1. yle.fi
  2. Uutiset

Keskustan tuore varapuheenjohtaja Markus Lohi antaisi paikkansa valtiovarainvaliokunnassa Katri Kulmunille

Lohi on myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, Kelan valtuuston ja Suomen Pankin pankkivaltuuston jäsen sekä Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja.

Markus Lohi
kansanedustaja Markus Lohi (kesk.)
Keskustan kansanedustaja Markus Lohella (kesk.) on monta luottamustehtävää.Perttu Ruokangas / Yle

Keskustan tuore varapuheenjohtaja Markus Lohi luopuu paikastaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa.

Lohi toivoo, että keskustan entinen puheenjohtaja Katri Kulmuni ottaisi hänen paikkansa valtiovarainvaliokunnassa. Keskustan puheenjohtajakilpailun hävinneelle Kulmunille valiokunnan asiat ovat tuttuja, onhan hän entinen valtiovarainministeri.

Keskustan eduskuntaryhmä päättää valiokuntapaikoista torstaina.

– Tämä on siis oma ajatukseni. Katsotaan, mitä ryhmä päättää.

Lohi on myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, Kelan valtuuston ja Suomen Pankin pankkivaltuuston jäsen sekä Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja. Näistä luottamustehtävistä hän ei ainakaan vielä ole luopumassa.

– Kansanedustajalla on oltava vähintään yksi valiokuntapaikka. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajuus on erittäin merkittävä ja työllistävä, kun sote-uudistus tulee valiokuntaan. Kuuntelen kuitenkin omia joukkoja siitä, mitä mieltä he ovat asiasta.

Kuntavaaliehdokkuus vielä auki

Jatkamista Lapin liiton hallituksessa Lohi aikoo miettiä ensi kevään kuntavaalien yhteydessä. Hän ei vielä kerro, lähteekö hän ehdolle kuntavaaleihin.

– Keskustan Rovaniemen kunnallisjärjestö päättää ehdokkuudesta ja sanoo, mikä on heidän mielestään puolueen etu. Syksyn aikana tämäkin varmaan ratkeaa. Puolueen varapuheenjohtajan roolissa on tyydyttävä siihen, mitä paikalliset keskustalaiset sanovat, Lohi toteaa.

Lohi muistuttaa, että poliitikon on tärkeää raivata kalenteriinsa tilaa myös omalle jaksamiselle eli aikaa omalle perheelle ja liikunnalle.

"Saarikon keskustakaan ei ole heittopussi"

Keskusta on saanut maineen vasemmistohallituksen apupuolueena.

Tuore puheenjohtaja Annika Saarikko on linjannut, että keskusta ei lähde hallituksesta. Sitä on pidetty julkisuudessa merkkinä siitä, että keskusta antaa periksi muille hallituspuolueille. Lohi kiistää tämän tulkinnan.

– Eihän puheenjohtajan ensimmäinen tehtävä ole uhkailla julkisuudessa sillä, että lähdetään hallituksesta. Näistä asioista neuvotellaan hallituksen kesken. Saarikon keskustakaan ei ole heittopussi, joka suostuu siihen mitä tahansa hallitus tekee, rovaniemeläisedustaja sanoo.

Hänen mukaan keskusta pysyy hallituksessa, kunhan hallitusohjelmaa noudatetaan eli työpaikkoja puolustetaan ja yrittäjyyttä edistetään.

– Jos hallitus ei siihen kykene, se ei sitten pysy kasassa.

Mistä 30 000 uutta työpaikkaa?

Hallituksen budjettiriihi on juuri alkamassa ja tarkoitus on päättää ensi vuoden valtion talousarvion isoista linjoista.

Hallituksen tavoitteena on ollut tehdä päätöksiä, joilla syntyisi 30 000 uutta työpaikkaa koronan runtelemaan maahan. Lohi muistuttaa, että myös SDP on kertonut julkisuuteen pitävänsä tavoitteesta kiinni.

– Nyt on löydettävä keinot, jotka lisäävät työllisyyttä, mutta eivät samalla aseta kenenkään suomalaisen toimeentuloa kohtuuttomaan asemaan. Keskusta ei tule sallimaan, että yrittäjyyden ja teollisuuden edellytyksiä lähdetään tässä tilanteessa heikentämään. Sähkövero alennetaan EU-minimiin, jotta työpaikat pysyy Lapissakin teollisuudessa. Akuuttikysymys on saada matkailun ahdinko jotenkin lievenemään ensi talvena.

Lue lisää:

Markus Lohi nousi keskustan varapuheenjohtajaksi – Heikki Autto kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Lue seuraavaksi