1. yle.fi
  2. Uutiset

Kirjeenvaihtajalta: Trump pakotti Bidenin ulos luolastaan – USA:n kampanjoinnista ei vielä näe kumpi vie ja kumpi vikisee

Kenosha otti Bidenin Trumpia paremmin vastaan, mutta Trump voi ottaa työvoiton koko kisassa, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.

USA:n vaalit 2020
Joe Biden lentokentällä
Joe Biden saapumassa Wisconsiniin 3. syyskuuta.Jim Watson / AFP

WASHINGTON Presidentti Donald Trump haluaa jatkokaudelle hinnalla millä hyvänsä.

Demokraatit ehdokkaansa Joe Bidenin johdolla varoittavat, että Trump voi käyttää kyseenalaisia keinoja voittaakseen tai ainakin sotkeakseen vaalit. Tappion myöntäminen ja siihen tyytyminen ei olisi luonteenomaista Trumpille.

Postiäänestystä aiotaan koronakriisin takia hyödyntää enemmän kuin aiemmissa presidentinvaaleissa. Trump vastustaa sitä, koska pitää postiäänestystä epäluotettavana. Demokraatit ovat päinvastaista mieltä.

Myös asiantuntijat jakaantuvat eri leireihin suurin piirtein sen mukaan, ovatko he Trumpin vai Bidenin kannattajia. Yleinen käsitys on (siirryt toiseen palveluun), että demokraatit hyötyvät republikaaneja enemmän postiäänestyksestä, mutta kiistatonta näyttöä siitä ei ole. (siirryt toiseen palveluun)

Trump meni keskiviikkona Pohjois-Carolinassa niin pitkälle, että kehotti äänestäjiä koettelemaan systeemin toimivuutta yrittämällä äänestää kaksi kertaa (siirryt toiseen palveluun), sekä ennakkoon että uurnilla varsinaisena vaalipäivänä.

Tuplaäänestäminen on laitonta. Tällaiset puheet lisäävät Yhdysvalloissa entisestään presidentinvastaista aktivismia, joka on jo saanut ennenkokemattomia ulottuvuuksia.

Jopa ammattilaisurheilijat ovat liikkeellä varmistamassa, että äänestys sujuu ilman demokraattien pelkäämää vaalihäirintää. Ainakin 20 koripallosarja NBA:n joukkuetta (siirryt toiseen palveluun) on tarjonnut kotihallejaan vaalien rekisteröinti- ja ennakkoäänestyspaikoiksi.

Koronakriisin poikkeusolosuhteet ovat leimanneet kaikkea kampanjointia. Biden on pärjännyt niissä paremmin kuin Trump, vaikka Trump saa presidenttinä enemmän ilmaista mediahuomiota.

Hän ei kuitenkaan ole pystynyt hyödyntämään sitä. Varsinkin viime kevään päivittäiset korona-tiedotustilaisuudet kääntyivät häntä itseään vastaan.

Trump haluaa esiintyä elävälle yleisölle. Kampanjatilaisuudet eri puolilla maata ovat hänen leipälajinsa. Hän silminnähden nauttii niistä, kuten tällä viikolla on jo Wisconsinissa, Pohjois-Carolinassa ja Pennsylvaniassa nähty.

Viime vaaleissa hän pystyi nousemaan Hillary Clintonin ohi juuri jalkatyöllä. Hän tuli viimeiset viikot jääkiekkotermein ilmaistuna hyvällä jalalla ja voittavalla liikkeellä.

Hän kampanjoi hurjasti ja kilpailijaansa enemmän vierailemalla yhden päivän aikana jopa viidessä eri osavaltiossa. Päivän ensimmäinen tilaisuus oli aamupäivällä idässä, mistä hän aikaeroa hyödyntäen siirtyi illaksi länsirannikolle, ja palasi yöksi kotiinsa Floridaan. Matkustusrumba jatkui seuraavana päivänä.

Trump
Trump imee yleisöstään energiaa. Kuva New Hampshiren vaalitilaisuudesta viime viikolta.CJ Gunther / EPA

Seurasin Trumpia syksyllä 2016 Pennsylvaniassa ja Floridassa. Hän saapui tilaisuuteen helikopterilla vähän myöhässä, käveli suoraan lavalle ja alkoi imeä energiaa yleisöstään.

Puolentoista tunnin huutamisen jälkeen hän suuntasi suoraan lavalta kohti seuraavaa kohdettaan. Minusta tuntui kuin olisin ollut kuuntelemassa vimmaista avaruusoliota.

Vaaleja edeltävällä viikolla Miamin tilaisuudessa Trump näytti jo rättiväsyneeltä, mutta löysi jälleen virtalähteen lavalle noustuaan. Hän sanoi suoraan, ettei armoton yrittäminen ehkä riitä voittoon asti, mutta ainakin hän on antanut kaikkensa.

Se riitti vaalivoittoon.

Trump hakee nyt samaa tsemppiä ja voittavaa liikettä. Viime viikon puoluekokouksen jälkeiset mielipidemittaukset eivät ole hänen kannaltaan lupaavia. Vaaleihin on vajaat kaksi kuukautta ja Biden johtaa. (siirryt toiseen palveluun)

Biden on pystynyt tekemään korjausliikkeitä kampanjassaan. Hän ei jäänyt netin ääreen työhuoneeseensa, vaan suuntasi torstaina Trumpin vanavedessä Wisconsiniin Kenoshaan.

Kaupunki on ollut vakavien mellakoiden näyttämönä kohta kaksi viikkoa. Ne alkoivat, kun poliisi ampui afro-amerikkalaista Jacob Blakea.

Trumpin kannattajat yrittivät irvailla etukäteen, mahtaako heidän uneliaana pitämänsä Biden jaksaa Keskilännen reissua.

Biden jaksoi ja pärjäsi Trumpia paremmin. Hän keskusteli pitkään Trumpin tapaamiskutsun roskiin heittäneen Blaken perheen kanssa. Hän houkutteli tilaisuuteensa enemmän ihmisiä kuin Trump ja todennäköisesti vahvisti johtoasemaansa Wisconsinissa (siirryt toiseen palveluun).

Biden on vaikea pala Trumpille joka suhteessa. Biden on luontevampi tavallisten ihmisten seurassa ja toisin kuin Trumpin leiri toitottaa, vahva kirkoissa ja koulujen voimistelusaleissa pidettävissä tilaisuuksissa.

Bidenin rauhallinen, Trumpia verkkaisempi tyyli on ainakin tähän asti ollut hänen vahvuutensa, ei heikkoutensa.

Elävä yleisö muuttaa kampanjoinnin luonnetta. On epäselvää, millaisiksi viimeiset viikot ennen marraskuun vaalia muodostuvat.

Mikäli kampanjointi todella siirtyy tähän asti nähtyä enemmän pois netistä, sen dynamiikka muuttuu. Sekä Trump että Biden pystyy viemään sitä, joten toisen on jäätävä vikisemään. Tällä hetkellä ei pysty arvaamaan, kumman heistä.

Lue lisää:

USA:n kotimaan turvallisuusvirasto: Venäjä yrittänyt kylvää epäilyksiä USA:n postiäänestystä kohtaan keväästä lähtien

Biden sanoi keskustelleensa halvaantuneen Jacob Blaken kanssa: "Hän taistelee, vaikka ei koskaan enää kävelisi"

Kirjeenvaihtajalta: Trump latasi kovat piippuun – Bidenin johtoasema vahvistui entisestään

Tilaa tärkeimmät uutiset USA:n vaaleista 2020
Lue seuraavaksi