1. yle.fi
  2. Uutiset

Yhdysvaltain pörssi-indeksit laskussa uuden teknologian yhtiöiden tuuppaamina

Talouskanava CNBC arvioi sijoittajien vetävän henkeä.

pörssit
"Yhdessä olemme vahvoja"-teksti ja suuri Yhdysvaltain lippu rakennuksen seinässä.
"Yhdessä olemme vahvoja" julistetaan New Yorkin pörssin sisäänkäynnin yllä. Kuva on otettu heinäkuussa.AOP

Kolme keskeistä pörssi-indeksiä oli torstaina selvässä laskussa Yhdysvalloissa. Alkuiltapäivästä paikallista aikaa S&P 500 -indeksi oli laskenut 3,4 prosenttia, Dow Jones Industrial Average 2,6 prosenttia ja Nasdaq 4,8 prosenttia.

Lasku iski etenkin uuden teknologian yhtiöihin, jotka ovat viime kuukausina nostaneet osakekursseja, uutisoi talousuutiskanava CNBC (siirryt toiseen palveluun).

Esimerkiksi Applen kurssi oli laskussa seitsemän prosenttia ja Facebookin, Amazonin ja Netflixin vähintään viisi prosenttia. Microsoftilla laskua oli lähes kuusi ja Alphabetillä lähes viisi prosenttia.

Tesla oli alkuiltapäivästä yli kahdeksan prosentin laskussa. Sähköautovalmistajan kurssi on laskenut jo kolme peräkkäistä päivää.

CNBC tulkitsee sijoittajien vetävän nyt henkeä. Viime aikoina on kuultu varoituksia siitä, että joidenkin yhtiöiden osakkeet ovat kallistuneet jo liikaa.

Lue myös:

Sijoittajat porskuttavat talousahdingosta huolimatta – "Markkinoilla on fiilis, että korona tuli ja meni"

Korona jakaa Yhdysvallat tavalla, joka nolottaa jopa ammattisijoittajaa: Miljoonat jäävät työttömiksi samalla, kun varakkaiden osakesalkut lihovat

Lähteet: Reuters, AP

Lue seuraavaksi