1. yle.fi
  2. Uutiset

Facebook ja Twitter kertovat venäläisestä vaikuttamisoperaatiosta: tekaistu vasemmistojulkaisu värväsi oikeita free lance -kirjoittajia

Facebook ja Twitter sulkivat valehenkilöiden tilejä. Operaatio ei ollut vielä saavuttanut laajaa yleisöä.

Facebook
facebook ja naisen siluetti
Sosiaalisen median yhtiö Facebook kertoo pysäyttäneensä vaikuttamisoperaation, jonka taustalla on Venäjä.Louisa Svensson / AOP

Sosiaalisen median yhtiö Facebook sanoo hajottaneensa venäläisen vaikuttamisoperaation, jonka kohteena olivat vasemmistolaiset äänestäjät Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Facebook sulki palvelustaan 13 tiliä ja kaksi sivua. Sen mukaan niillä on kytkös venäläiseen yhtiöön, joka pyrki verkossa vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin vuonna 2016.

Tilien tarkoitus oli houkutella liikennettä hämäräperäiselle uutissivustolle, jolla pyrittiin ilmeisesti vaikuttamaan vasemmistopiireihin.

Facebook toimi liittovaltion poliisin FBI:n vihjeestä.

– Haluan ihmisten tietävän, että venäläiset toimijat yrittävät edelleen ja heidän taktiikkansa kehittyvät, mutta en haluaisi ihmisten ajattelevan, että tämä oli suuri, menestyksekäs kampanja, Facebookin kyberturvallisuusjohtaja Nathaniel Gleicher sanoi uutistoimisto Reutersille.

Vain 14 000 ihmistä seurasi yhtä tai useampaa Facebookin sulkemista tileistä.

Myös some-palvelu Twitter on keskeyttänyt viiden tilin toiminnan. Se katsoo, että operaatio on luotettavasti kytkettävissä venäläisiin valtiollisiin toimijoihin.

Jäljet vievät sylttytehtaalle

Facebook kertoi, että se löysi tutkimuksissaan yhteyksiä henkilöihin, jotka kytkeytyvät venäläiseen Internet Research Agencyyn.

Kyseessä on pietarilainen yritys, joka Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten mukaan näytteli keskeistä roolia Venäjän yrityksissä vaikuttaa vuoden 2016 vaalien tulokseen. Yritystä on myös kutsuttu Pietarin trollitehtaaksi.

Operaation keskiössä oli melko äskettäin luotu mediaorganisaatio Peace Data.

Nettisivuston vakituisen toimituskunnan henkilöllisyydet olivat ilmeisesti keksittyjä ja heidän profiilikuvansa oli luotu tekoälyohjelman avulla.

Peace Data ei ole vastannut toimittajien kommenttipyyntöihin. Sivuillaan se kutsuu väitteitä valheiksi.

Facebook- ja Twitter-tilien tarkoitus oli tuoda näkyvyyttä julkaisun artikkeleille.

Helmi–elokuussa verkkosivu julkaisi yli 700 artikkelia englanniksi ja arabiaksi.

Osa artikkeleista keskittyi Yhdysvaltain politiikkaan ja rotujännitteisiin marraskuun presidentin- ja kongressivaalien lähestyessä.

Sivustolla oli 13 Facebook-tiliä ja kaksi Facebook-sivua, jotka luotiin toukokuussa. Facebook siis jäädytti ne maanantaina väärien henkilöllisyyksien käyttämisen ja muun epäilyttävän toiminnan takia.

"Vasemmistojulkaisu" värväsi free lance -kirjoittajia

Julkaisu värväsi oikeita free lance -toimittajia kirjoittamaan juttuja sivuilleen.

Facebookin kanssa raportin laatineen analytiikkayhtiön Graphikan mukaan kirjoittajat eivät tienneet hankkeen todellisesta luonteesta.

Oikeiden kirjoittajien käyttöä voi pitää uutena piirteenä.

Brittilehti The Guardian (siirryt toiseen palveluun) haastatteli neljää free lance -toimittajaa, jotka kirjoittivat Peace Datalle.

Julkaisun edustaja oli lähestynyt heitä Twitterissä, LinkedInissä tai sähköpostilla ja tarjonnut kirjoitustöitä.

Yksi kirjoittajista sanoi, että julkaisu oli tarjonnut 250 dollarin maksun ennakkoon, mikä oli poikkeuksellista.

– En uskonut, että huijaus maksaisi minulle ennakkoon siten, hän sanoi.

Toinen kirjoittaja kertoi Guardianille, että häntä lähestyttiin viestillä Twitterissä ja tarjottiin 200–250 dollaria artikkelista, mikä oli enemmän kuin hänelle tavallisesti maksettiin.

– Olen ollut yhteyksissä vastuutoimittajiin, jotka tekevät paljon vähemmän kuin he tekivät, ja he maksoivat nopeammin kuin jotkin julkaisut, hän sanoi.

– Olen free lance -kirjoittaja – olen tottunut siihen, että minua käytetään hyväksi.

Yhdysvaltalaisen The New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) haastattelema kirjoittaja sen sijaan oli saanut vain 75 dollaria artikkelilta.

Kohteena vasemmistolaiset äänestäjät

Graphika-yhtiön tutkijat sanoivat, että Peace Datan kohteena olivat pääasiassa edistykselliset ja vasemmistolaiset ryhmät Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Ajatuksena näyttäisi olleen lyödä kiilaa vasemmiston ja keskustavasemmiston välille. Sivusto arvosteli oikeistolaisia voimia mutta antoi myös kielteisen kuvan demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin kampanjasta.

Graphikan mukaan verkosto oli vasta lapsenkengissä, kun se hajotettiin. Peace Data -verkkosivu alkoi julkaisutoiminnan joulukuussa 2019 ja Facebook-tilit ja sivut perustettiin viime toukokuussa.

– Huolimatta kohdistetuista yrityksistä rakentaa yleisöä, ne eivät onnistuneet saamaan luomaan merkittävää vetovoimaa tykkäyksillä, jaoilla ja kommenteilla mitattuna, Graphikan raportissa kirjoitetaan (siirryt toiseen palveluun).

– Tämä seuraa tasaista kaavaa, jossa erityisesti venäläisistä toimijoista on tullut parempia sen salaamisessa, keitä he ovat, mutta heidän vaikuttavuutensa on aina vain pienempi ja he jäävät kiinni aiemmin, Facebookin Gleicher sanoi Guardianin mukaan.

– Nämä toimijat ovat puun ja kuoren välissä: voi pyörittää laajaa verkostoa, joka jää kiinni nopeasti, tai pientä verkostoa, jolla rajallinen ulottuvuus.

Graphikan mukaan vain 5 prosenttia Peace Datan englanninkielisistä artikkeleista käsitteli suoraan Yhdysvaltain vaaleja, mutta operaation tarkoitus näyttää olleen vieroittaa vasemmistolaista yleisöä pois demokraattien Joe Bidenin kampanjasta.

Viime kuussa Yhdysvaltain johtava vastavakoiluviranomainen William Evanina varoitti lausunnossaan (siirryt toiseen palveluun), että Venäjä käyttää verkossa levitettävää Bidenin kampanjan heikentämiseksi.

Trumpin kampanja kommentoi, että presidentti voittaa vaalit rehellisesti eikä tarvitse tuekseen mitään sekaantumista ulkomailta.

Lähteet: AP, Reuters

Lue seuraavaksi