Sijaisvanhempi Krista Tapionkaski on työtön, joka tekee töitä 24/7: "Kotona on jatkuvasti joku teinikriisi meneillään"

Lastensuojelussa uskotaan, että koronan vaikutukset alkavat pian näkyä kiireellisten sijoitusten lisääntymisenä.

Sijaisvanhemmuus
Krista Tapionkaski paistaa jauhelihaa pannulla.
Koronan vaikutukset alkavat näkyä lastensuojelussa ja vastaanottoperheitä tarvitaan lisää. Krista Tapionkaski on tarjonnut vuosien mittaan kodin sadoille siipeensä saaneille nuorille.

Alimman kerroksen terassilla on jotenkin seisahtunut tunnelma.

Metsän vehreys ja raikkaus tuntuvat iholla. Viereisen päiväkodin pihalta kuuluu lasten leikkejä.

Muuten on aivan hiljaista.

Jos perhehoitaja Krista Tapionkaski ei olisi sairauslomalla vastaanottoperheen sijaisvanhemman tehtävästä, talo pursuaisi elämää: Eteinen olisi täynnä takkeja ja kenkiä. Asunnossa kulkisi teinejä nenä kiinni puhelimessa. Siellä syötäisiin aamupalaa, tehtäisiin läksyjä ja vähän myös varmaan riideltäisiin.

Elämä lyhytaikaisessa sijoituskodissa on elämää jatkuvan kriisin keskellä. Noin kymmenen vuoden aikana Tapionkasken luona on käynyt kääntymässä satoja siipeensä saaneita nuoria.

– Kyllähän täällä on joka päivä joku teinikriisi tai täishow meneillään. Ja eihän tämä ole sellaista tavallista arkea, jota normaaliperheessä eletään, kertoo Tapionkaski istuessaan levollisena terassin pehmustetulla tuolilla.

Tapionkasken luona asuu yleensä yhtä aikaa kolmesta neljään, usein kiireellisesti sijoitettua, 12–17-vuotiasta nuorta.

Nuoret kiidätetään pahimmillaan puolen tunnin varoitusajalla erilaisista perheistä, joissa kriisitilanne on kärjistynyt: on päihde- ja mielenterveysongelmia, koulupudokkaita ja entistä enemmän peliriippuvaisia.

Perheessä asuu välillä ainoastaan maahanmuuttajataustaisia nuoria. Tapionkasken mukaan he ovat usein islaminuskoisten vanhempien tyttäriä, joiden tilanne äityy kotona väkivaltaiseksi kavereiden ja poikaystävien tullessa kuvioihin.

Jotkut nuoret odottavat Tapionkasken luona kotiin palauttamista, laitokseen tai pitkäaikaiseen sijaisperheeseen sijoittamista muutaman päivän, jotkut jopa muutaman kuukauden.

Nuoret ovat hoitajan mielestä paljon huonokuntoisempia kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten, ja heillä on yleensä monia ongelmia yhtä aikaa.

– Jotkut nuoret tottelevat paremmin, toiset huonommin. Kyllä täällä välillä huudetaan, ei sitä voi estää, mutta kyllä minun pitäisi pystyä pitämään työn ammatillisuus yllä.

– Sehän tämän työn yksi haaste onkin, että tämä on kotini, mutta minun pitäisi toimia esikuvana ja ammattilaisena. Ja kun sitä pitää tehdä 24 tuntia vuorokaudessa, niin totta kai tulee hetkiä, että joutuu lähtemään tilanteesta pois keräämään itseään.

Korona neljän teinin kanssa kotona väsytti sijaisvanhemman

Kun koronapandemia iski, Tapionkasken kodissa asui ne tavalliset neljä murrosikäistä. Etäkoulua käytiin kotona, osa lapsista myös sairastui ja sai flunssan oireita. Koronatesteissä ei käyty. Koronakeväänä alla oli lähes kymmenen vuotta elämää sijoitettujen teinien kanssa.

– Vaikka koen olevani tarmokas, niin puhti loppui kesken, hoitaja kuvailee kevättä.

– Lapset olivat tosi tarvitsevia, myös peloissaan koronasta. Siihen liittyi niin paljon kaikenlaista, ja tein aika pitkän pätkän ilman minkäänlaista taukoa, Tapionkaski puhuu väsymykseensä johtaneista syistä.

Kun talo on ollut kesän ajan tyhjä, on ollut aikaa miettiä.

– Se on ihan pöyristyttävää, että joku ihminen tekee tällaista työtä 365 päivää vuodessa miinus 24 vapaapäivää, Tapionkaski puhuu itsestään kuin ulkopuolisen silmin.

