1. yle.fi
  2. Uutiset

Jani Kaaron kolumni: Pieni torjuntavoitto torjunta-aineista

Miten pieni italialainen kaupunki päätti vastustaa agrobisnestä ja kielsi torjunta-aineiden käytön.

torjunta-aineet
Jani Kaaro
Nella Nuora / Yle

Ostin supermarketista omenoita. Ne olivat italialaisia, merkkiä Evelina. Halusin tietää enemmän italialaisista omenoista, joten menin nettiin. Siellä törmäsin tähän tarinaan. Nyt pitää kertoa se teille.

En tiedä mistä evelinani tulivat, mutta on paljon mahdollista, että ne olivat Etelä-Tirolista. Etelä-Tirolista on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kehkeytynyt Euroopan suurin omenantuotantoalue. Sen reilut 18 000 omenantuotannolle omistettua hehtaaria tuottaa markkinoille vuosittain noin miljoona kiloa omenia. Noin joka seitsemäs omena, jonka poimit eurooppalaisesta supermarketista, on peräisin Etelä-Tirolista.

Syy siihen, miksi Etelä-Tiroli on muuttunut yhdeksi suureksi omenatarhaksi, on suotuisa ilmasto ja viljelyn kannattavuus. Suurin osa alueen niistä viljelijöistä, jotka eivät ole vielä vaihtaneet omenaan, sinnittelevät jotenkin, mutta omenasta voi saada 25 000-40 000 euroa per hehtaari.

Jos ylläkuvattu saa sinut kuvittelemaan romanttisen näkymän, jossa vanhat käkkyräiset omenapuut levittäytyvät alppirinteille ja niiden juurilla on punaisia omenia kuin pallomeressä, tämä ei aivan vastaa todellisuutta. Omenapuut täällä ovat kääpiökasvuisia ja ne kasvavat suorissa riveissä puu- tai metallikehikoissa hieman kuin jokin köynnöskasvi. Suurin osa alueen omenatarhoista on pieniä, mutta kun niitä on vieri vieressä, tuloksena on valtava monokulttuuri: omenarivejä silmänkantamattomiin.

Tällainen valtava omenakeskittymä kerää luonnollisesti omenan tuholaisia, joita koetetaan kontrolloida erilaisilla torjunta-aineilla. Ja näin pääsemmekin siihen varsinaiseen tarinaan.

Koska omenantuotanto Etelä-Tirolissa on niin kannattavaa, uusille omenatarhoille raivataan jatkuvasti uutta tilaa. Kiitos lämpenevän ilmaston, omenatarhat ovat alkaneet hivuttautua yhä korkeammalle Alppien rinteille. Ja näin ylös hivuttautuessaan ne lähestyivät pientä Malsin pikkukaupunkia.

Mals on juuri sellainen Alppien pittoreski pikkupaikka, jossa kaikki tehdään vähän vanhanaikaisesti. Viljelmät ovat pieniä ja luomua, ei siksi, että luomu on muotia, vaan koska niin ollaan aina tehty. Paikallinen maidontuottaja tuottaa luomumaitoa. Luomumaidosta paikallinen juustoyrittäjä valmistaa luomujuustoa. Viljelijät kasvattavat luomuviljaa, josta paikalliset leipomot valmistavat luomuleipää. Kaikki on paikallista, luonnonmukaista ja vanhanaikaista.

Mutta sitten kylän liepeille alkoi tulla omenatarhoja. Omenatarhojen rutiineihin kuuluu, että noin 20-30 kertaa kasvukauden aikana omenarivit ruiskutetaan erilaisilla torjunta-aineilla. Kukin viljelijä saa tietenkin tehdä omalla tilallaan mitä huvittaa, mutta entäpä jos torjunta-aineet kulkeutuvat naapuritiloille, ja nuo naapuritilat sattuvat olemaan luomutiloja?

Ensimmäisenä tämän ongelman kanssa joutui tekemisiin maitokarjan kasvattaja, jonka heinäniittyjen naapuriin omenatarha tuli. Hän havaitsi, että kun omenatarhalla ruiskutettiin, sieltä pöllähti pilvi hänen niityilleen. Hän otti näytteet eri puolilta niittyjä ja lähetti ne laboratorioon analysoitavaksi. Tulokset olivat tyrmistyttävät: kaikista näytteistä löytyi useita erilaisia torjunta-aineita. Koko heinäsato oli menetetty. Sama tapahtui seuraavana kesänä. Jos tilanne ei korjaantuisi, hän menettäisi luomusertifikaattinsa, ja koko hänen elantonsa perustui sille.

Seuraavaksi oli ongelmissa luomuyrttien tuottaja, joka niin ikään sai naapurikseen omenatarhan. Kun torjunta-ainepilvi pölähti hänen yrttipenkeilleen, asiaa koetettiin ratkoa yhdessä omenaviljelijän kanssa. Koetettiin turvavälejä, pensasaitaa ja jopa niin sanottua vesiseinää, mutta torjunta-aineet löysivät aina tiensä naapurin kasvatuksille. Ainoa ratkaisu oli siirtää yrtit kasvihuoneisiin.

Malsin viljelijät eivät olleet ongelmiensa kanssa yksin. Yhdysvalloissa Monsanton rikkaruohomyrkky, dikamba, on aiheuttanut konkreettisia satotappioita. Soijalle ja puuvillalle räätälöity rikkaruohomyrkky on kulkeutunut naapureiden pelloille ja tappanut hehtaareittain naapureiden viljelyksiä. Jos dikambaa on päässyt luomuviljelyksille, viljelijä on menettänyt tilapäisesti luomusertifikaattinsa. Viljelijät ovat nostaneet dikambaan liittyen oikeusjuttuja (siirryt toiseen palveluun) Monsantoa vastaan ainakin 25 osavaltiossa.

