1. yle.fi
  2. Uutiset

Tämä aika rakastaa koskettavia tarinoita, mutta ne saattavat viedä harhaan – Dosentti Maria Mäkelä: "Kertomusmuoto on kuin hygge-viltti"

Dosentti Maria Mäkelä ja Kuukausiliitteen toimittaja Anu Nousiainen olivat Ylen Aamun Viimeisen Sanan vieraana.

Viimeinen sana
Missä piilevät tarinallisen journalismin vaaranpaikat?
Missä piilevät tarinallisen journalismin vaaranpaikat?

"Olipa kerran" on maailmanhistorian kulunein aloitus. Sen voi mielessään liittää kaikkialle mainoksista somepäivityksiin. Tarinoita kun nykyään riittää.

Myös journalismissa, erilaisten organisaatioiden ja jopa viranomaisten viestinnässä on viime vuosien aikana yleistynyt kertomusmuoto. Yliopistonlehtori, dosentti Maria Mäkelän mukaan voidaan puhua jopa tarinataloudesta eli tarinoiden ylivallasta, jossa vetävin kertomus voittaa.

Mäkelä on luotsannut yli kolme vuotta Kertomuksen vaarat -nimistä tutkimusprojektia (siirryt toiseen palveluun), jossa selvitetään miksi ja miten kertomuksesta on tullut hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallistumista määrittävä muoto, mitä riskejä tähän liittyy ja miten tutkijat voivat lisätä kriittistä ymmärrystä kertomusmuodon voimasta ja vaaroista.

– Olen joskus käyttänyt sellaista vertausta, että kertomusmuoto on kuin "hygge-viltti". Turvakilpi, jonka voi vetää yllensä informaatiotulvaa vastaan. Se on ymmärrettävää ja inhimillistä. Kognitiotiedekin opettaa, että kertomus on aivojen tavanomainen piparkakkumuotti, jolla me hahmotetaan aikaa, kokemusta ja prosesseja. Ei siitä mihinkään pääse, Mäkelä summaa.

Kertomusmuoto on taitolaji

Tarinoita ei voi Mäkelän mukaan automaattisesti jakaa vaarallisiin ja harmittomiin, mutta riskialttiilla alueella liikutaan silloin, jos esimerkiksi kertomuksen muotoon tehtyä koskettavaa henkilöjuttua on lähtökohtaisesti hankalaa kritisoida, koska se tulee iholle – niin kertojan kuin yleisönkin.

– Esimerkiksi koulukiusaamiskertomuksella voidaan tänä päivänä kaupata ihan mitä tahansa. Tai arjen enkeli -kertomuksella eli sellaisella, kun joku on antanut 50 senttiä jollekin kaupan kassalla, kun on karkkiraha loppunut kesken. Tällaisia samanlaisia mallitarinoita kierrätetään kritiikittä yhteydessä kuin yhteydessä politiikassa, viestinnässä, journalismissa, aktivismissa ja niin edelleen, Mäkelä sanoo.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Anu Nousiaisen mukaan kertomuksen käyttäminen journalismissa on taitolaji.

Viimeinen sana -vieraat.
Yliopistonlehtori, Dosentti Maria Mäkelä ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Anu Nousiainen summasivat tarinallisen journalismin yhteen sanaan.Leila Oksa / Yle

Suurista ilmiöistä yksittäisen ihmisen kautta usein kirjoittava palkittu journalisti (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että kertomusmuoto vie kaksinkertaisen aikamäärän uutisjutun tekemiseen verrattuna.

– Ensin kerään faktat ja sen lisäksi pitää kerätä se materiaali, joka liittyy paikkojen ja henkilöhahmojen kuvailuun. Sitä on vaikea tehdä kiireessä, eikä se sovi kaikkiin aiheisiin. Mitään ei voi lisätä eikä mitään voi sepittää, Nousiainen sanoo.

Nousiainen kertoo, että hänellä on aina juttua kirjoittaessaan mielessään alaviite siitä, mistä mikäkin yksityiskohta on peräisin.

Tarinallisessa journalismissa "synkkä ja myrskyinen yö" todellakin oli synkkä ja myrskyinen ihan virallisten säätietojen mukaan.

Moni haluaa hyötyä kertomuksesta

Mäkelän mukaan on hyvä tunnistaa aikamme mallitarinat, jotka ovat samastuttavia yksityiskohtia sisältäviä, voimakkaita tunteita herättäviä esityksiä jostakin mullistavasta yksilökokemuksesta. Usein ne ovat uhri- tai inspiraatiokertomuksia, joissa on selvä opetus. Yleensä tällaiseen kehikkoon rakennettu kertomus kerää paljon tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa.

Mäkelän Kertomuksen vaarat -tutkimusprojektin Facebook-yhteisössä onkin pyydetty ihmisiä ilmiantamaan tapauksia, joissa jokin taho on yrittänyt hyötyä kertomuksesta. Niin sanottuja käräytyksiä ovat voineet esimerkiksi olla sellaiset, joissa jokin kaupallinen toimija on valjastanut kertomuksen käyttöönsä, vaikka yhteys sen kauppaaman tuotteen ja tarinan välillä on kaukaa haettu.

– Olen seurannut projektia välillä nyökytellen ja välillä kurtistelen kulmiani tällaiselle käräytysajatukselle, mutta mielestäni on hyvä, että ihmiset alkavat suhtautua sometarinoihin kriittisesti ja myös perinteisen median tarinoihin lähdekriittisesti ja miettiä, että miten tämä on tehty ja voiko tämä pitää paikkansa, Nousiainen sanoo.

Mäkelä korostaa, että kriittisyys on erityisen tärkeää tällaisena aikana, jolloin sosiaalisen median myötä kerronnallisen auktoriteetin voi periaatteessa ottaa kuka tahansa.

Silloin yksittäinen kokemuskertomus saattaa levitä niin nopeasti, että siitä tulee nopeassa ajassa edustuksellinen. Eli että suuri joukko ihmisiä perustaa käsityksensä vaikkapa lastensuojelun nykytilasta yhteen laajalle levinneeseen some-päivitykseen.

– Siitä on todella lyhyt matka normatiivisiin väitteisiin siitä, miten asioiden pitäisi olla. Se on aikamme isoimpia kertomuksen vaaroja, Mäkelä summaa.

Katso kaikki Viimeinen sana -jaksot tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi