Poliisi edistynyt Kaustisen murhatutkinnassa: toinen epäillyistä suostunut yhteistyöhön

Poliisi sai esitutkintaan lisäaikaa, koska oikeuslääketieteelliset tulokset viipyvät.

henkirikokset
Poliiseja Kaustisella Perhonjoen ylittävällä maantiesillalla.
Uhria etsittiin muun muassa Kaustisen ja Vetelin maastosta, mistä miehen ruumis lopulta löytyi elokuun lopulla.Juha Kemppainen / Yle

Poliisi on edistynyt kesäkuisen Kaustisen henkirikoksen tutkinnassa.

Toinen epäillyistä ja vangittuna olevista veljeksistä on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyisempi. Toinen veli on tapahtumista edelleen vaitonainen, kertoo tutkinnanjohtaja Anders Åfors Pohjanmaan poliisista.

Poliisi tutkii henkirikosta murhana.

Poliisi löysi nuoren miehen ruumiin Keski-Pohjanmaalta Vetelin Räyringin maastosta elokuun lopulla, yli kaksi kuukautta epäillyn surman jälkeen. Poliisi epäilee uhrin olevan 21-vuotias Jami-Petteri Klemola.

Vahvistusta uhrin henkilöllisyydestä ei ole vielä saatu, sillä DNA-tuloksia Keskusrikospoliisilta odotetaan edelleen.

Koska tapaus on hankala ja oikeuslääketieteelliset tulokset viipyvät, sai tutkinnanjohtaja esitutkinnalle lisäaikaa Pohjanmaan käräjäoikeudesta kaksi kuukautta. Uusi syytteen nostamispäivä on marraskuun lopulla eli 27. marraskuuta.

Vuosina 1990 ja 1993 syntyneet miehet vangittiin heinäkuun alussa todennäköisin syin epäiltynä rikoksesta.

Tutkinnanjohtaja Åfors kertoo, että vangitut eivät ole hakeneet uusintakäsittelyä vangitsemiselleen.

– Näin raskaissa henkirikostapauksissa epäillyt pysyvät yleensä vangittuna pääkäsittelyyn saakka.

Poliisi on arvioinut, että nuori kaustislaismies surmattiin 16. kesäkuuta yksityisasunnossa Kaustisella.

Lue myös:

Kaustisella kadonneen miehen ruumis löytyi viimein – surmasta jo yli kaksi kuukautta

Kaksi vangittu epäiltyinä Kaustisella kadonneen nuoren miehen taposta – uhria ei ole löydetty

Kaustisella kadonneen miehen surma-ajasta vahva näkemys – poliisi julkaisi kuvan paikasta, joka voi liittyä uhrin kätkemiseen

Poliisi epäilee: Kaustisella kadonnut nuori mies joutui henkirikoksen uhriksi

Poliisi etsii kadonnutta 21-vuotiasta miestä Kaustisella