1. yle.fi
  2. Uutiset

Keminmaassa aiotaan selvitä talous- ja henkilöstöjohtajan tehtävistä ilman viransijaista

Tarkoituksensa on, että talous -ja henkilöstöasioita hoitavat muun muassa vs. kunnanjohtaja ja hallintojohtaja oman työnsä ohella. 

henkilöstöpäälliköt
Keminmaan vanha kunnanvirasto.
Kemimaassa on työn alla isoja asioita tänä syksynä, muun muassa talouden tasapainottamisohjelma tuleville vuosille.Antti Heikinmatti / Yle

Keminmaa ei aio säästösyistä palkata talous- ja henkilöstöjohtajalle viransijaista.

Kunnanhallitus on päättänyt, että talous- ja henkilöstöjohtajan tehtävät hoidetaan virkavapaan ajan sisäisin sijaisjärjestelyin.

Tarkoituksensa on, että talous ja henkilöstöasioita hoitavat muun muassa vs. kunnanjohtaja ja hallintojohtaja oman työnsä ohella.

Talous- ja henkilöstöjohtaja Helena Bomström on virkavapaalla ainakin vuoden. Hän on aloittanut syyskuun alussa Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskuksen talous- ja hallintopäällikkönä.

Keminmaassa on työn alla isoja asioita tänä syksynä, muun muassa talouden tasapainottamisohjelma tuleville vuosille.

Kunnanhallitus jatkaa sijaisuusasian käsittelyä vielä seuraavassa kokouksessaan.

Lue seuraavaksi