1. yle.fi
  2. Uutiset

Pitkään odotettu skeittiparkki avoinna Kuopiossa – katso videolta, miltä miljoona euroa maksaneessa maailmanluokan puistossa näyttää

Parkissa pystyy järjestämään eritasoisia kisoja.

rullalautailu
Lippumäen skeittiparkki

Kuopion Lippumäen uusi skeittiparkki on otettu käyttöön. Ulkoparkkia on odotettu niin Kuopiossa kuin muuallakin Suomessa, sillä sen sanotaan olevan maailmanluokan skeittiparkki.

– Tämä antaa mahdollisuuden vaikka olympiakarsintojen järjestämiseen, Kuopion Rullalautailijoiden puheenjohtaja Antti Lampinen kuvailee olosuhteita.

Parkin koko on noin 2 000 neliömetriä. Tiettävästi Kontulassa on Suomen suurin skeittiparkki, se on noin 2 500 neliötä. Erikoisvalmisteinen betoni on valettu muotoon ja hiottu käsin sileäksi. Poolin eli skeittausallassyvin kohta on noin 3,7 metriä.

– Kyllä tämä on Suomen paras, kehaisee Ville Natunen, joka on ollut rakentamassa myös muita skeittiparkkeja Pohjoismaihin.

Kuopion kaupungin nuorisotyön ohjaaja Marko Harmaala on enemmän kuin tyytyväinen parkin valmistumiseen. Harmaalaa tituleerataan myös suomiskeittauksen eläväksi legendaksi.

– Olen yrittänyt nuorille sanoa, että tätä paikkaa pitää arvostaa.

Laadukasta skeittiparkkia on toivottu Kuopioon vuosien ajan. Lippumäen uusi skeittiparkki maksoi kaupungille noin miljoona euroa.

Skeittiparkki Kuopion Lippumäessä.
Poolissa on matala ja syvä puoli.Toni Pitkänen / Yle

Myös Antti Lampinen uskoo, että parkilla tulee olemaan paljon käyttäjiä. Parkki ei ole tarkoitettu vain skeittaajille vaan myös muun muassa bmx-pyöräilijöille, scoottaajillekin ja bleidaajille eli temppurullaluistelijoille.

– Tiedän, että tämä on herättänyt kiinnostusta muualla Suomessakin.

Kuopion Rullalautailijat suunnitteleekin ensi kesälle jamming- ja demotapahtumaa, johon tulisi muutamia ammattilaisia.

Lue seuraavaksi