Netflixin käytön hinta-laatusuhde on Suomessa maailman huonoimpia

Netflixin käytöstä maksetaan eniten Pohjoismaissa ja Sveitsissä, halvinta se on muun muassa Brasiliassa ja Intiassa.

Netflix
Netflix
Suomen tilanne Netflix-sisältöjen suhteen oli samankaltainen myös vuosi sitten.AOP

Maiden välisessä vertailussa Suomi sijoittuu häntäpäähän, kun katsotaan, mitä Netflixin käyttäjät rahallaan saavat. Tämä käy ilmi Comparitech- (siirryt toiseen palveluun)verkkosivuston katsauksesta, jossa vertaillaan eri pakettien sisältöä.

Tuplapaketin (Standard) kuukausihinta on Suomessa 11,99 euroa ja Perhepaketin (Premium) 15,99 euroa. Kummankin paketin osalta Suomi on vertailussa kolmanneksi huonoimmassa asemassa.

Tutkimus on tehty siten, että Netflix-kirjaston sisällön määrää, johon kuuluvat muun muassa tv-sarjat, elokuvat ja dokumentit, verrataan kuukausittain maksettavaan käyttömaksuun. Tilanne oli Suomen osalta jotakuinkin sama myös vuosi sitten.

Suurin Netflix-kirjasto on englanninkielisissä maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Euroopan maista tarjonta on suurinta Sveitsissä ja Ruotsissa.

Paras hinta-laatusuhde Netflixin käytön edullisesta hinnasta johtuen on Brasiliassa, Etelä-Afrikassa ja Intiassa. Eniten Netflixin käytöstä joutuu pulittamaan Pohjoismaissa, Sveitsissä ja Itävallassa.

Juttua korjattu 3.9 klo 12.30 kohdasta: EU-maista tarjonta on suurinta Sveitsissa ja Ruotsissa muotoon Euroopan maista tarjonta on suurinta Ruotsissa ja Sveitsissä, sillä Sveitsi ei ole EU:n jäsen.

Aiheesta lisää:

Netflix tuplasi tuottonsa, alkuvuonna uusia tilaajia kertyi yli 15 miljoonaa