1. yle.fi
  2. Uutiset

THL kertoi koronarokotteen kehityksen tilanteesta ja koronarokotteiden hankinnasta Suomeen – Nohynek: "Odotamme kuin kuuta nousevaa rokotteen myyntilupaa"

Voit katsoa tiedotustilaisuutta klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa.

koronavirus
THL:n projektipäällikkö Anna Katz Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
THL:n tiedotustilaisuus koronarokotteen kehitystilanteesta ja rokotteiden hankinnasta Suomeen.
  • Uusia koronavirustartuntoja on ilmoitettu tänään noin 550
  • Sairaalahoidon tarve on lisääntynyt huolestuttavasti
  • Tutkituista näytteistä 2,7 prosenttia on positiivisia, eli niissä todetaan koronatartunta
  • Euroopan lääkevirasto EMA käsittelee neljän rokotteen myyntilupia nopeutetusti
  • Ensimmäiset myyntiluvat saattavat tulla joulukuun lopulla
  • Tällöin rokottaminen voitaisiin Suomessa aloittaa ensi vuoden alkupuolella

Suomessa on ilmoitettu tänään noin 550 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Viisi aluetta on leviämisvaiheessa ja kymmenen kiihtymisvaiheessa.

THL:n projektipäällikkö Anna Katzin mukaan tartuntojen kasvuvauhti on erittäin huolestuttava, samoin kuin sairaalahoidon tarpeen lisääntyminen. Tapauksia on todettu myös pienemmillä paikkakunnilla, eli tauti leviää siis väestössä koko maassa.

Näytteitä tutkitaan noin 20 000 päivässä, ja niistä 2,7 prosentissa todetaan koronatartunta. Sairaalassa olevien potilaiden määrä on noussut jyrkästi viime päivinä, ja tämä on hyvin huolestuttavaa. Neljäsosa tartunnoista todetaan muita kuin Suomen virallisia kieliä puhuvilla. Heille suunnattuun viestintään on kiinnitetty erityistä huomiota.

Katzin mukaan kaikkien kansalaisten pitää nyt olla erityisen varovaisia tartuntojen leviämisen suhteen ja noudattaa viranomaisten suosituksia. Edes lieväoireisena ei pidä lähteä mihinkään muualle kuin testiin. Kaikkia lähikontakteja pitää pyrkiä välttämään.

– Odotamme kuin kuuta nousevaa rokotteen myyntilupaa, sanoi THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Neljälle rokotteelle haettu myyntilupaa Euroopassa

Maailmalla on kehitteillä useita rokotteita koronavirusta vastaan. Yhdelläkään rokotteella ei vielä ole myyntilupaa Euroopan Unionin alueella.

Nohynek kertasi pisimmällä olevat rokotteet. Niitä ovat Pfizerin ja BioNtechin rokote, jonka teho tautia vastaan on 95 prosenttia, Modernan rokote teholtaan 94,1 prosenttia ja AstraZenecan rokote, jonka teho on 70 prosenttia. Näistä viimeisin ei tarvitse kuljetukseen ja säilytykseen erityiskylmää.

Hanna Nohynek ja Marjo-Riitta Helle tiedotustilaisuudessa
Fimean Marjo-Riitta Helle, STM:n Sari Ekholm ja THL:n Hanna Nohynek kertoivat tiedotustilaisuudessa rokotteiden turvallisuuden seurannasta, hankinnasta Suomeen sekä siitä, mihin rokottamisella pyritään.

Rokotteet antavat suojan koronan aiheuttamaan tautia vastaan.

– Emme vielä tiedä, suojaavatko rokotteet tartunnalta tai jatkotartuttamiselta, Nohynek sanoi.

Euroopan lääkevirastossa EMA:ssa on käynnissä neljän rokotteen myyntilupa-arviointi. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean lääkevalmisteiden arviointiprosessin vt. johtaja Marjo-Riitta Helle kertoi tiedotustilaisuudessa, että ne arvioidaan nopeutetulla menettelyllä.

Myyntilupa joulukuussa, rokotukset käyntiin tammikuussa?

Normaalisti lupakäsittely kestää noin vuoden, mutta koronarokotteelle kehitetty nopeutettu ns. rullaava prosessi kestää vain noin pari kuukautta.

– Ensimmäisiä myyntilupia voi olla EMA:sta odotettavissa joulukuun lopulla. Myyntiluvan saaneiden rokotteiden turvallisuutta ja mahdollisia haittavaikutuksia tullaan seuraamaan tiivisti ja tarvittaessa niihin puututaan, Helle sanoi.

Tiedotustilaisuuden lopussa STM:n ylilääkäri Sari Ekholm kertoi koronarokotteiden hankinnasta Suomeen. EU:n komissiolla on rokotehankintasopimukset kuuden rokotetta kehittävän lääkeyhtiön kanssa.

Myyntiluvan saamisen jälkeen rokotteet pitäisi saada Suomeen melko nopeasti, noin parissa viikossa.

Kun rokotteelle saadaan EMA:n myyntilupa, STM päättää otetaanko se kansalliseen rokoteohjelmaan. Rokotukset voisivat päästä alkamaan ensi vuoden alussa.

Lue myös:

Tätä kautta voit lukea kaikki tuoreimmat uutiset koronaviruksesta.

Koronarokotukset voivat alkaa Suomessa jo ennen joulua – Valmiit annokset odottavat lähtökäskyä rokotetehtaalla

Koronarokotetta kehitetään tulipalokiireellä – konstit ovat monet mutta tulos yhä epävarma

Lue seuraavaksi