– Nyt kun olen ollut sairaslomalla, niin nyt vasta huomaan, kuinka naurettavaa se oikeasti on.

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus omiin ihmissuhteisiin

Sopimuksen mukaan vastaanottoperheessä yhden hoitajan täytyy olla kotona ilman päivätyötä eli yksinelävän perhehoitajan pitää olla kotona käytännössä kaiken aikaa.

– Kyllähän jokaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus hoitaa omia ihmissuhteita, parisuhteita tai vanhemman ja lapsen välisiä suhteita, Tapionkaski miettii.

– Lähes kaikilla perhehoitajilla on myös biologiset lapset, jotka ovat tässä mukana. Kyllä se vapaa-aika olisi todella merkittävää, hän sanoo.

Tapionkasken oma tytär on juuri lentänyt pesästä pois, miesystävää ei ole. Omiin menoihin tämä alle nelikymppinen nainen pääsee muutaman kerran vuodessa.

Vastaanottoperhetoiminnan johtava sosiaaliohjaaja Susa Markovaara Helsingin kaupungilta on samaa mieltä siitä, että vastaanottoperheessä vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän. Työn luonne on aivan erilaista kuin pitkäaikaisessa sijoituksessa eli sijaisperheissä, joissa lapset elävät pitkään tai pysyvästi osana perheen normaalia arkea.

Johtoportaan mukaan syy vastaanottoperheiden tukaliin olosuhteisiin on kuitenkin vanhentunut perhehoitolaki (siirryt toiseen palveluun), ei kaupunki. Laki ei määrää enempää vapaa-aikaa vastaanottoperheissä toimiville hoitajille kuin pitkäaikaisten sijaisperheiden hoitajille, vaikka vastaanottoperhetoiminta on laajentunut ja käynyt entistä vaativammaksi.

Krista Tapionkaski petaa sänkyä teini-ikäiselle sijoituskotilapselle.
Vastaanottoperheessä jokaiselle nuorelle on oma huone. Krista Tapionkasken luona huoneet odottavat uusia murrosikäisiä. Kristiina Lehto / Yle

Vastaanottoperheen vanhempi on töissä 24/7

Vaikka Krista Tapionkaski on töissä ympäri vuorokauden, virallisesti hän on työtön.

Sijoitettujen teinien hoitaminen on ympärivuorokautista hommaa, ja muuta työtä ei voi vastaanottaa, koska vastaanottoperheissä jonkun pitää olla kotona aina. Ja koska Tapionkaskella ei ole puolisoa, hän vastaa yksin kaikesta.

Tapionkaski ja monet muut perhehoitajat toivovat paitsi vapaa-aikaa, sosiaaliturvaa ja tukea myös sitä, että heidän epämääräinen asemansa yhteiskunnassa selkenisi, koska he tekevät raskasta, yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

– Olemme kaiken ulkopuolella. Emme ole työntekijöitä tai yrittäjiä, emme mitään. Meillä ei ole mitään roolia tai statusta tässä yhteiskunnassa. Kyllä tuen puute näkyy ihan kaikkien meidän jaksamisessa.

Hoitajat tekevät kaupunkien kanssa toimeksiantosopimuksen hoidettavista lapsista. He saavat palkkioita ja kulukorvauksia, eivät palkkaa. He eivät siis ole työsuhteessa kaupungin kanssa.

– Eihän mikään työehto sallisi sitä, että teemme töitä 24 tuntia vuorokaudessa, Tapionkaski sanoo.

– Kyllä tätä työtä voi tehdä toimeksiannoillakin, mutta työn pitäisi olla sellaista, että sitä jaksaa tehdä, hän jatkaa.

Tapionkaski pelkää, että jos hän ei jaksaisi enää tehdä hoitajan työtä, hän putoaisi toimeentulotuelle. Ansiosidonnaista työttömyyskorvausta hän ei voi saada, sillä virallisesti hän on ollut työtön kaikki sijaisvanhemmuusvuodet.

Jos hän haluaisi kouluttautua uuteen ammattiin, hän ei saisi aikuiskoulutusrahaa, koska ei ole ollut virallisesti töissä.

Harvalla hoitajalla tosin on yhtä monta lasta, vieläpä teiniä, yksin hoidettavanaan. Tapionkaski kuitenkin tietää, että moni muukin perhehoitaja uupuu – nopeastikin.

Tapionkaski on juuri valittu Uudenmaan sijaisperheet ry:n puheenjohtajaksi. Hänen mukaansa monet hoitajat ovat sitä mieltä, että olisi kaikkien etu, että perhehoitajat pysyisivät samoina.

