojensa mukaan hän on ollut vain kuriiri, mutta muiden kuulusteltavien lausuntojen perusteella Laukkanen oli ostanut huumeet velaksi.

Palataan kevääseen, siihen päivään 26. maaliskuuta, jolloin Laukkasen pyörittämä huumekauppa kaatui leppävirtalaiselle huoltoasemalle.

Rukoilevat kädet.
Miia Anttila / Yle

Laukkanen väitti poliisille ottaneensa valkoisen kangaskassin ostoskeskuksen vessan roskakorista. Hän kertoi, että hänen tarkoituksensa oli tuoda kassi Kuopion Pitkälahden ABC-huoltoaseman koiranhäkkiin. Hän olisi seuraavana päivänä noutanut samaisesta häkistä rahapalkkionsa, jonka suuruudesta ei oltu etukäteen sovittu.

Laukkanen ei suostunut esitutkinnassa muuttamaan tarinaansa, vaikka hän näki poliisin todisteet, jotka kumoavat kertomuksen.

Poliisin mukaan mies jätti hämäyksen vuoksi oman puhelimensa lähtiessä kotiinsa. Matkalla Laukkanen käytti tuttavansa puhelinta, johon hän sai ohjeet, mistä huumeet voi hakea.

Lahdessa Laukkanen osti kauppakeskuksesta magnesiumia ja MSM-jauhetta, joilla yleisesti jatketaan amfetamiinia. Sen jälkeen miehet menivät parkkipaikalle, jossa seisoi Ruotsin kilvissä musta VW Passat. Miehiä tarkkailleet poliisit näkivät Laukkasen ottavan Passatin takakontista jotakin ja vievän sen Avensiksen takapenkin jalkatilaan. Kun lasti oli kyydissä, miehet lähtivät paluumatkalle.

Laukkaselta kaatui energiajuomaa autoon ennen Leppävirtaa. Se piti pysähtyä puhdistamaan, mutta sen pidemmälle hän ei päässytkään. Auttaja, kristitty, entinen kaupunginvaltuutettu, yrittäjä, aviomies ja isä oli suljettu poliisiautoon.

Mies oli kävellyt Sukevan vankilan käytävillä huutaen, ettei ole bandidos.

Mikään ei vaikuta selittävän, miksi kiiltokuva rikkoontui. Keijo Laukkanen ei koskaan sanonut poliisille selkeää syytä, miksi alkoi myydä ja käyttää huumeita.

Laukkasen esimies Jouko Vuorenniemi kertoo Laukkasen kertoneen hänelle, kuinka hän oli aikoinaan päättänyt lopettaa huumeet. Silloin mies oli kävellyt Sukevan vankilan käytävillä huutaen, ettei ole bandidos.

– En tiedä, ilmeisesti hän palasi ystäväjoukkoon. Ehkä hän haki sieltä apua, Vuorenniemi miettii ääneen.

Hän sanoo, että ihmisellä voi olla uskonnollinen puhetapa, mutta ratkaisevaa on kohdata elämän vaikeudet ja pyytää apua.

Moni piiloutuu Raamatun sanojen taakse, mutta ei ole rehellinen.

Ehkä Keijo Laukkanenkin piiloutui Raamatun taakse.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi Keijo Laukkasen viideksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Käräjäoikeus katsoi Laukkasen olevan päätekijä kyseisessä huumausainevyyhdissä. Laukkasen lisäksi oikeus tuomitsi rangaistukseen viisi muuta ihmistä.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Sekä Keijo Laukkanen että syyttäjä ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon. Asian käsittely jatkunee hovioikeudessa.

Laukkanen ei antanut Ylelle haastattelua.

Keijo Laukkanen on edelleen jäsenenä Päihdepalvelusäätiön hallintoneuvostossa (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

Kuopion ex-kaupunginvaltuuttu Keijo Laukkanen yli viideksi vuodeksi vankilaan amfetamiinin ostamisesta ja myymisestä

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ei tiennyt kaupunginvaltuutettunsa huumerikosepäilyistä

Lue seuraavaksi