Miehelle pitkä vankeustuomio törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – ensimmäinen tapaus vuodelta 2000, viimeisin viime keväältä

Mies oli muun muassa ollut yhdynnässä alle 16-vuotiaiden lasten kanssa.

seksuaalirikokset
Laki, lakikirjat, Suomen laki, rikokset, rikollisuus, oikeus, oikeudenkäynti
Mies tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen.Antti Laakso / Yle

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut keski-ikäisen miehen poikkeuksellisen pitkän ajanjakson aikana tehdyistä seksirikoksista viiden vuoden vankeusrangaistukseen.

Tuomio tuli kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan, lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Rikokset ovat tapahtuneet Eurassa ja Harjavallassa.

Useita nuoria uhreja

Ensimmäiset törkeät seksirikokset tapahtuivat jo vuonna 2000 ja viimeisimmät kuluvan vuoden keväällä. Uhreja on ollut neljä. Mies otettiin kiinni huhtikuussa.

Hän oli muun muassa ollut yhdynnässä kahden alle 16-vuotiaan tytön kanssa. Rikokset ovat kohdistuneet erityisen tuen kohteena olleisiin lapsiin ja olleet pitkäkestoisia, mitä oikeus pitää erityisen moitittavana.

Yksi hyväksikäytön uhreista asui yhdessä tekijän kanssa.

Mies joutuu maksamaan uhreille 55 500 euron kärsimyskorvaukset.

Oikeus on salannut tuomioasiakirjat ja julkaissut ainoastaan julkisen selosteen tapauksista. Tuomio ei ole lainvoimainen ja siitä voi valittaa.

Yle ei kerro tuomitun nimeä, jotta uhrien henkilöllisyys ei paljastu.