1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nettomuutto

Jotain yllättävää tapahtuu pienissä kunnissa: puhelimet pirisevät ostajista, joille kelpaavat jopa vuosia tyhjinä seisseet syrjäiset tontit

Kunnantaloilla ympäri Uuttamaata pohditaan parhaillaan, miten muuttunut maailmantilanne hyödynnetään markkinoinnissa.

Nettomuutto
Pornaisten kunnanjohtaja Hannu Haukkasalo esittelee omakotitaloalueen rakentamissuunnitelmia.
Pornaisten kunnanjohtaja Hannu Haukkasalon mukaan kuntaa markkinoidaan nyt hyvillä ulkoilumahdolliuuksilla, halvoilla neliöhinnoilla ja kattavilla valokuituyhteyksillä.Petteri Juuti / Yle

Aaltoilevaa maisemaa, heinäpeltoja ja puutaloja.

Maalaisidylli huokuu auton ikkunoista sisään aurinkoisena loppukesän päivänä. Tässä se on nenän edessä kaikki, mitä koronankaranteenissa kärvistelevä ihminen kaipaa. Vai onko?

Tilastokeskuksen väestökehityksen alkuvuoden ennakkotiedot viittaavat siihen, että korona olisi saanut ihmiset muuttamaan kaupungeista maaseutumaisiin kuntiin. Ylen jutussa muuttoliiketutkija luonnehtii suuntaa erikoiseksi.

Myös Uudeltamaalta löytyy muuttotappiokuntia, joissa on huomattu muutos alkuvuoden aikana.

Suuntaamme noin viiden tuhannen asukkaan Pornaisiin, joka on onnistunut kääntämään muuttotilastonsa plussalle.

Pornainen oli takavuosina yksi Uudenmaan nopeimmin kasvavista kunnista, mutta on viime vuodet tehnyt lievää muuttotappiota. Sijainniltaan se kuitenkin sopi täydellisesti Tove Tähtisen perheelle. Vajaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitsee Tähtisten vasta ostettu keltainen puutalo, jonka sisällä tehdään parhaillaan pintaremonttia.

Pornaisiin muuttanut Tove Tähtinen itsuu kotitalonsa portailla.
Tove Tähtinen muutti elokuussa perheensä kanssa Pornaisiin ja remontoi parhaillaan miehensä kanssa perheen uutta kotitaloa. Tove Tähtinen

– Halusimme muuttaa rehellisesti täysin maalle. Vaikka emme muuttaneet korona takia, olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että asumme nyt väljemmin. Olo on turvallisempi ja ahdistus liittyen koronariskiin on pienentynyt, Tähtinen sanoo.

Tähtinen vaikuttaa onnelliselta uuden kotinsa terassilla. Hän on asukas, jonka kaltaisten varaan moni pieni kunta asettaa nyt toiveensa.

– Moni on kysynyt, että miksi te nyt sinne muutitte. Tämä on ihanaa maaseutua ja jotenkin se vaan kolahti meihin, naurahtaa Tähtinen.

"Heinäkuun nettomuutto oli paras moneen vuoteen"

Golfkentän edustalta lähtee päällystetty ja valaistu tie keskelle metsää.

Kaikki näyttää muuten olevan valmiina, mutta talot ja asukkaat puuttuvat. Pornaisten kunnanjohtaja Hannu Haukkasalo viittoo tieltä metsään päin ja kertoo, kuinka monta tonttia uudelta asuinalueelta on jo varattu.

– Tietenkin tässä on kyse pidemmän aikavälin asioista, mutta kyllä korona näyttää olevan vauhdittava tekijä. Tonttikysyntä on lisääntynyt ja varauksia on tullut normaalia enemmän. Lisäksi tontin ostajat kyselevät nyt etätyömahdollisuuksien ja nopeiden nettiyhteyksien perään, kertoo Haukkasalo.

Autotie, suojatie ja kevyenliikenteen väylä odottavat käyttäjiä.
Kartanonrinteen uudella asuinalueella Pornaisissa ei ole vielä talon taloa, mutta autotie, suojatie ja kevyenliikenteen väylä odottavat jo käyttäjiä.Petteri Juuti / Yle

Soittokierros vahvistaa, että sama on huomattu myös muualla maakunnassa. Muun muassa Raaseporissa omakotitalokauppa käy nyt kuumana, Lapinjärvellä järjesteltiin kesällä kiireellä lisää päivähoitopaikkoja ja Lohjalta on varattu syrjäisiäkin tontteja, joille ei ole löytynyt ostajaa vuosiin.

– Koko alkuvuosi on ollut parempi kuin aikaisemmat ja heinäkuun nettomuutto oli Lohjalla paras moneen vuoteen. Monta tekijää vahvistaa, että hiljaista liikehdintää on kyllä nähtävissä, toteaa Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula.

