1. yle.fi
  2. Uutiset

Kelasta on lähetetty 80 000 kirjettä, joista saattaa näkyä päätöksiä osoiteikkunasta

Kela ei enää käytä kyseistä paperilaatua kirjeissään.

Kansaneläkelaitos
Kelan postitettu toimeentulotukipäätös lähikuvassa, 16.8.2018.
Kelan postitettu toimeentulotukipäätös. Kuvituskuva.Jari Kovalainen / Yle

Kansaneläkelaitos (Kela) kertoo lähettäneensä elokuun 26.–27. päivinä asiakkaille päätöksiä ja asiakirjoja, joiden teksti saattaa osittain näkyä läpi kirjekuorien osoiteikkunasta.

Kelan tiedotteen mukaan ongelma on johtunut kirjeiden uudesta paperilaadusta. Kirjeitä, joista on saattanut näkyä tekstiä läpi, ehdittiin lähettää noin 80 000 kappaletta. Kela on ilmoittanut asiasta tietosuojavaltuutetulle.

– Vaikka ongelma havaittiin nopeasti, kirjeitä ehti jo valitettavasti lähteä asiakkaille. Paperilaatu on nyt vaihdettu. Olemme pahoillamme virheestämme, sanoo it-johtaja Jukka Melanen tiedotteessa.

Kelassa tulostetaan päivittäin noin 60 000 kirjettä.

Lue seuraavaksi