1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Aalto-yliopistossa koronatartuna – kampuksella voi edelleen opiskella

Pieni määrä muita ihmisiä on altistunut.

koronavirus
Dipoli.
Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä.Ronnie Holmberg / Yle

Yhdellä Aalto-yliopiston (siirryt toiseen palveluun) opiskelijalla on todettu koronavirustartunta. Hän osallistui Insinööritieteiden korkeakoulun opiskelijoiden järjestämään tilaisuuteen Otaniemen kampuksen ulkotiloissa sunnuntaina 30. elokuuta.

Pieni määrä muita tapahtumaan osallistuneita ihmisiä on altistunut koronavirukselle. Espoon kaupungin tartuntatautiviranomainen on yhteydessä heihin ja asettaa heidät kotikaranteeniin.

Kampuksella voi edelleen opiskella ja työskennellä yliopiston koronaturvallisuusohjeet huomioiden.

Lue seuraavaksi