Kaikissa Uudenmaan kunnissa ei kuitenkaan vielä täysin allekirjoiteta väitettä, että juuri korona olisi merkittävästi vaikuttanut muuttoliikkeeseen. Isommissa kehyskunnissa nousun kerrotaan olleen tasaista jo pidempään, ja esimerkiksi Askolassa ei ole huomattu muutosta aikaisempiin vuosiin nähden.

Kunnanjohtajien mukaan korona on kuitenkin selvästi saanut ihmiset ainakin ajattelemaan asumista kasvukeskusten ulkopuolella. Kunnantaloilla ympäri Uuttamaata pohditaankin parhaillaan, miten muuttunut maailmantilanne hyödynnetään markkinoinnissa.

Pienemmän asumiskustannukset houkuttelevat

Alkuvuoden lukujen perusteella valtakunnallisesti muuttajia ovat haalineet suurten kaupunkien lähellä olevat kehyskunnat sekä kaupunkien lähettyvillä sijaitsevat maaseudut. Se, millä pienimmät kunnat ratsastavat tässä kilpailussa on raha.

Etenkin Uudellamaalla pikkukuntien edulliset asuinkustannukset ovat alkaneet houkutella uudella tavalla koronan aiheuttamien lomautusten keskellä.

Ajaessamme Pornaisten keskustan läpi sivuutamme viime vuonna valmistuneen kerrostalon, josta irtoaa asunto halvimmillaan noin 80 000 eurolla. Yksi Pornaisten tämän hetken mainoslauseista kuuluukin “kivitalo kolmion hinnalla”.

Raha vaikutti myös Tähtisen perheen muuttoon.

Entinen kotikunta Sipoo sijaitsee aivan Helsingin kupeessa ja on nostanut asukaslukuaan alkuvuoden aikana huimaa vauhtia. Tähtiset halusivat omakotitaloon, ja heidän näkökulmastaan vetovoimainen Sipoo oli kalliimpi kuin vieressä sijaitseva Pornainen.

Rakennusmateriaalia odottamassa omakotitalon rakentamista.
Järvenpääntien ja Pornaistentien kulmauksessa sijaitseva Ylijoen asuinalue on Pornaisten toinen uusi omakotitaloalue, joka odottaa vielä rakentumistaan.Petteri Juuti / Yle

Kunnissa uskalletaan luottaa tulevaan

Pysähdymme Pornaisten kunnanjohtajan kanssa Järvenpääntien varteen, jonne on nousemassa kymmenen miniomakotitaloa.

Vaikka Pornaisten asukasluku ei ole hetkeen hievahtanut juuri suuntaan tai toiseen, uusia asuinalueita on tekeillä useita. Luotto uusiin asukkaisiin ja omakotiasumisen suosioon on kova.

– Tätä me toivotaan ja tähän me varaudutaan. Meidän palveluverkot kestävät hyvin lisää asukkaita ja lapsiperheitä. Olemme halunneet ottaa riskin, että tehdään ensin infra valmiiksi ja sitten markkinoidaan, sanoo Haukkasalo.

Fakta on kuitenkin se, että pienellä asukasmäärällä pieni kunta ei pysty millään tarjoamaan samaa palvelurakennetta kuin suuri kaupunki. Tilaa ja luontoa puolestaan kyllä riittää, mutta onko niissä tarpeeksi vetovoimaa?

Vielä on aikaista vetää vahvoja johtopäätöksiä koronakriisin vaikutuksista muuttoliikkeeseen, mutta kuntajohtajat sekä tutkijat seuraavat nyt kovalla mielenkiinnolla loppuvuoden väestölukuja.

Oletko harkinnut muuttoa pienelle paikkakunnalle? Millaisia hyviä tai huonoja puolia pieniin paikkakuntiin liittyy? Voit keskustella aiheesta torstaihin 10. syyskuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Kääntääkö korona muuttoliikkeen Kehä III:n sisältä maakuntiin? Kiinteistövälittäjä: "Kyllä siellä seinät alkavat kaatua"

Koronakriisi sai suomalaiset muuttamaan suurista kaupungeista maaseutumaisiin kuntiin – "Ilmiö on poikkeuksellinen", sanoo muuttoliiketutkija

Murtuuko megatrendi? – Maallemuutto voikin olla tulevaisuudessa suosittua

Neljä väitettä maallemuuton kasvusta: Onko Nurmijärvi-ilmiö täällä taas? Osittain on, sanoo asiantuntija, mutta kahden auton malli ei

Aleksis ja Rea Gomesin nelihenkinen perhe löysi muuttotappiokunnasta unelmansa – "Pornainen on varsinainen lintukoto"

Lue seuraavaksi