1. yle.fi
  2. Uutiset

Keskustaväki tiukoin odotuksin erilaiseen puoluekokoukseen – Itä-Suomessa kannatusta molemmilla puheenjohtajasuosikeilla

Koronan vuoksi Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan kokousedustajat osallistuvat etänä hotelleista Kuopiossa ja Joensuussa.

Suomen Keskusta
 Katri Kulmuni. Keskustan Linjapuhe, Puoluejohtaja, Keskusta Puheenjohtaja, Puoluekokous Helsinki 19. Syyskuu 2019.
Katri Kulmuni valittiin puoleen puheenjohtajaksi vuosi sitten eli syyskuussa 2019.Mauri Ratilainen / AOP

Perjantaina alkavaan keskustan puoluekokoukseen maakuntien kokousedustajat ympäri Suomen osallistuvat etäpisteistä.

Esimerkiksi pohjoissavolaiset ovat koolla kuopiolaisessa hotellissa ja pohjoiskarjalaiset joensuulaisessa hotellissa.

Puolueväki pitää kokousta tärkeänä, sillä mukaan on ilmoittautunut yli 2 400 edustajaa ympäri maan. Puolue ei julkista eri piirien kokousedustajien määrää.

Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Antti Varis paljastaa vain, että kokousedustajia on Pohjois-Karjalassa ilmoittautunut mukaan enemmän kuin edelliseen puoluekokoukseen.

Suurin mielenkiinto kohdistuu puheenjohtajavaaliin, jossa on neljä ehdokasta.

Ennakkosuosikkeja ovat puheenjohtajaksi vuosi sitten valittu Katri Kulmuni Torniosta ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko Turusta.

Myös kolmas ehdokas, keskisuomalainen Petri Honkonen löytyy eduskunnasta. Lisäksi ehdolla on yrittäjä Ilkka Tiainen.

Haussa johtajuutta ja kentän luottamuksen palauttajaa

Itäsuomalaiset keskustalaiset haluavat puheenjohtajan ennen muuta nostavan puolueen kannatusta.

– Ratkaiseva asia vaalissa on henkilö, jonka johdolla puolue lisää kannatustaan, tiivistää Keskustan Pohjois-Savon piirin toiminnanjohtaja Kimmo Valta.

Sekä Saarikolla että Kulmunilla on kannattajia Savon ja Karjalan alueella.

– Saarikolla on positiivinen uudistusote puolueen toimintaan. Hän ajattelee positiivisesti meidän tulevaisuudestamme ja haluaa vahvalla visiolla ja sydämellä olla viemässä tätä joukkuetta eteenpäin, perustelee Pohjois-Savon Keskustan varapuheenjohtaja Auli Piiparinen Leppävirralta.

Pitkän linjan kuntapoliitikko Teuvo Karjalainen Tohmajärveltä oli Katri Kulmunin kannattaja jo edellisessä puoluekokouksessa Kouvolassa, jossa tämä valittiin puolueen johtoon.

– Ja olen edelleen, en vaihda. Kulmuni ei ole vielä kerennyt tehdä työtänsä loppuun. Hän on hyvin ystävällinen ja määrätietoinen ja saa keskustan kokoon, nyt on rivit vähän hajallaan. Ja hänellä on aikaa nyt, ei ole ministerinpesti esteenä, Karjalainen perustelee.

Kaksipäiväisessä kokouksessa valitaan lauantaina myös kolme uutta varapuheenjohtajaa.

Tiedossa olevista ehdokkaista kukaan ei ole Itä-Suomesta. Kansanedustaja Hannakaisa Heikklnen Kiuruvedeltä ei pyri jatkokaudelle. Kokouksessa voi vielä nousta uusia nimiä vaaliin.

Puoluesihteerinä jatkanee iisalmelainen Riikka Pirkkalainen, muita ehdokkaita ei ole ilmaantunut.

Lue seuraavaksi