1. yle.fi
  2. Uutiset

Lenkkipoluilta metsäteatteriin ja "paikalliseen Wembleyyn" – katso, millaisten helmien luo 4 Satakunnassa varttunutta sinut johdattaa

Satakunnan kasvatit esittelevät Ylelle suosikkipaikkojaan omilta kotipaikkakunniltaan.

Lähimatkailu
Köpi Kallio, Nenna-Emilia Lainio, Saimi Seilo ja Leevi Lepistö oman kotipaikkakuntansa maisemissa.
Neljä Satakunnassa varttunutta näyttää suosikkipaikkansa läpi.Kasper Heimolehto / Yle

Yle on kiertänyt tänä kesänä ympäri Satakuntaa tutustuen maakuntaan nuorten silmin. Neljä rohkeaa nuorta lähti oppaiksi esittelemään oman paikkakuntansa parhaita paikkoja. Näillä kohteilla on paikka heidän sydämissään ja niihin liittyy monia hyviä muistoja.

1. Pori tutuksi radiojuontajan matkassa

Porista ponnistava, mutta sittemmin helsinkiläistynyt Juuso "Köpi" Kallio on tuttu YleX:n Aamusta. Vaikka työt ovat vieneet miehen pääkaupunkiseudulle, kokee hän silti olevansa sielultaan porilainen.

Köpin kanssa tutustutaan Satakunnan maakuntakeskuksen tuttuihin ja tuntemattomampiin kolkkiin, joilla on suuri merkitys hänelle.

Minkä porilaisen paikan koordinaatit mies on tatuoinut ihoonsa?

2. Teatteria maalaismaisemissa

18-vuotiaan Leevi Lepistön johdolla perehdytään reilun 3 000 asukkaan Luviaan, joka on nykyään osa Eurajoen kuntaa.

Lepistön rakkaus urheiluun ja teatteriin huokuu selvästi tämän valitsemista paikoista.

Mitä Lepistö tituleeraa "toiseksi kodikseen"? Entä minkä aktiviteetin parissa nuorimies vietti suuren osan korona-ajasta?

3. Hikinen tutkimusretki Männinmetsään

Saimi Seilo,16, johdattaa katsojat Harjavallan maastoon ja hyvien harrastusmahdollisuuksien äärelle.

Urheilullinen Seilo näyttää omat suosikkikohteensa kotipaikkakunnaltaan nostaen hien samalla pintaan.

Mutta mikä ihme on "Männinmetsä" ja mitä siellä voi nähdä?

4. Matka Euran sydämeen

Euran kasvatti Nenna-Emilia Lainio ei koe ongelmana sitä, että pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa.

– Monet pitävät sitä huonona asiana, mutta löydän siitä myös paljon hyvää. Aina tietää kelle soittaa, kun on avun tarpeessa, Lainio kertoo.

17-vuotias Lainio vie katsojan läpi Euran maalaisidyllin ja samalla reissulla tutustutaan "Euran sydämeen". Mistä on kyse?

Tämä juttu on ensimmäinen osa sarjaa, jossa eri maakunnissa varttuneet esittelevät kotiseutujensa upeita paikkoja.

Lue seuraavaksi