1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronapandemia pudotti suuren jalostajan poronlihanmyyntiä kymmeniä prosentteja – ravintola-alan notkahdus imaisi mukaansa myös porotalouden

Suuren lihanjalostamon mukaan poronlihan myynti on laskenut jopa 40 prosenttia.

poronliha
Poroerotus Kaldoaivin paliskunnassa.
Lapin matkailu kutistui pieneen osaan tavanomaisesta koronan vuoksi. Se on vähentänyt myös poronlihan kysyntää rajusti, sillä iso osa poronlihan tuotannosta menee matkailijoiden lautasille.Vesa Toppari / Yle

Lapin Lihan kautta kulkee valtaosa pohjoisen poronlihasta ja myynti on ollut laskusuunnassa korona-aikana. Matkailijakato on puraissut myös poronlihanmyyntiin ison loven, vaikka vaihtelu poronlihakaupassa on eri vuodenaikoina suurta. Kesä on myynnissä hiljaisinta aikaa.

– Jos katsotaan kokonaisuutta, niin kyllä se on 30–40 prosenttia edellisvuotta perässä. Matkailijat ovat suuri ryhmä, jotka syövät poroa ja riistaa. Se näkyy selkeästi meidän poronlihan myynnissä, miettii tilannetta Lapin Lihan toimitusjohtaja Mari Onkamo.

Hotelliketjut pyrkivät ostamaan Lapissa poronlihan lähituottajilta. Lapland Hotels -ketjusta kerrotaan, että kesällä poronliha meni kaupaksi kotimaisten matkailijoiden ansiosta paremmin kuin edellisinä kesinä, mutta talveksi on varauduttu pienemmillä varauksilla.

– Ensi talvea varten olemme antaneet noin 30 prosenttia pienemmät ennakot. Näitä tarkistetaan tarpeen mukaan, laskee Lapland Hotelsin ravintola- ja ostotoimintojen johtaja Esa-Matti Tamminen.

Paliskunnat: Mikä tapahtuu matkailussa, koskee myös meitä

Paliskuntain yhdistyksessä ei olla vielä tilanteesta huolestuneita tai siitä ei ainakaan puhuta ääneen. Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila myöntää, että ravintoloihin ei mene enää samoja määriä poronlihaa kuin aiemmin.

– Se mitä matkailussa on tapahtunut, niin se koskee suoraan myös meitä. Matkailijoille menevä osa poronlihasta on ollut koko ajan kasvusuuntainen ja erittäin suuri, toteaa Anne Ollila.

Anne Ollila on Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila sanoo, että matkailualalla tapahtuvat muutokset näkyvät nopeasti myös porotaloudessa.Vesa Toppari / Yle

Ollilan mukaan erityisesti suurilla ja pienillä poronlihan jalostajilla ravintolamyynnin osuus on merkittävä. Esimerkiksi Lapin Liha myy poronlihastaan lähes puolet ravintoloille.

– Se vaihtelee hieman, mutta siitä menee noin 40 prosenttia ravintoloille. Meillä on ravintola-alan asiakkaita sekä kotimaassa että ulkomailla, valottaa Lapin Lihan toimitusjohtaja Mari Onkamo.

Poronlihan tuottajat miettivät uusia jakelukanavia, joiden kautta lihaa saadaan myydyksi, jotta varastot eivät täyttyisi. Ollilan mielestä lihan suoramyyntiä voisi kasvattaa.

– Nopea ja vakiintunut kanava on häiriintynyt ja uusia myyntikanavia täytyy löytyä. Ravintolamyyntiin ei mene samoja määriä. Kuluttajapuolella kysyntä on hyvä ja poronliha arvostettua. Se paikkaa sitten, pohtii Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.

poroerotus.
Paliskuntain yhdistyksen mukaan poronlihaa ei voida myydä polkuhinnoilla, eikä huhuissa muutaman euron kilohinnoista ole perää.Vesa Toppari / Yle

Polkumyyntihuhut ammutaan alas

Lapissa teurastetaan tänä vuonna 55 000 poroa, mikä on kolmannes vähemmän kuin aiempina vuosina. Se ei Ollilan mukaan johdu koronatilanteesta.

– Pienempään teurasmäärään on vaikuttanut pääasiassa vaikea viime talvi.

Poronlihan hintaneuvottelut ovat vielä edessä. Lapin Lihan varastoissa poronlihaa riittää myyntiin vielä muutamaksi kuukaudeksi.

Toimitusjohtaja Mari Onkamon mukaan poronlihan hinta on laskenut hieman, mutta ei merkittävästi.

Paliskuntain yhdistyksen mukaan poronlihan hinnassa ei ole tinkaamisen varaa, sillä ala ei saa toiminnanjohtajan mukaan valtiolta tuotantotukea. Toiminnanjohtaja Anne Ollila kumoaa myös liikkeellä olevat huhut kolmen euron kilohinnoista.

– Ne huhut eivät pidä missään nimessä paikkaansa. Pakkohan lihanomistajien ei ole lähteä mihinkään polkumyyntiin.

Lue myös:

Jos Lapin matkailun talvisesonki sakkaa, se voi tarkoittaa nuorten massatyöttömyyttä – Ida Aatsinki: "Kyllä tulevaisuus pelottaa"

Luminen talvi iski rajusti poronhoitoon – Paliskuntain yhdistys: Mikäli valtio ei tule apuun, voi tuleva talvi olla poronhoidossa tiputuspeliä

Lue seuraavaksi