– Minä keskittyisin ennaltaehkäisyyn, jotta perhehoitaja jaksaisi. Väsynyt perhehoitaja ei ole lasten etu.

Koulusta saatetaan soittaa, että nuori viiltelee itseään vessassa

Kahdenkymmenen neljän vapaapäivän lisäksi perhehoitajalla on esimerkiksi Helsingissä oikeus käyttää viisi tuntia ulkopuolista lastenhoitajaa kuukaudessa. Kunnat, kuntayhtymät tai yksityiset palveluntuottajat saavat itse määrittää ne tukipalvelut, jotka perhehoitajilleen tarjoavat.

Vastaanottoperhetoiminnan johtava sosiaaliohjaaja Susa Markovaaran mukaan vapaa-aikaa voi käyttää periaatteessa mihin tahansa, kuten vaikka kuntosalikäyntiin. Kysyttäessä, voiko lastenhoitoapua pyytää, jotta voisi käydä lasillisella baarissa, vastaus on ei.

Tunnit kuluvatkin yleensä lasten asioiden hoitamiseen, kuten lastensuojeluneuvotteluihin.

– Ongelma on siinä, että hoitajia on vaikea saada, vaikka olemme korottaneet palkkioita, Markovaara sanoo.

Kun Tapionkaski tarvitsee hetken vapaata käydäkseen asioilla, apuun tulee ystävä, joka on tehnyt samanlaista työtä pitkään. Tapionkaski ei uskaltaisi jättää nuorisojoukkoa yksin kotiinsa oikeastaan hetkeksikään.

– Tuon ikäiset teinit voisivat keksiä vaikka mitä, alkaa varastella tai jotain, hän sanoo.

Vaikka nuoret käyvät päivisin koulussa, ei hoitaja voi silloinkaan rentoutua tai mennä vaikkapa omiin harrastuksiin.

– Koulusta saatetaan soittaa kesken päivän, että nuori viiltelee itseään vessassa tai hän ei ole ollenkaan saapunut kouluun.

Teinin huoneessa on hyllyn reuna täytetty tarroilla ja kitara nojaa seinää vasten.
Sadat teini-ikäiset ovat vierailleet Krista Tapionkasken elämässä vuosien aikana. Kristiina Lehto / Yle

Sijaisvanhempi: Mainoskampanjat antavat liian ruusuisen kuvan arjesta

Kaupungit (siirryt toiseen palveluun) ja järjestöt (siirryt toiseen palveluun)houkuttelevat parhaillaan lisää perhehoitajia riveihinsä, sillä aina joku lopettaa ja uusia tarvitaan lisää.

Tänä syksynä uusille sijaisvanhemmille voi tulla tarvetta nopeastikin, sillä koronatilanne on kärjistänyt monien perheiden ongelmia. Lastensuojelussa uskotaan, että koronan vaikutukset alkavat näkyä kiireellisten sijoitusten lisääntymisenä.

Uusi hoitajia vastaanottoperheiksi houkutellaan Tapionkasken mielestä liian lipevin sanankääntein erilaisilla mainoskampanjoilla ja työstä annetaan liian ruusuinen kuva.

– Mielestäni mainoskampanjat antavat ihan väärän viestin siitä, että tämä työ olisi jotakin ihanaa harrastetoimintaa ja tässä saa pelastaa jonkun lapsen, kun se todellisuus ei vastaa sitä ollenkaan.

–Totta kai tämä työ antaa tosi paljon, mutta kyllä minua vähän häiritsee, että järjestetään tunteisiin vetoavia kampanjoita, Tapionkaski sanoo.

Hänen mukaansa perhehoitajiksi on päätynyt myös liian idealistisia maailmanparantajia sillä ajatuksella, että he saavat pelastaa jonkun ihanan lapsen alkoholistiperheestä.

– Mutta totuus on se, että jotkut lapset levittävät ulostetta seinään tai heillä on luteita tullessaan tai he oireilevat tosi pahasti, Tapionkaski sanoo suorasukaiseen tyyliinsä.

Helsingin kaupungin lastensuojelusta vakuutetaan, ettäperheiden valmennus hoitajiksi on pitkä, puolen vuoden prosessi, eikä työstä ei ole tarkoitus antaa liian auvoisaa kuvaa.

– Jos valmennuksen aikana käy ilmi, ettei perheellä ei ole riittävästi voimavaroja työhön, sille voidaan ehdottaa vaikkapa kevyempää auttamistyötä, kuten tukiperheenä toimimista, sanoo Helsingin johtava sosiaalityöntekijä Alli Uusijärvi.

