Jenny Matikainen: Kun koronavirus täyttää ahdistuskiintiön ja toimittajat jäävät rajojen taakse, maailma muuttuu salaa synkemmäksi

Kiinassa pakkosteriloidaan naisia mutta miten löytää koronan keskellä aikaa sellaisillekin huolille, pohtii Jenny Matikainen.

journalismi
Jenny Matikainen, Yle, 31.07.2019
Antti Haanpää / Yle

Muutamia viikkoja sitten googlasin olisiko San Marinossa tai Andorrassa meneillään jotain kiinnostavaa. Andorrasta en tiennyt oikeastaan mitään. San Marinosta mieleeni tuli pehmolelu, jonka sain, kun kävimme ihmettelemässä kääpiövaltiota 80-luvun lopun pakettimatkalla.

Mutta tällä kertaa en ollut menossa lomalle.

Yritin keksiä uutisoitavaa maista, jonne ulkomaantoimituksesta saattoi koronan aikaan vapaasti matkustaa. Oli listalla muitakin valtioita, mutta huvitin itseäni tarttumalla minimaihin.

Asetelmahan oli täysin kiero. Aloittaa nyt juttujen ideointi siitä, minne ylipäätään olisi mahdollista mennä. Sen sijaan olisin keksinyt kymmeniä juttuideoita maista, jonne matkustamista oli harkittava tarkkaan tai jonne ei sillä hetkellä päässyt.

Koronavirustuntui raskaalta kahleelta ulkomaantoimittajan nilkassa.

(Totuuden nimissä huomautettakoon, että lukemani matkustusohje oli tarpeen tullen ohitettavissa. Ison uutisen sattuessa toimituksesta lähdettäisiin paikalle, jos riskiarvio sen sallisi ja rajan yli pääsisi.)

Toki ulkomaanjournalismi on aina navigioimista ajan, rahan, turvallisuuden ja uutiskriteereiden välillä. Vuonna 2020 liikkumatila on kutistunut entisestään.

Jos ennen turvallisuus huoletti lähinnä sotakeikoilla, nyt mikä tahansa ulkomaanmatka voisi olla vaarallinen itselle ja palatessa myös muille.

Lisäksi osa maiden rajoista on – tai oli pitkään – yksinkertaisesti kiinni. Esimerkiksi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja odotti kuukausia päästäkseen takaisin Pekingiin. Lopulta hän pääsi maahan pakkokaranteenin kautta.

Kiinan kaltaiselle kontrollifriikille maalle epidemia on mahdollisuus. Kansanterveyden varjolla ihmisten liikkumista voi tarpeen tullen rajoittaa joutumatta sen kummemmin perustelemaan asiaa.

Virus on myös tehokas propagandan väline. Sen jälkeen kun Kiina sai maan sisäiset tartunnat kuriin, kiinalaiset on saatu uskomaan, että uhka tulee ulkoapäin. Eurooppalainen voi kantaa virusta, häntä on siis parempi vältellä.

Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja sai tuta tämän yrittäessään tehdä haastatteluja Wuhanissa (siirryt toiseen palveluun). Ei onnistunut. Siitä viranomaiset pitivät huolen.

Kuulostaa kätevältä maassa, jossa kansalaiset on haluttu jo pitkään tehdä epäluuloiseksi ulkomaailmaa kohtaan.

Oma lukunsa ovat Länsi-Kiinan Xinjiangin maakunnan tapaiset paikat, jonne toimittajia tai muitakaan vieraita ei ole haluttu enää aikoihin kurkkimaan. Kiinan valtio on lukinnut alueella miljoona uiguurimuslimia ja muita vähemmistöjen edustajia leireille, joita se väittää koulutuskeskuksiksi.

Tutkijat ja asiasta kirjoittava mediat kutsuvat niitä keskitysleireiksi.

Xinjiangissa on asetettu koronatartuntojen vuoksi tiukkoja ulkonaliikkumisrajoituksia. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita, joissa näkyy, miten ihmisiä oli kahlittu koteihinsa ja pakotettu ottamaan perinteisiä kiinalaisia lääkkeitä (siirryt toiseen palveluun).

Silmiinpistävää on, että Xinjiangin pääkaupungissa rajoituksia ei ole purettu vaikka epidemian huippu on jo ohi. Toimenpiteet ovat myös olleet huomattavasti rajumpia kuin muualla Kiinassa, viruksen oletettua alkulähdettä Wuhania lukuunottamatta.

Uutiset ovat herättäneet huolta uiguurien jo ennestään tukalasta tilanteesta. Käyttääkö Kiina virusta hyväkseen voidakseen sortaa muslimivähemmistöä suojassa muiden katseilta?

Jos näin on, Kiinan johto ei ole ainoa joka on keksinyt viruksen poliittiset hyödyt. Monet autoritääriset valtiojohtajat ovat vähintään yrittäneet kiristää otettaan viruksen varjolla.

Unkarin presidentti sai keväällä poikkeuslain nojalla lähes yksinvallan, jonka purkaminen on kansalaisjärjestöjen mukaan vain silmänlumetta. Thaimaassa puolestaan säädettiin maaliskuussa poikkeuslaki (siirryt toiseen palveluun), joka antoi oikeuden sulkea median, jos tarve vaatisi. Naapurimaassa Kambodžassa pidätettiin opposition edustajia, jotka levittivät tietoa koronaviruksesta (siirryt toiseen palveluun).

Kaikki esimerkit eivät ole yhtä räikeitä: Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump yrittää pelotetta tulevien vaalien postiäänestyksen ongelmista – luultavasti koska hänen vastustajansa ottavat koronan vaarat vakavasti ja heidän oletetaan suosivan äänestyspaikkojen sijaan postia.

Silti emme valvo öitämme miettimässä, millaisesta maailmasta löydämme itsemme, kun tämä joskus on ohi. Sitä kai kutsutaan itsesuojeluvaistoksi.

Ihmisen kyky ottaa vastaan huonoja uutisia on rajallinen. Jos lähellä kuohuu, kauas ei ole aikaa katsoa. Joka-aamuisen koronauutisannoksen päälle ei huvita lukea sodista ja nälänhädästä. Rajansa kaikella, arki on saatava rullaamaan.

Kiinan Xinjiangissa uutisoidaan pakkosterilisaatiosta (siirryt toiseen palveluun), mutta kukaan ei ehdi meuhkaamaan asiasta. Hongkongin turvallisuuslaki on yhä voimassa, mutta ketä kiinnostaa.

Vapaata tiedonvälitystä vastustavat johtajat voivat hykerrellä kammioissaan. Se lienee yksi koronan väistämättömistä seurauksista. Pimeys lisääntyy vaikka toimittajat raapivat tulitikkuja, minkä ehtivät.

Toisaalta, jos Andorrassa yritettäisiin nyt vallankaappausta, olisin kärppänä paikalla.

Jenny Matikainen

Kirjoittaja on Ylen ulkomaantoimittaja, joka ahdistuu klikkiotsikoista mutta miettii, onko maailman tärkeimmälläkään uutisella merkitystä, jos sitä ei kukaan lue. Juttu Xinjiangin tilanteesta on tekeillä.

Blogista voi keskustella 12.9. klo 23.00 asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus