Kassu Halonen muistelee ystäväänsä Vexi Salmea – tekivät yhdessä kymmenen kappaletta päivässä, joskus enemmänkin: "Tekeminen oli luotisuoraa"

Vaalalaislähtöinen Halonen teki ison pinon hittejä Salmen kanssa.

Vexi Salmi
bild på Kassu Halonen
Muusikko Kassu Halonen tunsi Vexi Salmen vuosikymmenten ajalta. Yle/Sanna Kähkönen

Tiistaina edesmenneen sanoittajamestari Vexi Salmen yksi keskeisimmistä yhteistyökumppaneista oli muusikko Kassu Halonen.

Vaalan Manamansalosta kotoisin oleva ja siellä nykyään taidetaloa pitävä Halonen tunsi Salmen vuosikymmenten ajalta.

Yhden Salmen levy-yhtiöistä, Flamingo-levymerkin tuotantotiimin kuului aikoinaan myös Kassu Halonen. Tuotteliaat muusikot tekivät yhdessä parhaimmillaan kymmenen kappaletta päivässä.

– Se oli meidän työskentelyn tahti, ehkä joskus tehtiin vähän enemmänkin.

Salmen tuotanto käsittää erilaisten arvioiden mukaan viidestä kahdeksaan tuhatta laulutekstiä, joista yli 3 000 on levytetty. Halonen kuvaileekin Vexi Salmea viimeiseksi musiikin mammutiksi, niin ainutlaatuinen on Salmen rooli suomalaisessa musiikissa. Kaiken tekemisen avain oli Halosen mukaan Salmen erinomainen yleissivistys sekä tehokkuus.

– Se oli ääretön yleissivistys, herkkyys ja älykkyys. Tekeminen oli luotisuoraa. Se oli niin mahdottoman helppoa. Ei muuten olisi ollut mahdollistakaan saavuttaa noita tuotantomääriä, jos se olisi perustunut mietiskelemiseen. Jokaista riviä ei ruvettu hiomaan, vaan keskityttiin tekemiseen.

Halonen luonnehtii Salmea lojaaliksi ja tasapuoliseksi kaikkia kohtaan. Miehillä oli hauskaa keskenään.

– Se oli uskomattoman hienoa aikaa, kun Vexi oli mukana studiossa ja tehtiin Irwinin levyjä. Sitten tulee mieleeni, kun tehtiin Sydämeeni joulun teen -kappale. Kun Vexi kuuli sävellyksen siihen tekstiin, hän ennakoi, että kappale päätyy virsikirjaan. Ja sinnehän se on nyt menossa. Vexillä oli hyvä vainu asioiden suhteen.

Vexi Salmen elämäntyön merkitys ja perintö ulottuu laajalle.

– Tästä jää iso aukko, jota ei kukaan pysty paikkaamaan, se on niin ainutlaatuinen. Vexin musiikki ja taide on niin iso asia, että tätä koko asiaa ei vielä ehkä täysin ymmärretä, toteaa Halonen, viitaten myös Salmen elämänsä varrella keräämään mittavaan taidekokoelmaan.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.