Vaikka vastaanottoperheenä toimiminen voi olla vaativaa, työtä voi toki valita tehdä hieman kevyemminkin. Harva perhehoitaja asuu yksin ja hoitaa kaiken yksin kuten Krista Tapionkaski.

Vastaanottoperheeseen voi myös ottaa vähemmän lapsia, ja hoitaja voi määritellä itse ikähaarukan. Perhe voi ottaa hoitoonsa vaikkapa yhden vauvan teinilauman sijaan.

Krista Tapionkaski Irma-koira kanssa lenkillä
Sairauslomalla vastaanottoperheen sijaisvanhemmalla, Krista Tapionkaskella on ollut aikaa lenkkeillä Irma-koiran kanssa. Kristiina Lehto / Yle

Sijaisvanhempi: Tykkään tästä työstä ja tykkään nuorista

Pehmeää laskua vastaanottoperheen arkeen sairauslomalta toipuvalle Tapionkaskelle ei ole luvassa.

Hän ei vielä tiedä, millaisia nuoria ovesta astuu sisään, mutta uskoo, että koronan takia nuoret ovat entistä huonokuntoisempia.

Erityisesti koulupudokkaat kevään etäkoulurumba on saattanut syöstä entistä pahempaan jamaan.

– Kyllä töitä on tulee olemaan ihan riittävästi. Täytyy vain yrittää etsiä keinot jaksaa ja jatkaa sen työstämistä, että meilläkin olisi joku status tässä yhteiskunnassa. Se olisi mahtavaa.

Miksi Tapionkaski tekee työtä, joka vie kaiken vapaa-ajan, vaatii sitoutumista vieraisiin nuoriin ja vaatii elämään oman kodin sisällä keskellä jatkuvaa kriisiä?

– Vihaan kysymystä, että miksi teet tätä työtä. Sehän on ammatinvalintakysymys, hän sanoo.

– Jos joku antaa koko elämänsä tällaiselle työlle, niin kyllähän siinä on paljon hyvää. Sen takia yritän viedä asioita eteenpäin ja muuttaa asioita, koska tykkään tästä työstä ja tykkään nuorista.

Juuri teini-ikäiset ovat Tapionkasken sydäntä lähellä, koska hänen mukaansa perhehoito on heille hyväksi ja tarve on todella suuri.

– Jonninjoutava oleskelu ei ole minun juttuni. Tässä työssä tapahtuu koko ajan jotakin. Siksi varmaan olen valinnut lyhytaikaisen perhehoidon pitkäaikaisen sijaan.

Mutta mitä tapahtuu aina silloin, kun nuori lähtee Tapionkasken luota? Huokaako hän helpotuksesta vai jääkö ikävä?

Kokenut perhehoitaja sanoo oppineensa tulemaan tunteidensa kanssa toimeen pitkän työhistoriansa aikana, eikä jää roikkumaan niihin.

– Pahimpia tilanteita ovat ne, kun nuori joutuu palaamaan takaisin kotiin ja kun minä tiedän, että kotona asiat ovat tosi huonosti, mutta sitä ei voida näyttää toteen, että siihen voitaisiin puuttua, Tapionkaski sanoo.

Tämä nainen on nähnyt satoja siipeensä saaneita helsinkiläisnuoria.

He ovat käyneet hänen elämässään, tulleet ja menneet.

Juttua tarkennettu 11.9. klo 15.31

Jutussa luki aiemmin: Kahdenkymmenen neljän vapaapäivän lisäksi perhehoitajalla on oikeus käyttää viisi tuntia ulkopuolista lastenhoitajaa kuukaudessa.

Tekstiä muutettiin muotoon: Kahdenkymmenen neljän vapaapäivän lisäksi perhehoitajalla on esimerkiksi Helsingissä oikeus käyttää viisi tuntia ulkopuolista lastenhoitajaa kuukaudessa. Kunnat, kuntayhtymät tai yksityiset palveluntuottajat saavat itse määrittää ne tukipalvelut, jotka perhehoitajilleen tarjoavat.

Jutun tekstissä ollut linkki perhehoitolakiin korjattu johtamaan uuteen lakiin.

Lue myös:

Lastensuojelussa vain puolet tarvittavista työntekijöistä – lastensuojelun kriisissä tarvitaan ensin apua kuntiin, toteaa työryhmä

Yle seurasi päivän lastensuojelun arkea – yllättävä tieto puhelimessa sai jähmettymään: “Onhan tämä työ henkisesti raskasta”