1. yle.fi
  2. Uutiset

Odotettu väliraportti: Helsingin poliittinen johtajuus on keskittynyt Jan Vapaavuorelle – professori: "Monille tuntuu tulleen yllätyksenä, että nyt valtaa käytetään"

Professori Arto Haverin mukaan uusi johtamismalli mahdollistaa kaupungin tehokkaan kehittämisen.

pormestarit
Pormestari Jan Vapaavuori
Pormestari Jan Vapaavuori.Matti Myller / Yle

Helsingin kaupungin uudesta johtamisjärjestelmästä ja pormestarimallista on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua.

Pormestarin vahva rooli uudessa johtamisjärjestelmässä on herättänyt huolta vallan keskittymisestä. Kaupungin oman tarkastuslautakunnan raportin (siirryt toiseen palveluun) mukaan kansliapäällikön roolista ei ole muodostunut odotettua vastavoimaa pormestarille.

Myös Tampereen yliopiston tekemän Helsingin johtamista tarkastelevan tuoreen väliraportin mukaan Helsingissä poliittinen johtajuus on keskittynyt vahvasti pormestari Jan Vapaavuorelle (kok.).

Uudessa johtamisen mallissa apulaispormestarien, Anni Sinnemäen (vihr), Nazima Razmyarin (sdp.), Pia Pakarisen (kok.) ja Sanna Vesikansan (vihr.) asema näyttäisi jäävän vallan osalta heikohkoksi.

Tampereen yliopiston tutkijoista koostuva tutkimusryhmä arvioi Helsingin kaupungin johtamisjärjestelmän uudistusta akateemisella kokonaisarvioinnilla vuosina 2019–2021. Helsinki siirtyi pormestarimalliin vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen.

Professori: sitä saatiin, mitä tilattiin

Tampereen yliopiston professori Arto Haveri sanoo, että pormestarimallilla saatiin juuri sitä, mitä tavoiteltiin. Uusi johtamisen malli toi Helsinkiin toivottua vahvempaa poliittista johtamista.

– Monille tuntuu tulleen yllätyksenä, että nyt valtaa myös käytetään, Haveri sanoo.

Haverin mukaan uusi johtamisen malli mahdollistaa kaupungin aiempaa tehokkaamman kehittämisen.

– Se mahdollistaa strategian voimakkaamman toteuttamisen, mutta on samalla tietysti henkilöriippuvaisempaa.

Jos poliittiset valtasuhteet vaihtuvat, voi ääni kellossa olla nopeastikin toinen.

– Pitää huolehtia, että kaupungin hankkeet voivat edetä pitkäjänteisesti. Tällainen lyhytjänteisyys tässä voi olla uhkana, Haveri sanoo.

Johtamista tulee kehittää

Kaupunkilaisten odotuksena oli kuitenkin myös se, että uusi pormetaristo pystyisi johtamaan kaupunkia kollektiivisesti ja hyvässä yhteistyössä.

– Tämä ei näytä täysin onnistuneen, Haveri toteaa.

Pormestarien välisiä kiistoja on puitu aika-ajoin valtuustosalissakin.

Haveri sanoo, että tutkimuksen tulokset eivät missään nimessä tyrmää uutta johtamisen mallia.

– Päin vastoin, sitä pitää kehittää.

Helsingin uutta johtamisjärjestelmää koskevan väliraportin mukaan uudistukseen liittyy muun muassa rooliepäselvyyksiä, jotka vaikeuttavat johtamista.

Uudistuksen tavoitteena oli myös vahvistaa valtuuston asemaa, mutta väliraportin mukaan tässä tavoitteessa ei ole onnistuttu.

Haveri muistuttaa, ettei pormestarimalli tullut Tampereellakaan keralla valmiiksi.

– Apulaispormestarien asemaa on sielläkin korjailtu vuosien saatossa, Haveri sanoo.

Lue myös

Helsingin pormestarimalli saa kovaa kritiikkiä - On epäselvyttä, kuka ohjaa mitäkin asiaa

Lue seuraavaksi