Satakirjastot jatkaa Kirjastokinon koekäyttöä – palvelun käyttö ampaisi nousuun koronakevään aikana

Suoratoistopalvelussa voi katsoa maksutta elokuvia ja tv-sarjoja.

kirjastot
Kirjastokortin viivakoodia luetaan lukijalla.
Kirjastokino-palvelussa elokuvia ja sarjoja pääsee maksutta katsomaan kirjastokortin tunnuksilla.Juha Kemppainen / Yle

Kirjastokino -kokeilu (siirryt toiseen palveluun) jatkuu Satakirjastoissa ainakin ensi vuoden kevääseen saakka. Satakirjastot otti viime lokakuussa testikäyttöön suoratoistopalvelun, josta löytyy elokuvia ja tv-sarjoja maksutta.

Kyse oli alun perin puolen vuoden kokeilusta.

– Palvelua päätettiin jatkaa, koska käyttäjämäärät lähtivät keväällä koronan myötä selvään nousuun. Tosin nyt palvelun käyttö on jo vähäisempää, kertoo informaatikko Till Paala Satakirjastoista.

Palvelussa satoja elokuvia

Kirjastokino-kokeiluun lähti mukaan yli 50 kirjastoa eri puolilta Suomea. Osa kirjastoista on luopunut palvelusta kokeilujakson jälkeen.

Aloitusvaiheessa Kirjastokinosta löytyi yli 500 elokuvaa ja kokeilun aikana sisältöä on laajennettu ja päivitetty.

Palvelussa on katsottavissa esimerkiksi vanhempia kotimaisia ja eurooppalaisia elokuvia, ruotsinkielisiä ohjelmia, harrastevideoita ja dokumentteja. Katsottavaa löytyy myös lapsille.

Palveluun kirjaudutaan kirjastokortin tunnuksella ja 4-numeroisella pin-koodilla.

Lue lisää:

Netflix sai ilmaisen haastajan – kirjastojen striimauspalvelu tarjoaa satoja elokuvia: "Tätä voisi jopa käyttää"

Elokuvia ja sarjoja voi pian katsoa suoratoistona – kirjastokortilla