1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen ja Venäjän tiesäätiedot yhdistyvät E18-tiellä Helsingistä Pietariin – Ilmatieteen laitos: Parantaa liikenneturvallisuutta

Verkkopalvelu helpottaa ajomatkan suunnittelua.

sääennusteet
Ahvenkosken sillat
E18-tiellä Helsingin ja Pietarin välillä liikkuu normaalitilanteessa sekä raskasta liikennettä että matkailijoita. Arkistokuva Pyhtään kohdalta.Pyry Sarkiola / Yle

Helsingin ja Pietarin välisen E18-moottoritien säästä löytyy nyt tietoa yhdestä osoitteesta.

Ilmatieteen laitos ja sen venäläiset yhteistyökumppanit ovat julkaisseet verkkopalvelun (siirryt toiseen palveluun), josta voi tarkastella esimerkiksi ilman ja tienpinnan lämpötiloja sekä havaintoja ja ennusteita ajokelistä.

Tulevaisuudessa sivustolle lisätään myös esimerkiksi sadehavaintoja ja -ennusteita. Niiden avulla tienkäyttäjät voivat ennakoida lumisateita ja voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja. Verkkopalvelun tavoitteena on parantaa liikenteen turvallisuutta.

– Tutkimusten mukaan liikenneonnettomuusriski kasvaa selvästi, jos tien pinta on esimerkiksi jäinen tai luminen. Toki ehdottomasti suurin merkitys on sillä, miten tienkäyttäjä reagoi tilanteeseen. Pyrimme tuomaan säätietoa tienkäyttäjien avuksi niin, että he voivat suunnitella ja ajoittaa matkansa niin, ettei tarvitse lähteä tien päälle esimerkiksi pahimpaan lumisadetilanteeseen, yhteyspäällikkö Ida-Reetta Virranjoki Ilmatieteen laitoksen asiakaspalveluista kertoo.

Ilmatieteen laitoksen mukaan moottoritien säätietoja ei ole aiemmin koottu yhteen ainakaan samassa mittakaavassa.

Uusi verkkopalvelu on osa vuonna 2018 käynnistynyttä Green Inter Traffic -hanketta. Sääpalvelun kehittämisen ohella hanke myös arvioi liikenteen päästöjä ja niiden vaikutusta ilmanlaatuun.

Lue seuraavaksi