Malsin asukkaat eivät ole mitään poliittisia aktivisteja. He ovat tavallisia italialaisia, jotka elävät tavallista elämää. Mutta nyt he alkoivat vähitellen huolestua. Omenatarhoja oli tulossa ympäristöön yhä enemmän. Niiden mukana tulivat torjunta-aineiden pilvet.

Eikä asia koskenut vain viljelijöitä. Jos torjunta-aineet pölähtivät omenatarhoilta ympäristöön, kuinka kauas ne oikein menivät? Entäpä ihmiset? Entä lapset?

Alempaa laaksosta kantautui toisenlaisia uutisia. Turistit, vapaa-ajan matkailijat ja polkupyöräilijät valittivat torjunta-aineiden katkusta. Turistit, jotka odottivat näkevänsä alppimaisemia, eivät myöskään olleet innoissaan maiseman muuttumisesta: tasoitetuista rinteistä ja monotonisista viljelyriveistä. Kyläläiset alkoivat järjestäytyä. He ottivat yhteyttä kansalaisjärjestöihin ja yliopistoihin, joiden kautta järjestyivät ensimmäiset tutkimukset torjunta-ainetilanteesta.

Ensimmäisessä tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) selvitettiin, päätyykö torjunta-aineita lasten leikkipuistoihin, jotka ovat kauempana omenatarhoista kuin naapurin pelto. Näytteitä otettiin 71 kohteesta Etelä-Tirolista, ja torjunta-ainejäämiä löytyi 32:sta. Erilaisia torjunta-aineita tunnistettiin kaikkiaan kaksitoista, näistä yleisimmät hyönteisten torjunnassa käytetty fosmeetti ja sieniä torjuva fluatsinami.

Toisessa tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun), jossa näytteitä otettiin eri puolilta laaksoa – mukaan lukien pari luomutilaa – tunnistettiin ällistyttävät 20 erilaista torjunta-ainetta. Useimmissa mittauspisteissä ne esiintyivät noin 14 aktiivisen aineen cocktaileina.

Torjunta-aineiden käytöstä järjestettäisiin kansanäänestys.

Nyt kyläläiset alkoivat kysellä toisenlaisia kysymyksiä. Onko tähän vain pakko alistua? Eikö mitään ole tehtävissä? Eihän kukaan halunnut tällaista?

Niinpä muutaman kuukauden selvittelyjen jälkeen kyläläiset lähestyivät pormestaria ja saivat tämän puolelleen: torjunta-aineiden käytöstä järjestettäisiin kansanäänestys. Kansanäänestys järjestettiin elo-syyskuussa 2014 ja tulokset olivat selvät: yli 70 prosenttia kyläläisistä äänesti torjunta-aineiden käyttöä vastaan. Näin Malsista tuli ensimmäinen paikkakunta maailmassa, joka oli kieltänyt torjunta-aineiden käytön rajojensa sisällä.

Tarinan jatko ei kuitenkaan ole erityisen ruusuinen. Kaupunginvaltuustolta kesti kaksi vuotta laatia kansanäänestyksen tulokset asetuksiksi kuten mitkä torjunta-aineet olivat kiellettyjä ja mikä oli puskurivyöhykkeiden laajuus. Kun nämä saatiin valmiiksi, alkoi sarja oikeudenkäyntejä.

Omenanviljelijät haastoivat oikeuteen Malsin kaupungin sekä Malsissa asuvia yksityishenkilöitä, jotka olivat ajaneet kansanäänestystä. Osa näistä on päättynyt vasta äskettäin, kaikki malsilaisten eduksi, mutta osa on vielä kesken. Edessä voi olla pitkä oikeudenkäyntien tie, joka voi viedä Brysseliin asti.

Vuonna 2017 YK:n erikoisraportoija HIlal Elver jätti ihmisoikeusneuvostolle raporttinsa (siirryt toiseen palveluun) torjunta-aineiden käytöstä. Elverin mukaan väite siitä, että maapallon ruokaturva on riippuvaista torjunta-aineista, on myytti. Raportin mukaan torjunta-aineilla on katastrofaalisia seurauksia niin ympäristölle kuin ihmisten terveydelle. Raportti on hyvin kriittinen monikansallisia yhtiöitä kohtaan, syyttäen näitä aggressiivisesta markkinoinnista, hallitusten lobbaamisesta ja haittojen systemaattisesta kieltämisestä.

Yksi syy Malsin vastarintaan oli siinä, että kyläläiset huomasivat laululintujen kadonneen. Myös Ranskassa ja Englannissa peltolintujen kannat ovat romahtaneet, ja syyttävä sormi osoittaa torjunta-aineita (siirryt toiseen palveluun), vaikkakaan ne eivät välttämättä ole ainoa syy.

Mals on ensimmäinen paikkakunta, joka on lähtenyt vastustamaan tätä kehitystä, ja se on vaikuttava siksi, että se tapahtuu demokratian keinoin. He kysyivät mitä ihmiset haluavat? Millaisessa ympäristössä he haluavat elää?

Ihmiset vastasivat ja aika näyttää seurataanko heidän esimerkkiään.

Tiedot Malsin tilanteesta ovat peräisin teoksesta: Philip Ackerman-Leist, A Precautionary Tale, Chelsea Green Publishing, 2017.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Kolumnista voi keskustella 21.9. klo 23.00 asti.

Lue seuraavaksi