Disney arvostelun kohteena: Mulan-elokuvan lopputeksteissä kiitetään kiinalaisvirastoja, joita syytetään Xinjiangin uiguurivainoista

Disney ei ole kommentoinut elokuvan kuvauspaikkoja tai lopputekstiosioiden kiitoksia.

Mulan
Närbild på Mulan (Yifei Liu) sitter på ett berg i solnedgången.
Mulan-elovan pääsosaa esittää Yifei Liu.Walt Disney

Disney-yhtiö on joutunut jyrkän arvostelun kohteeksi, koska joitakin osia yhtiön tuoreesta Mulan-elokuvasta on kuvattu Xinjiangin provinssissa Kiinassa.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan arviolta miljoona etnistä uiguuria ja muuta vähemmistöryhmän jäsentä on kerätty vankileirimäisiin olosuhteisiin Xinjiangiin. Järjestöjen mukaan leireillä syyllistytään vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Kiina on kiistänyt syytökset. Sen mukaan Xinjiangissa sijaitsevat ”uudelleenkoulutusleirit” toimivat tärkeänä työkaluna radikalismin ja separatismin kitkemiseksi.

Maanantaina Mulan joutui kohun keskelle elokuvan lopputekstiosiossa näkyvien, eri tahoille esitettyjen kiitosten vuoksi. Moni sosiaalisen media käyttäjä havaitsi, että kiitoksia saivat lukuisat Kiinan valtion virastot Xinjiangissa, muun muassa Turbanin kaupungin yleisen turvallisuuden virasto.

Xinjiangiin erikoistunut saksalainen tutkija Adrian Zenz kertoo BBC:lle (siirryt toiseen palveluun), että kyseinen virasto pyörittää provinssin ”uudelleenkoulutusleirejä.”

Lopputeksteissä kiitosta satelee myös provinssin kommunistisen Xinjiang Uyghur Autonomy Region -komitean pr-osastolle.

Zenzin mukaan kyseinen komitea on vastuussa valtionpropagandan tuottamisesta Xinjiangissa.

Mulan-päänäyttelijän kommenteista boikottivaade

Tietoja Xinjiangin uiguurileirien mahdollisista sijainneista koonnut, Kanadassa asuva kiinalainen oikeustieteen opiskelija Shawn Zhang kysyi Twitterissä:

– Kuinka monta tuhatta uiguuria Turbanin yleisen turvallisuuden virasto laittoi leireille sinä aikana, kun Mulania kuvattiin alueella?

Disney ei ole kommentoinut elokuvan kuvauspaikkoja tai lopputekstien kiitososuuksia.

Mulan joutui useiden eri tahojen boikottilistalla jo aiemmin, kun elokuvan päärooliin valittu kiinalais-amerikkalainen Liu Yifei tuki viime vuonna julkisesti Hongkongin poliisia demokratiamielenosoituksissa. Poliisia on syytetty kovista otteista protestoijia vastaan.

Lue myös:

Disneyn odotettua Mulania ei nähdäkään elokuvateattereissa, vaan se päätyy suoratoistoon – kuinka käy leffasyksyn?

Hyötyykö muotiteollisuus uiguurien pakkotyöstä? – Hyvin mahdollista, sanovat ihmisoikeusjärjestöt ja penäävät toimia

Raportti: Kiina siirtänyt uiguureja pakkotöihin tehtaisiin – valmistajien joukossa esimerkiksi Apple ja Nike

Uusi tietovuoto Kiinan uiguurivainoista: Rukoileminen ja parta riittivät pidätyksen syyksi