Kotka purkaa sopimuksen outlet-keskusta Kantasatamaan suunnitelleen yhtiön kanssa – Esa Sirviö: ''Kaupungin on aika siirtyä eteenpäin''

Maankäyttösopimuksen perusteella kansainvälisellä kiinteistökehittäjä Cameron Sawyerilla on ollut yksinoikeus kehittää yhtiölleen varattua aluetta.

sopimukset
Merikeskus Vellamo Kotkan Kantasatamassa
Kehitysyhtiö on vastustanut sopimuksen yksipuolista purkamista. Kotkan kaupunki kuitenkin katsoo, että sillä on oikeus purkaa sopimus, mikäli rakennushankkeet eivät etene. Arkistokuva.Mirjam Tahkokorpi / Yle

Kotkan kaupunki on purkamassa Kantasataman maankäyttösopimuksen.

Sopimus on solmittu Kotkan Kantasataman Kehitys Oy:n ja Kotkan kaupungin välille heinäkuussa 2015. Maankäyttösopimuksen perusteella kansainvälisellä kiinteistökehittäjä Cameron Sawyerilla on ollut yksinoikeus kehittää yhtiölleen varattua aluetta.

Tarkoituksena on ollut toteuttaa Kantasatamaan laaja kaupallinen kehityshanke kaupungin ja kehitysyhtiön yhteistyönä. Kotka Old Port -nimen saanut hanke tähtäsi ensimmäisessä vaiheessa muotivaatteisiin keskittyneen outlet-keskuksen ja hotellin toteutukseen Kantasataman alueelle. Tarkoituksena oli myös kehittää alueen kaupankäyntiä, matkailua ja asumista noin kymmenen vuoden aikana.

Kotkan kaupunkirakennelautakunta ja kaupunginhallitus esittävät valtuustolle Kantasataman maankäyttösopimuksen purkamista ilman irtisanomisaikaa.

Rahoitus nousi esteeksi

Outlet-keskuksen ja hotellin kaupallinen valmistelu ja suunnittelu vietiin pitkälle, mutta hanke kaatui rahoituksen puuttumiseen.

– Kumpikin osapuoli on tehnyt parhaansa maankäyttösopimuksen toteuttamiseksi ja alueen kehittämiseksi. Sopimus ei kuitenkaan enää anna pohjaa jatkotyölle. Kaupunki ottaa nyt itselleen koko vastuun Kantasataman tulevaisuudesta, Kotkan kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen sanoo kaupungin tiedotteessa.

Kehitysyhtiö on vastustanut sopimuksen yksipuolista purkamista ja vedonnut muun muassa alueen kehittämiseksi tekemiinsä investointeihin. Kaupunki kuitenkin katsoo, että sillä on sopimuksessa selkeästi osoitettu oikeus purkaa sopimus, mikäli rakennushankkeet eivät etene.

– Sopimuksen purkamisesta on neuvoteltu kehitysyhtiön kanssa. Kun yhteiseen loppuratkaisuun ei ole päästy, kaupungin on nyt aika siirtyä eteenpäin, kaupunginjohtaja Esa Sirviö sanoo.

Kantasatamaan on nousemassa lähivuosina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun uusi kampus, kaupungin tapahtumakeskus, turvapuisto ja matkustajaterminaali. Myös hotelli on edelleen suunnitelmissa.

– Alueen tulevaisuutta ajatellen ne vetovoimat, jotka tekevät Kantasatamasta ainutlaatuisen, keskustaan välittömästi liittyvän kaupunginosan, ovat tallella, Markku Hannonen sanoo.

Kotkan kaupunginvaltuusto päättää Kantasataman maankäyttösopimuksen purkamisesta syyskuun loppupuolella.

Lue lisää:

Kotka haluaa eroon amerikkalaisen hankekehittäjän yksinoikeudesta kehittää Kantasatamaa – sopimusten purkamisesta neuvotellaan

Kotka haluaa vanhan sataman uuteen loistoon – sopimus tapahtumakeskuksesta ja kampuksesta runnottiin kasaan, vaikka takaraja ehti umpeutua

Sopimus kampuksesta, tapahtumakeskuksesta ja yrityskeskuksesta Kantasatamaan voidaan allekirjoittaa – hotelli jätettiin pois

Läpinäkyviä tiloja ja suuri "roikkuva" katto – katso Kantasataman uudet hulppeat havainnekuvat ja -video!